Intiaan saapuminen Mumbain lentokentälle aamuvarhaisella unettoman yölennon jälkeen oli vienyt meistä mehut niin että ensimmäiselle päivälle varattu kierros Dharavin slummiin oli pitänyt siirtää seuraavalle päivälle. Onneksi se onnistui todella kätevästi. Maahantulosta ja Mumbaista olen jo kirjoittanut täällä.
Tapasimme toisen oppaista, Khushalin, lähellä Churchgaten asemaa klo 13. Khushalin oli määrä viedä meidät junalla toiseen päähän Mumbaita. Matka Mahim Junctionin asemalle oli noin 30 km ja se kesti tunnin verran. Aseman lähettyvillä meitä vastassa oli varsinainen oppaamme, Divya. Hän puhui hyvin englantia ja kertoi, että he itse eivät pidä slummi-sanasta, vaan käyttävät mieluummin toista sanaa kotipaikastaan. Koska en nyt tietenkään muista tätä sanaa, käytän edelleen tuota huonoa slummi-sanaa.
Dharavin historiaa
1700-luvulla Dharavin alue oli mangrovea kasvavaa suota. Sittemmin harvalukuisessa kylässä asui Koli-kastiin kuuluvia kalastajia, ja alueen nimi oli tuolloin Koliwada. Brittien siirtomaavallan aikaan kalastajakylästä kasvoi pikkuhiljaa paikka, johon tuli muualta Intiasta siirtomaahallinnon karkottamia kansalaisia, ja 1800-luvun loppupuolella väkeä oli jo puoli miljoonaa.
Ensimmäinen nahkatehdas muutti Dharaviin 1887. Asumukset ja pienet tehtaat kasvoivat ilman mitään suunnitelmaa, joten alue jäi paitsi saniteettitiloja, viemäröintiä, puhdasta vettä ja peruspalveluja. Tämän vuoksi Dharaviin muodostui yhteisöjä, jotka perustivat erilaisia poliittisia puolueita ja järjestöjä. Niiden pyrkimyksenä oli parantaa olosuhteita ja rakentaa asuntoja, kouluja, temppeleitä ja tehtaita. Ensimmäinen moskeija aloitti toimintansa 1887 ja alueen vanhin hindutemppeli 1913.
Dharavi on maailman tiheimmin asuttuja alueita ja se on etnisesti ja uskonnollisesti erittäin monimuotoinen kaikkialta muualta maasta tulleiden, nyt jo suurimmaksi osaksi toisen polven siirtolaisten ansiosta. Dharavi houkuttelee työläisiä majoittumaan väliaikaisestikin, koska se on todella edullinen paikka asua. Sen sijainti kahden junaradan välissä tekee siitä myös helppokulkuisen asumispaikan työmatkojen kannalta.
Intian itsenäistyttyä 1947 Dharavista oli tullut Intian suurin slummi ja silloinen kasvava Bombayn kaupunki ympäröi sitä joka puolelta. Nykyään Dharavia pidetään maailman kolmanneksi suurimpana slummina ja vaikka sen väkimäärää on vaikea arvioida, puhutaan kuitenkin miljoonista.
Dharaviin on kohdistunut kunnostus- ja kehittämissuunnitelmia 1900-luvun lopulta lähtien. Muun muassa monien maiden opiskelijat ja arkkitehdit ovat intoutuneet laatimaan suunnitelmia alueen kehittämiseksi. Hinta tällaiselle hankkeelle olisi luonnollisesti suunnaton.
Asukkaat ovat tähän saakka vastustaneet hankkeita esimerkiksi siksi, että jossain suunnitelmassa mainitut asuinneliöt asukasta kohden olivat liian pieniä, ja moni pelkää hiukan epävirallisenkin yrityksensä kaatuvan uudistuksien myötä.
Tämän vuoden alussa uutisoitiin jälleen slummin kohtalosta. Miljardööri aikoo tuhota maailman kuuluisimman slummin.
