You are currently viewing Talon etsintä Espanjasta – Nerja ja Frigiliana

Talon etsintä Espanjasta – Nerja ja Frigiliana

Kiitos kun jaat tämän!

Täytyy taas mainostaa Facebook-ryhmääni Matkaseuraa naisille 50+, koska löysin sieltä kaksi uutta ystävää matkalleni Espanjaan talon etsintään. Olin jo varannut lennot itselleni kahden viikon reissuun ja miehelleni sitten jälkimmäiselle viikolle. Kaipasin seuraa automatkoille ja majoituksiin ensimmäiselle viikolle, ja sainkin!

Miksi talo Espanjasta?

Olen ikäni haaveillut jossain lämpimämmässä maassa asumisesta. Syksyt ja talvet ovat vuosikymmenien saaneet minut masentumaan ja lamaantumaan. Keväisin olen sitten herännyt jotenkin eloon ja alkanut taas liikkua ulkona.

Viisitoista vuotta sitten sairastamani, ilmeisesti stressin laukaiseman vyöruusun jälkeen en ole ollut kunnossa. Jouduin jättämään liikunnan kokonaan, koska en enää palautunut siitä. Synkkien vuosien jälkeen, tavattuani nykyisen mieheni, pääsin matkustamaan vuosikymmenten tauon jälkeen.  Reissuilla huomasin voivani paremmin. Vaikka olin aivan tiltissä vaikkapa kiivettyäni Sri Lankassa Sigiriyalle ja seuraavana päivänä ”vahingossa” Dambullan temppelin 364 porrasta, huomasin palautuvani aivan eri lailla kuin kotona. 

Talon etsintä Espanjasta - Nerja ja Frigiliana
Talon etsintä Espanjasta - Nerja ja Frigiliana
Talon etsintä Espanjasta - Nerja ja Frigiliana

Ajatus parantavassa ilmastossa, lämmössä ja auringossa oleskelusta pidempiä aikoja on muhinut siis takaraivossa jo monta vuotta. Tarvitsen myös vettä, koska vedessä jumppaaminen on viime vuosina ollut ainoa liikuntamuoto mihin kykenen. Vettä tarvitaan myös vilvoitukseen kuumuudessa. Niinpä haave talosta pikkuruisella uima-altaalla alkoi toden teolla pyöriä päässä, kun isäni viime ystävänpäivänä lähti tästä maailmasta seuraavaan ja jätti minulle hiukan perintöä.

Miksi en hanki sijoitusasuntoa kotimaasta?  Edelleen möllöttäisin masentuneena kotona muut kuin kesäajat. Miksi sitten en vain reissaile ja käytä rahoja siihen? Koska mielestäni ei ole reilua omia poikiani kohtaan laittaa ukin perintöä menemään taivaan tuuliin lentojen myötä. 

Ja miksi juuri Espanja? Koska se nyt vain yksinkertaisesti on helpointa. Vaikka en ensimmäisellä kerralla manner-Espanjassa käydessäni toissa syksynä (!) kovin paljon edes pitänyt koko maasta, niin nyt kolme kertaa käytyäni olen ymmärtänyt kuinka paljon siellä on nähtävää. Siellä on myös muita suomalaisia ilmeisen helposti tavattavissa, vaikka ei aivan turistipaikkoihin menisikään. Tämä ei tarkoita, että haluaisin seurustella vain suomalaisten kanssa.

Olen jo niin vanha, että en voi lähteä rakentamaan uutta elämää ja seikkailemaan johonkin maailman ääriin, täysin vieraisiin olosuhteisiin. Minulla on oltava ruokakauppa kävelyetäisyydellä ja ehkä terveyspalvelutkin tulevat ajankohtaisiksi, mutta toivottavasti ei! Olen myös yrittänyt kaksi vuotta opiskella espanjaa. Minulla on ollut loistava kielipää, vaan nyt se on niin täynnä kaikkea, että ilmeisesti ei ole tilaa enää uusille sanoille.

Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Nerja

Talon etsintä Espanjasta

Espanjassa asuntojen myynti ja ostaminen menee hiukan toisella tavalla kuin meillä Suomessa. Olemme tottuneet antamaan asunnon myyntiin yhdelle kiinteistönvälittäjälle. Espanjassa toimitaan toisin. Sama kiinteistö voi olla usealla välittäjällä myynnissä, ja vieläpä eri hintaan. 

