Vuoden 2024 toukokuussa Cinque Terren kylät kutsuivat minua, ja viimeisenä tutustumisvuorossa oli korkealla sijaitseva Corniglia. Muut tarinat Cinque Terresta löytyvät tästä.
* Kohti avaraa maailmaa -sivusto käyttää affiliate- eli kumppanuuslinkkejä. Jos varaat jotain linkistäni, saan siitä pienen komission. Sinulle ei koidu siitä lisäkuluja eikä se vaikuta hankintasi loppusummaan. Kiitos kun tuet toimintaani.
🧭Corniglia pähkinänkuoressa
Sijainti: Keskimmäinen Cinque Terren viidestä kylästä, Ligurian rannikolla Italiassa.
Erikoisuus: Ainoa Cinque Terren kylä, joka ei sijaitse meren rannalla – kylä kohoaa noin 100 metrin korkeudella jyrkänteen reunalla.
Pääsy: Junalla + pikkubussilla (sisältyy Cinque Terre Cardiin) tai kävellen yli 370 porrasta juna-asemalta. Ei laivayhteyttä.
Tunnelma: Rauhallisempi ja paikallisempi kuin Vernazza tai Monterosso – vähemmän turisteja, enemmän arjen charmia.
Sopii sinulle jos: Pidät maisemista, rauhasta, kävelystä ja pienistä ravintoloista, joissa on kylän väkeä enemmän kuin turisteja.
Muista: Auringonlasku kylän yläosasta on upea! Ota vettä mukaan, jos nouset jalan.
Corniglian historiaa ja luonnetta
Corniglia on Cinque Terren viidestä kylästä ehkä se vähiten “turistinen” – ja samalla yksi vanhimmista. Sen juuret ulottuvat roomalaiseen aikaan, jolloin alueella viljeltiin viiniä ja oliiveja. Itse asiassa nimi Corniglia tulee roomalaiselta maanomistajalta Gens Cornelia -suvulta, joka hallitsi aluetta jo antiikin aikana.
Toisin kuin muut Cinque Terren kylät, Corniglia ei koskaan ollut kalastajakylä. Sen sijaan se oli maanviljelijöiden ja viinintekijöiden kylä, joka tunnettiin rinteille levittäytyvistä viinitarhoistaan. Näitä terasseja näkee edelleen kaikkialla ympärillä – ne ovat vuosisatojen aikana kivistä käsin rakennetut ja ylläpidetyt.
Kylän sydän on Via Fieschi, kapea pääkatu, joka kulkee jyrkästi kylän halki ja jonka varrelta löytyy muutama kirkko, pari pientä toria, sekä paljon kauniita, kuluneita kivitaloja.
Cornigliassa on myös 1300-luvulla rakennettu San Pietron kirkko, joka on hyvä esimerkki ligurialaisesta goottilaisesta tyylistä mustavalkoisine kivikoristeluineen.
Corniglian erityinen luonne on sen eristäytyneisyys ja rauha. Kylä tuntuu enemmän vuoristokylältä kuin rantakohteelta, ja illalla sen kapeilla kujilla on aivan erilainen tunnelma kuin vilkkaassa Vernazzassa tai Monterossossa. Täällä voi jossain kohti kuulla tuulen ja heinäsirkkojen äänen paremmin kuin turistien puheensorinan.
Kyllä Cornigliassakin silti väkeä riitti ja jotenkin nyt kuvia katsellessa niissä näkyy ehkä enemmänkin ihmisiä kuin muiden kylien kuvissa. Mielikuva on kuitenkin rauhallisempi ja ehkä jopa sijoittaisin Corniglian omaksi suosikkikyläkseni.
Matka vuorenrinteelle
Päivän suunnitelmana oli siis mennä ensimmäisenä viimeiseen, vielä käymättä jääneeseen Cinque Terren kylään, Cornigliaan, ja sen jälkeen palata uudelleen Monterossoon – koska olimme edellisenä päivänä käyneet siellä kylän ”väärällä” puolella.
Corniglia on ainoa kylä, johon ei pääse laivalla, eikä se sijaitse rannalla, vaan korkealla vuorenrinteessä. Juna-asemalta kulkee pikkubussi, joka vie matkalaiset ylös kylään. Yksi bussi oli juuri lähtemässä, kun tulimme asemalle. Meitä ennen oli jonottamassa kymmenkunta ihmistä, ja sisään ahdettiin seuraava satsi heti, kun edellinen ehti palata. Cinque Terre Card kelpasi maksuksi, ja matka ylös ja alas kesti noin 20 minuuttia.