Dharavin monimuotoinen teollisuus
Dharavissa on paljon pienteollisuutta, tai ehkä ei niinkään pienteollisuutta, vaikka tilat ovat pienet. Vai mitä sanot siitä, että sieltä lähtee joka päivä tonneittain lehtitaikinasta tehtyjä leivonnaisia Mumbain asukkaiden aamiaispöytiin? Tutustuimme kierroksen aikana myös muovin kierrätysteollisuuteen (herätimme työntekijän kesken unien pienestä huoneesta, jossa oli vain muovisilppuri? ja muovisäkki lattialla nukkumista varten), farkkujen kierrätysteollisuuteen, nahan kierrätysteollisuuteen, savipajaan ja edellä mainittujen leivonnaisten lähtöpisteeseen.
Slummista löytyy kaikki samat palvelut kuin muistakin kaupungeista. Pari toria, kampaamoita, apteekkeja ja kaikenlaisia kauppoja. (Paitsi meille niin tavallisia ruokakauppoja emme nähneet koko Mumbaissa). Divya tunsi lähestulkoon kaikki vastaantulevat ihmiset, onhan hän asunut slummissa koko ikänsä eli 21 vuotta.
Yhden parturiliikkeen kohdalla, toisin sanoen pienen katoksen alla toimivassa kahden tuolin salongissa työskentelevien nuorten miesten bisneksiä esitellessä tuli puhe parturoinnin hinnasta. Se oli 200 inr (intianrupiaa), eli noin 2,25 euroa. Mieheni laitettiin saman tien parturintuoliin, koska olin kiireen vuoksi jättänyt lähtiessä hänen tukkansa leikkaamatta. Parturille tarjottiin suorituksestaan enemmän rahaa, mutta hän ei huolinut.
Kierros Dharavin slummissa
Oppaamme Divya kertoi meille kierroksen säännöt jo heti kun tapasimme. Kuvata saa kun hän antaa siihen luvan tai kun muuten sovitaan. Yksityisyyttä piti kunnioittaa. Enimmäkseen kuljimme pienten pajojen alueella, joissa useimmissa kierrätettiin materiaalia uusiokäyttöön.
Dharaviin tullaan muualta Intiasta tienaamaan rahaa. Siellä työskennellään noin 8 kuukautta, ja monsuunin alkaessa palataan kotiin suurten tienestien kera. Koska asuminen Mumbaissa on erittäin kallista, työntekijät nukkuvat työpaikoillaan. Työaika on muutenkin niin pitkä, että nukkumiseen ei juurikaan ole aikaa. Ainoa vapaapäivä on sunnuntai, eikä aina silloinkaan…
Kävimme myös sillä puolen slummia, jossa varsinaiset asunnot ovat. Toisin sanoen yhdessä kollektiivissa, uskon näitä olevan useampia erilaisia kulttuurien ja uskontojen mukaan. Siellä ei saanut kuvata kuin muutamassa paikassa ja varmistin aina Divyalta, että kuvaaminen sopii. Tapasimme paljon lapsia, jotka vilkuttivat ja antoivat käsiläpsyä. Tähän oli selvästi opittu jo aivan pienenä. Taaperot kulkivat ahtailla kujilla ja käytävillä ilmeisesti tuntien reitit samalla lailla kuin vanhempansa. Näillä kujilla ja käytävillä tarkoitan slummin sisällä, tavallaan sisätiloissa meneviä sokkeloisia väyliä. Täällä ei todellakaan voisi ilman opasta kulkea!
Divya näytti meille kotinsa (ainakin keittiön. Ilmeisesti nukkumatiloihin mennään portaita pitkin, koska näin paljon jyrkkiä rautaportaita oviaukoissa). Hän esitteli kauniin äitinsä ja komean veljensä (vertasin häntä Orlando Bloomiin aiemmin), jotka jakoivat asunnon hänen kanssaan. Käsitimme perheen isän menehtyneen jo kauan sitten.