Jos haluaa ostaa asunnon, tulee ensimmäiseksi hankkia oma välittäjä (vaikkapa suomalainen!), joka saa käsiinsä kaikkien välittäjien kohteet ja voi sieltä osoittaa sinulle sopivat. Kauppatilanteessa hän sitten puolittaa palkkion myyjäpuolen välittäjän kanssa. 

Minun tapauksessani, koska olen edelleen köyhä ja etsin todella edullista kohdetta pienestä perinnöstä huolimatta, en voi käyttää välittäjää. Myyjäpuoli ei halua ketään jakamaan palkkiota, joka ei näissä halvoissa kohteissa yleisen viiden prosentin mukaan ole suuri. Niinpä kukaan välittäjä ei lähde etsimään minulle asuntoa, koska palkkiota ei juurikaan tule. 

Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Nerja - Balcón de Europa

Olen itse kolunnut Idealistaa (Espanjan Etuoveen verrattava sivusto) sekä muita sivustoja niin, että se on vienyt välillä kaiken aikani. ”Onneksi” olen sairastellut tänä keväänä niin paljon, että en olisi paljon muuhun pystynytkään. Harmikseni myyntikohteiden välittäjät eivät kuitenkaan vastaa sähköposteihin eikä heihin meinaa saada yhteyttä muutenkaan. Monikaan välittäjä ei vastaa Idealista-sivuston chattiviestiin eikä edes käytä sitä. Viestit Suomen puhelinnumerosta eivät houkuta vastaamaan, tai ehkä pelottavat. 

Tuumasta toimeen - Talon etsintään Espanjasta

Päätin sitten lähteä itse paikan päälle katsomaan taloja, kyliä ja kaupunkeja. Ajankohta osui Vapun tienoille, jolloin olisin ensin yksin viikon Espanjassa ja sitten toisen viikon mieheni kanssa. Aikaa ei paljon enää ollut matkaan, mutta yllätyksekseni sain kuudelle ensimmäiselle päivälle matkakaverit!

Lupasin kustantaa auton vuokran ja sen aiheuttamat kulut, koska olisin joka tapauksessa yksin matkatessani joutunut ne maksamaan. Nyt sain kartanlukijat ja seuraa automatkoille, ihanaa! Majoitukset maksoimme yhdessä. 

Ensimmäiset kolme yötä majoituimme toisen matkakumppanini kanssa valitsemassamme asunnossa Nerjassa, toiset kolme samoin Aguadulcessa. Siellä olisimme lähempänä Almeriaa, josta myös katselin taloja. Mitä kauemmas menee Aurinkorannikolta, sitä edullisemmin saa asunnon. Tarkoitus oli näistä majoituksista käsin käydä katsomassa muutama talo ja kylä. Jos jostain kylästä myöhemmin tulisi sopiva talo myyntiin, minulla olisi paikasta jo jonkinlainen käsitys.

Pitkän pohdinnan jälkeen kolmas matkakaveri päätyi lähtemään mukaan, vaikka hänellä oli kaikenlaisia kiireitä. Mikä onni! Sen lisäksi, että meillä oli hauskaa yhdessä, saimme ”terapoitua” toisiamme puolin jos toisin, ja minä sain arvokkaita mielipiteitä kaikista kohteista ja kylistä, mitä ehdimme katsomaan. 

Talon etsintä Espanjasta - Nerja ja Frigiliana
Nerja

Nerja

Meillä meni kentällä aika pitkään odotellessa kyytiä autovuokraamoon ja varsinkin perille päästyämme kesti kauan, ennen kuin saimme auton käyttöön. Oli aivan pimeää kun lähdimme ajelemaan Nerjaan. Ajoin yhdessä risteyksessä tai rampilla väärin, minkä johdosta saimme tehdä kohtalaisen pitkän 16 kilometrin lenkin ennen kuin pääsimme taas oikealle tielle. 

Olimme Nerjassa puolilta öin ja kuljimme vielä ristiin rastiin portaita rinteessä sijaitsevalla asuinalueella, ennen kuin oikea ovi ja avain kuhunkin lukkoon löytyi. Ja kun koskaan ei voi heti vain heittäytyä seikkailujen jälkeen sänkyyn ja nukahtaa, niin nytkin uni tuli vasta aika myöhään.