Kylään olisi voinut myös kävellä. Kun myöhemmin katsoimme juna-asemalta rinnettä, näkyi siinä jyrkkä portaikko siksakkina ja ihmisiä kapuamassa alas. Aikamoinen nousu! Alaspäin sen ehkä juuri ja juuri olisi jaksanutkin.
Ensivaikutelma ja jäätelölounas
Corniglia antoi heti viehättävän vaikutelman. Keskusaukion ympäri autot kääntyivät paluumatkalle rannikolle, ja sieltä lähti portaat, joita pitkin aloimme nousta. Hetken päästä eteemme osui gelateria – ja eilen väliin jäänyt jäätelöhetki oli sillä päätetty! (Olimme päättäneet maistaa joka päivä uutta jäätelöä, mutta en kyllä pysty moiseen). Matkakumppanilta oli jäänyt myös aamiainen väliin, joten korvasimme toisen aamiaisen ja toisen lounaan jäätelöllä.
Tötterön jälkeen jatkoimme nousevia portaita, joita reunustivat pikkukaupat, ravintolat, baarit ja lisää gelaterioita.
Hiukan matkaa ylöspäin kivutessa tuli vastaan Corniglian keskusaukio kirkkoineen ja ravintoloineen. San Pietron edustalla seisoo Corniglian oma Monumento ai Caduti – pronssipatsas sodassa kaatuneiden muistoksi. Patsaan karhea pinta ja vanhan kirkon rapistunut julkisivu kertovat ajan kulumisesta, mutta samalla niissä on jotain pysyvää ja arvokasta. Kirkon paikalla on ollut rakennus jo 1100-luvulla; kirkko on rakennettu sen päälle 1300-luvulla.
Vielä ylempänä poikkesin useille pienille kujille, jotka päättyivät ihmisten oville tai pihoille. Oli ihanaa katsella idyllisiä ovia, ikkunoita ja kukkaruukkuja. Yhdessä portaikossa lojui kasoittain tiiliä ja seuraavan oven edessä valtavat pussit roskia – remontti menossa. Ei käy kateeksi!
Lisää portaita
Corniglian kadut ovat portaita, portaiden päälle rakennettuja portaita ja niiden välissä pieniä kujia. Jokainen mutka kätkee uuden näkymän – tai oven, jonka takaa kuuluu radio ja tuoksuu kahvi.
Ovien, portaiden ja kasvien satumaassa
Matkalla ylemmäs jäin kerta toisensa jälkeen katsomaan yksityiskohtia, joita olisi voinut kuvata loputtomiin. Kuluneet ovet, joiden maalipinta hilseili kauniisti, rapistuneet ikkunaluukut ja kiviseinät, joihin oli kiinnitetty kukkaruukku jos toinenkin. Köynnökset kiersivät kaiteita ja vanhoja putkia, ja jokaisessa pihassa kasvoi jotakin vihreää — oli se sitten ruukussa, raoissa tai aidan vieressä.
Cornigliassa on jotain taianomaista: täällä aika ei tunnu pysähtyneeltä, vaan se vain virtaa hitaammin.
Rakennusten rujous ja kasvien vehreys täydentävät toisiaan niin, että niistä syntyy oma satumaailmansa.
Tuntuu, että jokainen ovi, portaikko ja ruukku haluaa tulla kuvatuksi, kuin ne olisivat osa kylän yhteistä tarinaa.
Corniglian huipulla
Ylhäällä, portaitten viimeisessä mutkassa, vastassa oli näky, jota en osannut odottaa.
Maisema oli häkellyttävän kaunis – mutta aivan sen keskellä rytökasojen ja muovin peittämä piha.
Pesuallas seinää vasten, tiskiainepullo valmiina, ja vieressä kasa rojua. Paras mahdollinen sijainti, kaunein mahdollinen näkymä – ja silti kaikki hylätty, kuin joku olisi vain kyllästynyt.
Cornigliassa on jotakin syvästi ristiriitaista. Täällä ruostunut kaide ja villiintynyt kasvi voivat kasvaa aivan unenomaisen sinisen meren yllä, ja joku kuitenkin jättää kaiken hoitamatta. Luulisi, että nimenomaan tälle paikalle joku olisi tehnyt unelmiensa asumuksen tai valjastanut sen tuotteliaalle liiketoiminnalle.
Paras paikka cappuccinolle?