Vierailuhetkellä Divyan perhe vietti lähinaapureiden kanssa kotien keskellä olevalla aukiolla juhlaa jonkun tietyn jumalan kunniaksi. Tarjolla oli ruokia tarjottimilla ja meidät kutsuttiin mukaan juhlimaan ja syömään, mutta kieltäydyimme tällä kertaa.
Jos vertaan näitä oloja esimerkiksi Kap Verdellä näkemiini aaltopelti-pahvihökkeleihin, niin asuisin ennemmin Dharavissa. Kuitenkin, olin nähnyt junan ikkunasta slummialueen reunamilla juuri vastaavanlaisia asumuksia kuin Kap Verdellä (ja monissa muissa paikoissa). On aivan luonnollista, että sinne ei turisteja haluta kuljettaa, eikä köyhä, kurjuudessa elävä ihminen todellakaan ole mikään nähtävyys tai sirkusapina nykypäivänä.
Meidän slummikierroksemme maksoi reilut 17 euroa/hlö. Kierroksen sanottiin olevan pienryhmälle. Meidän pienryhmämme käsitti neljä henkilöä oppaat mukaan lukien. Ja kun kierros piti sisällään miehen hiustenleikkuun, teetuokion ja tutustumisen oppaan kotiin ja äitiin, niin kierrokseen meni yli kolme tuntia. Oppaat olivat siis vähän yli parikymppisiä ja tunteneet toisensa lapsesta saakka. Huumori kukoisti tälläkin keikalla.
*Kierroksen Dharavin slummissa voi siis varata etukäteen netissä, vaikka tästä.
* Sisältää affiliate-linkin, jonka kautta voi tehdä varauksen.
Dharavin kierroksen jälkimainingit...
Takaisin Churhgaten, eli ”koti”asemalle palasimme kaksistaan. Dharavin läheiseltä Maladin asemalta junaan nousu oli karmein kokemani. Juna oli niin täysi, että en käsittänyt miten sinne olisi vielä mahtunut sisään. Suomessa olisin jättänyt menemättä. Onneksi ei mennyt kuin yksi aseman väli ”sillit suolassa”-asennossa, sitten juna yhtäkkiä tyhjeni ja pääsimme istumaan. Tämä on oikeastaan ainoa tilanne millään reissuista, kun olen todella huolehtinut siitä että omaisuuteni pysyy minulla, joten puristin laukkua ja kaikkea muuta, mitä vain sain puristettua lähellä itseäni 😀
Kävimme hotellilla siistiytymässä ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Googletin ravintoloita ja päädyimme Gateway Taproom nimiseen panimoravintolaan. Ihan kauheasti en odottanut olutravintolalta, mutta yllätyksekseni sain toiseksi parhaimman annoksen, minkä olen ravintolassa syönyt. Myös Samin kanahampurilainen oli kuulemma erinomaisen maukas. Lisäksi oli menossa Happy Hour, joten sain kaksi olutta yhden hinnalla! Valitsin White Zen -olutta ja tykkäsin siitäkin. Kotimatkalla ostimme neljä pikkuruista banaania aamupalaksi, varsinaisen aamiaisen söisimme kentällä. Lento Mumbaista Kochiin lähtisi klo 12.05.
Mietin lukemiani kommentteja Dharavin slummikierroksesta. Jossain oli kritisoitu sen olevan liian siloiteltu ja että se ei vastannut todellisuutta. Itse ajattelen kuitenkin niin, että köyhimpien kurjuudessa elävien elämää ei kerta kaikkiaan voi mennä töllistelemään. Se ei olisi ihmisarvolle sopivaa, eikä kenenkään mieli siitä paranisi (eivätkä asiat muuttuisi miksikään), ei töllistelijän eikä töllisteltävän.