Talon etsintä Espanjasta - Nerja ja Frigiliana
Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Nerja - Kohti avaraa maailmaa

Nerjassa meillä oli todella mukava asunto, jossa oli aivan huikeat näköalat. Olimme korkealla rinteessä sijaitsevalla asuinalueella majapaikassa nimeltä Apartamento Capuchinos.*

*(Sisältää affiliate-linkin, jota klikkaamalla pääset katsomaan majoituksen tiedot. Varatessasi majoituksen saan siitä pienen komission. Sinun varaukseesi sillä ei ole vaikutusta. Kiitän tuesta.)

Nerjan kahden makuuhuoneen huoneistosta ei puuttunut mitään. Omistaja oli koivikkotaulusta ja matkalehtien kielestä sekä laatikosta löytyneestä  juustohöylästä päätellen joko ruotsalainen tai norjalainen. Aamulla olimme mykistyneitä astuessamme terassille ja huomatessamme millaisissa maisemissa yövymme. 

Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Apartamento Capuchinos Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Apartamento Capuchinos Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Apartamento Capuchinos Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Apartamento Capuchinos Nerja - Kohti avaraa maailmaa
Apartamento Capuchinos Nerja - Kohti avaraa maailmaa

Ensimmäisenä päivänä lähdimme ajamaan Nerjan keskustaan ja siellä ulokkeena meren yllä roikkuvalle aukiolle, Balcón de Europalle. Ensin kuitenkin pyörimme perinteisesti ympäriinsä etsien parkkipaikkaa. Saimme auton lopulta parkkihalliin. Olisi pitänyt seurata P-kylttejä eikä suhata pitkin poikin. 

Parkkihallista tultiin ylös aukiolle, jossa oli menossa El Dia del Residente, eli kaikille ulkomaalaisille, turisteille ja paikallisille tarkoitettu vuosittainen juhlapäivä. Niinpä alueella oli musiikkiesityksiä ja pöytiä joissa istuskella sekä musiikista että myytävinä olevista syömisistä ja juomisista nautiskellen.

Balcón de Europalla oli luonnollisesti kohtalaisen paljon turisteja selfieitä ja valokuvia ottamassa. Osallistuimme toimintaan ja istahdimme sitten ottamaan päiväoluet. Se oli virhe, koska huonojen ja lyhyiden yöunien jälkeen meinasin sipata saman tien. Niinpä päätöksen tekeminen siitä, menisimmekö syömään vai minne, kesti uskomattoman kauan. 

Päädyimme vain vähän matkan päässä olevaan italialaiseen ravintolaan, josta sai gluteenitonta pizzaa. Sitä matkakumppaneilla nyt teki mieli. Minä otin lammasta. Ruuat sulateltuamme talsimme parkkihallille ja ajoimme takaisin majapaikkaan. Toinen matkakumppani yritti ehtiä altaalle, mutta portti suljettiin juuri kun hän pääsi sinne. Tässä majapaikassa oli ison alueen yhteinen allas, joka oli kyllä hieno, mutta vartioitu ja siksi auki vain klo 10-17. Itse olin ehtinyt sinne aamulla pulikoimaan. Altaalla oli myös kahvila, ja sen vieressä pieni kauppa. Majapaikasta altaalle oli jonkin verran kävelemistä. 

Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Balcón de Europa
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Näkymä Balcón de Europalta itään
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
Kuningas Alfonso XII on vieraillut täällä
Balcón de Europa - Kohti avaraa maailmaa
jouluaattona 1884, kertoo laatta.

Frigiliana

Toisen päivän aamuna kävimme uimahaluisen matkakumppanin kanssa altaassa heti kun se aukesi. Hän jäi kahvilaan aamiaiselle ja minä tallustelin takaisin majapaikkaan omalleni. Olimme sopineet yhden välittäjän kanssa asuntonäytöstä Viñuelassa klo 13. Sitä ennen ehtisimme ajella Frigilianaan, jota on kehuttu Espanjan kauneimmaksi kyläksi.

Frigiliana sijaitsee korkealla vuorenrinteellä, joten sieltä avautuvat upeat näkymät Välimerelle ja ympäröiviin maaseutumaisemiin. Frigiliana on tunnettu hyvin säilyneestä maurilaisesta arkkitehtuuristaan ja kapeista mukulakivikaduistaan ja viihtyvyyteen on panostettu muun muassa ruukkukasvein ja seinäkoristein. 