Vain muutaman askeleen päässä samasta rinteestä löytyi pieni kahvila, jossa pöydillä oli turkooseja astioita ja merituuli heilutti varjoja. Joimme cappuccinot ja katselimme hiljaa merta. Kahvilasta avautui näkymä seuraavaan kylään, Manarolaan. Sen talot kohoavat kallionharjanteella, ja meri välkehtii uskomattomissa turkoosin sävyissä. Tämä näkymä yksin riittää muistuttamaan, miksi Cinque Terre on niin erityinen paikka.
Toisella suunnalla siintää seuraava kylä pohjoiseen päin, Vernazza. Sen tunnistaa rantaviivasta, joka on muita kyliä alempana.
Oli aika luovuttaa muutaman pöydän kahvilan paikat seuraaville tulijoille, joten palasimme samaa reittiä takaisin alas bussille. Pysäkillä jono kasvoi nopeasti – kaikki eivät mahtuneet seuraavaan kyytiin. Mutta; Cinque Terren junat ovat aina myöhässä 5–25 minuuttia, joten aikatauluja on turha tuijottaa. Juna tulee, kun tulee, joten ei väliä miten nopeasti sinne asemalle pääsee 😊
Corniglia – Hotellit ja majoittuminen
Cornigliassa majoittuminen on aivan erilaista kuin muissa Cinque Terren kylissä. Täällä ei ole hotelliketjuja eikä suuria rakennuksia, vaan pieniä perheomisteisia huoneistoja ja bed & breakfasteja, joissa herää aamulla lintujen lauluun ja kylän ääniin.
Koska Corniglia sijaitsee korkealla rinteessä, merinäkymät ovat huikeat lähes jokaisesta majapaikasta. Mutta se tarkoittaa myös portaita – niitä on paljon. Jos laukut ovat painavat, kannattaa valita majoitus lähellä kylän pääkatua Via Fieschiä.
Corniglia sopii erityisesti niille, jotka haluavat rauhaa ja aitoa kylätunnelmaa.
Kun ilta saapuu ja päivän retkeilijät palaavat muihin kyliin, kylä hiljenee ja muuttuu lähes taianomaiseksi.
Terassilla voi kuulla vain heinäsirkkoja ja kaukaa kantautuvan meren kohinan.
💡 Vinkki: Cornigliassa on myös muutamia upeita majapaikkoja viinitarhojen keskellä, aivan kylän yläosassa. Ne sopivat täydellisesti niille, jotka etsivät hiljaista tukikohtaa Cinque Terren vaelluksille.
Edullisimman majoituken löysin *Agodan valikoimasta. *Casa Caterina on yhden makuuhuoneen asunto 400 metriä rannalta. Alle satasen yö pääsee majoittumaan kolmen hengen huoneessa *La Lanternassa. Ensiluokkaisessa yhden makuuhuoneen talossa *Casa Vacanze Pinuccia on oma terassi ja matkaa rantaan 100 metriä.
Merinäköaloja kaipaavalle löytyy *Cá de Marge , kahden makuuhuoneen huvila *Villa Lardarina, johon mahtuu suurempikin perhe, sekä *Affittacamere Il Timone, josta löytyy erilaisia huoneita.
Tsekkaa alla olevasta hakulomakkeesta muut vaihtoehdot Cinque Terren kyliin.
Enemmän tietoa matkustamisesta Cinque Terren alueella ja käytännön vinkit löytyvät ensimmäisestä artikkelista Cinque Terre – viisi kylää Italiassa.
19 Responses
Ihania nuo kapeat kujat! Minulla kyllä onnistuu tuo jäätelön syönti päivittäin ilman mitään ongelmaa 😂 ja etenkin Italiassa, jossa on maailman parasta jäätelöä. Mutta aamupalaa en olisi ehkä voinut korvata jätskillä kuitenkaan.
Kiitos Paula. Itselläni on yli 10 vuotta sitten saatu diabetes-diagnoosi, jonka olen hoitanut kokonaan ruokavaliolla. Sen takia en juurikaan syö sokeria. En siis pysty syömään sitä yhtäkkiä paljon kerralla. Samasta syystä aamupala on tärkeä, en kyllä jätä väliin!
Vaikuttaa ihanan rosoisen kauniilta tuo kylä! Olen joskus käynyt jossakin näistä kylistä, mutta valitettavasti nimi on unohtunut (veljeni ajoi ja minä vaan ihailin maisemia, enkä niin keskittynyt siihen mihin mentiin). Joskus olisi kiva lähteä tuonne patikkamatkalle ja koluta kaikki kylät kävellen yhdestä toiseen. Katsotaan koska ehdin sellaisen toteuttaa!