Kaikki slummissa asuvat tai työskentelevät eivät varmasti ole tyytyväisiä asioiden tolaan ja olosuhteisiinsa, mutta en kyllä tavannut tyytymättömiä ihmisiä tällä aika kattavalla kierroksella. Ihmiset elivät arkeaan normaalissa kaupungin hyörinässä. Jotain kertoo myös se, että asukkaat vastustavat uudistuksia. Jokainen tietenkin tekee omat johtopäätöksensä sekä sen mitä näkee, että sen mitä ei näytetä, avulla.
Kaiken kaikkiaan tästä kierroksesta jäi erittäin lämmin muisto joka säilyy varmaan pitkään. Kiitos, Divya ja Khushal <3
Mielenkiintoinen kierros varmasti ja kiinnostavaa myös lukea vierailusta! Monien paikallista elämää esittelevien retkien kohdalla tulee miettineeksi miten aitoja asioita pääsee näkemään ja miten juuri tietyt pysähdykset ovat valikoituneet retken sisällöksi. Retki tarjoaa varmasti aina vain tietyn näkökulman, mutta vaikuttaa siltä että olette päässeet näkemään aika aitoa elämää ja kokemaan mieleenpainuvia kohtaamisia.
Nuo slummikeierrokset ovat aina vähän ristiriitaisia – toisaalta on kait ihan hyvä, että ihmiset ymmärtävät minkälaisissa oloissa osa ihmisistä elää, mutta toisaalta niihin aina tulee tuo tirkistelyaspekti. Viimeksi kävimme Nigerian Lagosissa Makokon slummikaupungissa, jossa elää kuulemma n. 200 000 asukasta!
Kiinnostavalta kuulostava kierros. Me olemme olleet vähän vastaavilla kierroksilla Etelä-Afrikan Kapkaupungin Langa nimisessä Townshipissa:
https://www.matkallamissamilloinkin.com/langa-township-kapkaupungin-ulkopuolella/
ja Rio de Janeiron Santa Marta nimisessä favelassa:
https://www.matkallamissamilloinkin.com/santa-marta-favelan-kapeilla-kujilla-rio-de-janeirossa/
Molemmat olivat kokemuksena kiehtovia ja molempien osalta oli niin, että merkittävä osa kierroksen maksusta jäi yhteisön kehittämiseen.
Kiitos Mikko, pitää tsekata nuo teidän jutut!
Tosi mielenkiintoinen juttu ja laittaa kyllä ajattelemaan sekä arvostamaan miten hyvin asiat meillä on suurimmalla osalla kansasta Suomessa. Meillä on Rio de Janeirossa vain rajatusti aikaa, joten emme ehtineet slummeihin ja Kapkaupungissa vierailut olivat koronan vuoksi katkolla. Olisi kyllä mielenkiintoista käydä kierroksella ja ainakin tästä jäi se fiilis, että ne voi toteuttaa myös hyvässä hengessä, asukkaita kunnioittaen.
Aivan! Minä en ole edes kuullut slummikierroksista ennen Intiaa, enkä olisi kuvitellut meneväni sellaiseen aiemmin, mutta ilmeisesti näitä siis järjestetään ympäri maailmaa. Tämä kierros ainakin oli tosi ”kiva”.
Mielenkiintoinen retki! En ole käynyt missään maassa slummissa, en edes aikoinaan Intian reissulla, kun oli niin paljon muuta ohjelmaa. Auton ikkunasta on erilaisia hökkelikyliä näkynyt, mutta eihän ne joka paikassa edes ole kohteita, jonne turisteja vietäisiin.
Ei olekaan, eikä ole muualla tullut mieleenkään mennä mihinkään slummiin katselemaan kurjuutta. En omien tunteiden eikä niissä asuvien ihmisten vuoksi. Mutta Dharaviin järjestetään paljon näitä kierroksia, joten täällä se oli jotenkin ok.
Varmasti mielenkiintoinen retki. ja pistää miettimään asioita. Mieheni ei halunnut Etelä-Afrikassa slummivierailulle. Koki sen tölläämiseksi. Toki noilla kierroksilla on päätetty minne saa mennä ja minne ei.
Haaveilen Intian matkasta. se on once of lifetime reissu.