Kylä on alle kymmenen kilometriä Nerjasta  pohjoiseen, joten se sopii hyvin päiväkohteeksi Nerjassa majoittuville. Frigilianaan olisi voinut tutustua paremminkin, mutta nyt ei aika ollut riittänyt etukäteen ottamaan selvää kaikista kylistä. Olin vain kahlannut taloja netissä ja koittanut selvitä arjesta hautajaisten jälkeen.

Frigilianaan päästyämme aiheutti parkkipaikan etsintä taas vähän ongelmia, ja päädyimme korkealle kylän huipulle autoinemme. Näkymät sieltä olivat täynnä sinistä taivasta, kumpuilevia vuorenrinteitä ja valkoisia taloja tiilikattoineen. Turistijuna oli pysähtynyt ylös ja ihmiset olivat valuneet siitä ulos katselemaan maisemia. Hyppäsimme junaan istumaan ja odottelemaan, että pääsisimme alas kylän keskustaan. 

Köröttelimme junassa mutkitellen katuja alaspäin, kädessä valmiina eurot, millä maksaa kyyti. Niitä ei kukaan kuitenkaan tarjoutunut ottamaan vastaan. Tajusimme sitten, että turistijunan matka alkaa alhaalta kylästä ja se maksetaan siellä, menoineen ja paluineen. Se olisi maksanut 2,50 euroa. 

Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa

Emme ehtineet kauaa olla kylässä, kun puhelimeeni kilahti whatsapp-viesti välittäjältä. Hän kertoi olevansa jo paikalla. Olin sekoittanut Espanjan ja Suomen ajan jotenkin aivan päälaelleen, ja kuvittelin puhelimessa näkyvän kellonajan olevan Suomen aikaa. Kello oli kuitenkin jo 13. Tulikin vaihteeksi pienoinen hoppu, koska Frigilianasta Viñuelaan on noin 40 minuutin ajomatka. 

Meillä kesti vielä tovi selvittää, miten pääsemme takaisin kylän huipulle, missä auto oli parkissa. Onneksi sinne pääsi aika helposti portaita pitkin ja matka oli paljon lyhyempi ja helpompi kuin olimme kuvitelleet. Viñuelasta ja ensimmäisestä asuntonäytöstä kirjoitan myöhemmin!

Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Frigiliana - Kohti avaraa maailmaa
Kohti avaraa maailmaa artikkeleiden tilaus
Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Kiitos kun jaat tämän!

Tällä artikkelilla on 22 kommenttia

  1. Onnea asunnon etsintään. Mielenkiinnolla seurailen miten tämä sujuu. Muutama tuttu on ostanut Espanjasta asunnon, mutta ihan vaivatonta se ei ole ollut.

    1. Raija Salo

      Kiitos, Anna! Aika paljon kokemuksia olen lukenut asunnon ostamisesta, suurin osa tietenkin negatiivisia… Mutta onneksi ei kaikki.

  2. Viihtyisännäköisiä paikkoja! 🙂 En ole koskaan Etelä-Espanjassa käynyt, vaikka Espanjassa olenkin asunut ja myös reissannut paljon. Kiinnostaisi kovasti käydä tutustumassa kyllä. Espanjasta olen myös haaveillut asunnonostoa tulevaisuudessa, se on kiva maa asua. 🙂

    1. Raija Salo

      Sinulla onkin sitten paljon enemmän kokemusta Espanjasta kuin minulla. Kiitos mielipiteestä sen suhteen! 🙂

  3. Mielenkiintoista seurata miten asunnon etsimisen kanssa asiat etenee! Hyvin sanoitit tuon, että talven pimeys ei vain ole sinua varten, enkä itsekään siitä pidä. Siihen vielä ihan oikeat terveysasiat päälle, niin ehdottomasti kannatan talvipakoa lämpimään. Toivotan suurta onnea ja menestystä sen oikean asunnon löytämiseen! Uskon, että se sieltä vielä löytyy 🙂

    1. Raija Salo

      Kiitos Sanna! Minäkin välillä uskon, välillä en 😂

  4. Onnea asunnon metsästykseen! Jännittävää kuulla, mihin päädyt ja myös miltä asuminen Espanjassa vaikuttaa sen jälkeen! Uima-allas lämpimässä kuulostaa kyllä hyvältä ja olen ymmärtänyt, että monissa kerrostaloissakin on pihalla uima-altaita 🙂