Kiitos Pauliina. Cinque Terresta ei ehkä ollut sinun käyntisi aikaan vielä sellainen turistimagneetti, että olisi suunnitelmallisesti käyty kaikki kylät? Jotenkin tuntuu, että itse olen kuullut siitä kokonaisuutena niin paljon, että piti jokaiseen kylään päästä 😊
Tuo oli kyllä monella tapaa idyllisin kaikista noista kylistä kapeine kujineen. Mekin kuljimme ylös pikkubussilla, mutta alas oli ihan kiva kävellä niitä mutkittelevia portaita pitkin.
Kiitos Pirkko. Tajusin vasta takaisin tultuamme, että olisi tosiaan voinut kävellä alas. Näin silloin vasta portaat ja että ei niin pitkä ja hankala matka olisi ollutkaan.
Oih, tuo on ihan parasta kun voi istuskella kaikessa rauhassa ja katsella merta 🙂 Tosi upeat maisemat!
Kiitos Eveliina, se on kyllä parasta.
Niin kovin kaunista….. jäin miettimään, että mitäköhän on tapahtunut, kun on jäänyt ”tiskaaminen kesken”?
Tai että onko joku käynyt laittamassa tiskiaineet tuohon jälkeenpäin:)
Mietin noiden kylien suhteen, että mikä olisi paras aika vuodesta mennä, jos haluaa, että on lämmintä, mutta että jaksaisi vaikka vähän patikoidakin?
Kiitos Hannele! Tuollaiset tiskiharjat kyllä pistää miettimään ja mielikuvituksen liikkeelle! Minusta paras aika mennä Cinque Terreen olisi huhti-toukokuun vaihteessa tai syys-lokakuun aikaan. Olisi lämmintä, mutta ei mikään kovin sesonki.
Corniglia on suloinen kylä, jossa on oma tunnelmansa. Portaiden kapuaminen helteellä käy jo työstä!
Kävimme tänä kesänä Cinque Terren naapurissa, Portoveneressä, joka on todella nätti ja huomattavasti rauhallisempi kuin ruuhkaisimmat Cinque Terren kylät.
Cornigliaan pitäisi kyllä mennä yöpymään, se oli varmasti ihana kokemus – Kiitos nojatuolimatkasta kauniisiin maisemiin!
Kiitos, Mia! Ehkä tuo Portovenerekin olisi ehditty katsoa, jos ei oltaisi oltu niin sairaana. Toisella oli keuhkokuume ja toisella keuhkoputkentulehdus, kun päästiin kotiin. Matkan aikana oli päiviä jolloin ei kyetty mihinkään 🙄
Voi kurjuus, että sairastuitte matkalla, ja vielä vakavammin. Sitä ei koskaan reissussa toivo tapahtuvan, varmasti oli raskasta lentää kotiin.
Siellä se Portovenere odottelee, josko toisella kertaa sinne sitten!
Corniglia vaikuttaa käymisen arvoiselta paikalta. Taitaa vain olla liian haasteellista: portaiden nouseminen tuntuu kovin raskaalta nykyisin. Yleensä teemme niin, että Aila kiipeää portaat ylös ja erilaisiin torneihin ja minä kuvaan alhaalta. Tässä tapauksessa taitaisin jäädä aika kauas valokuvattavasta rouvasta. Ehkä on minulle parempi nauttia Cornigliasta vain kuvien ja kertomuksen kautta. Juha
Kiitos Juha. Onhan ne portaat raskaita. Onneksi itse vielä jaksan (hitaasti) mennä portaita. Ja kun on niin paljon nähtävää ainakin itselleni, joka voi pysähtyä ihailemaan mitä tahansa risua, niin ei ole pakko kiiruhtaa. Cornigliassa oli kyllä ihan siinä alhaallakin kauppoja ja ravintoloita, eli ei mitenkään huono paikka istuskella ja odotella kun rouva kiipeää.
Tykkään monasti juuri näistä kylistä, jotka ei meren rannalla. Ne on aina vähemmän turistisia ja usein jopa paikallisia eläkeläisporukoita näkee kahvittelemassa yms.
Mari, tuo on aivan totta. Satamissa ja rantojen läheisyydessä tuppaa olemaan väkeä ihan liikaa ja hyvin turistista.
Hauska kuulla, että joku näistä kylistä on vähiten ”turistinen”, jotenkin olin ajatellut, että ne jotka seudulle menevät, käyvät kaikissa. Niin minä ainakin teen. Mielenkiintoista tulee olemaan muodostaa näistä kylistä aikanaan oma käsitys.
Ja hyvältä näyttää tötterö!
Kyllä ilman muuta kaikkiin kyliin ja pari muuta kylää vielä siihen päälle! Kirjoitan vielä kaupungeista joissa majoituttiin.