Niin, ainakin tuolla mentiin vain tietyillä alueilla ja otaksun että ne on jotenkin sovittu etukäteen. Mutta sitähän ei tiedä ennen kuin menee ja katsoo. Minullekin Intia oli Once in the lifetime, tosin nyt taas tuntuu, että voisi sinne mennä uudestaankin…
Mielenkiintoinen kierros, kiitos. Intia ei kuulu niihin minua varsinaisesti kiinnostaviin maihin, mutta nojatuolimatkalla on hyvä käydä myös niissä kohteissa, minne ei ole matkustamassa.
Ole hyvä 🙂 Meillä on tämä näkemysero siitä, mikä on kaunista 😁
Todella mielenkiintoinen teksti! Tykkään ajatuksesta ostaa opastettu kierros paikallisilta, hyvää pohdintaa myös töllistelystä. Olen itse viettänyt jatkolentoa odottaessa yhden yön Mumbaissa, mutta yli 15 vuotta sitten. Hotelli oli heti lentokentän länsipuolella, ja ajoimme sinne jonkin slummin läpi keskellä yötä. Hotelli oli valittu kuin sika säkissä, ja kerkesimme säikähtää, olemmeko jäämässä slummiin yöksi. Muuten Mumbai jäi minulle täysin tuntemattomaksi kaupungiksi, Dharavin slummista toki olen kuullut. Intian matkan varsinainen kohde oli Bangalore, ja siellä näin myös slummeja ohimennen. Majoituimme serkkujen luona täysin eri todellisuudessa, länkkäreille rakennetulla aidatulla asuinalueella, joten kontrasti siihen mitä aitojen takana on, oli iso.
En tiedä Mumbain muista slummeista, ehdimme olla vain pari yötä siellä ja Keralasta palatessa vain yöpyä taas ennen lentoa. Intiassa on niin monenlaisia paikkoja. Osa juuri näitä länkkäreitten mestoja, niin että maan arjesta ja todellisuudesta ei tarvitse tietää mitään. Jokaiselle on tietenkin paikkansa ja tarkoituksensa. Minua on käsityöläisenä ja floristina aina kiinnostanut värit ja käsintehdyt tuotteet sekä tietysti kasvillisuus, joten aika ennakkoluulottomasti mennään 🙂
”Töllistelin” aikoinaan Mumbaissa parisen viikkoa viiden tähden hotellin ikkunasta sen takana aukeavaa älyttömän isoa slummia ja sen elämää, mitä siis välillä kävin hotellin huoneessa nukkumassa töiden välissä. Hotellin henkilökunta ja vartijat eivät suositelleet että lähtisi muurien ulkopuolelle kävelemään ”valkoisena miehenä” ja varsinkaan iltaisin. Niinpä tyydyin välillä katselemaan menoa siis ikkunasta – viiden tähden ”vankilasta”.
Niin, joku paikallinen sinne olisi tarvittu mukaan. Kovin rauhalliselta kyllä vaikutti kaikkialla, missä käytiin.
Itse ajattelen niin, että kun on töllistelijöitä, niin se varmistaa, että slummi pysyy ihmisarvoisena paikkana, ainakin ne paikat, mitä töllistelijöille näytetään. Paljon pahempi on, jos ihmisten väliset kohtaamiset pyritään estämään. Minä ajattelen, että yksittäinen bloggaaja tekee melkeinpä journalistin työtä raportoidessaan tällaisista paikoista.
Olen käynyt Intiassa Tamil Nadussa, mutta en nähnyt slummia siellä.
Tuo on aivan totta. Minusta kuitenkin ne paikat, joita ei näytetä ja olisi epäinhimillistä mennä töllistelemään, tarvitsisivat eniten apua. Nämä ovat vaikeita asioita, eikä oikeaa tietä varmaankaan ole. Kun ei osaa arvioida sitäkään, olisiko tuo slummin kunnostus hyvä vai paha asia, eli mitä se käytännössä tarkoittaisi asukkaille.