    1. Raija Salo

      Sarianne, kiitos! Monissa paikoissa on yhteisöaltaita Espanjassa. Minä kuitenkin tarvitsen oman, että pääsen veteen milloin haluan. Monet yhteisaltaat ovat auki vain kesä-syyskuun ja päivittäin vaikkapa 10-17. Eli aamuisin pitäisi odotella altaaseen pääsyä ja sitten venyy koko päivän jutut… 😆

  5. Minkälaisella pohdinnalla olet päätynyt siihen, että asunto pitäisi ostaa? Jotenkin tuntuisi, että vuokraaminen olisi paljon helpompaa ja riskittömämpää – ja antaisi mahdollisuuden vaihtaa ellei nyt sitten maata, niin tarvittaessa kaupunkia tai kylää, jos ensimmäisessä ei viihtyisikään tai siihen kyllästyisi?
    Asunnon hinnalla varmaan makselisi vuokraa aika pitkään – ja voisihan sen asuntoon ajattelemansa rahan sijoittaa muualle, hyvällä tuurilla niin tuottavasti, että tuotot maksaisivat vuokran. Itse olen jopa Suomessa viime aikaisten asuntomarkkinoiden myllerrysten jäljiltä miettinyt, että lähes koko ikäisen omistusasunto”uran” jälkeen seuraava voisi ehkä olla vuokra-sellainen.

    1. Raija Salo

      Pirkko, sitäpä yritin tässä jutussa jo perustella. Aika moni kuitenkin harrastaa myös vuokraustoimintaa Espanjassa, miksipä en sitten minäkin? En myöskään jaksa aloittaa opiskeluja sijoitustoiminnasta. Olen henkeen ja vereen sisustaja ja unelma-ammattini oli arkkitehti, joten haluan aivan juuri sellaisen asunnon kuin haluan. Majoituksissa minua yleensä harmittaa kovin monet asiat. Enkä koe olevani sidottu kuitenkaan yhteen paikkaan, vaikka muutaman viikon syksyisin ja keväisin siellä oleskelisinkin.

  6. Oijoi, onnea asunnon etsintään! Toivottavasti löytyy juuri teidän tarpeisiin sopiva kohde! Kuten Jennikin tuossa kirjoitti, Andalusia on upeaa aluetta ja todella monipuolinen – moni suomalainen valitettavasti yhdistää siihen vain negatiivisia mielikuvia suomalaisten miehittämästä aurinkorannikosta, vaikka todellisuudessa kyseessä on valtava alue (ja niin paljon muutakin kuin rantaa), josta suurimmassa osassa ei kovin helpolla suomalaisiin törmää. Nerja ja Frigiliana on molemmat tosi kivoja! Itsellä ei ainakaan toistaiseksi ole asunnon ostaminen tai ylipäätään paikoilleen asettuminen suunnitelmissa, mutta sitten jos joskus on, ei Espanja ole yhtään huono vaihtoehto.

    1. Raija Salo

      Kiitos, Anne! Itselläni oli aiemmin myös kapea-alainen näkemys Espanjasta. Tuo ensimmäinen automatka ja kiertely oikeastaan vasta avasi sitä oikein kunnolla. Sitä ennen olin ollut vain Malagan lähettyvillä. Enkä ymmärrä sitäkään yhtään, että kaikkien täytyy tunkea samalla alueelle.

    1. Raija Salo

      Kiitos, Kati! Sitä minäkin toivon 🙂

  7. Nyt jäi kutkuttavaan paikkaan juttu siitä miten asunnonetsintä jatkuu. Minäkin olen joskus haaveillut asunnosta Espanjassa, mutta todennäköisesti jos sinne pidemmäksi aikaa menisin, tyytyisin vaan vuokraamaan. Tsemppiä etsintään vai onkohan jo löytynyt. 🙂

    1. Raija Salo

      Kiitos, Merja! Vielä ei ole löytynyt, nyt vähän hengähdetään välillä 🙂

  8. Andalusia on ihanaa aluetta Espanjassa. Toivottavasti löydät sopivan asunnon! Olen itsekin välillä miettinyt, että jos jostain ulkomailta ostaisin asunnon, se voisi hyvin olla Espanjasta ja ehkä juuri Andalusian seudulta. Vietimme puolison kanssa pari vuotta sitten ison osan talvesta eri puolilla Andalusiaa. Varsinkin sen jälkeen olen pohtinut, että voisin kyllä olla Espanjassa vaikka joka talvi, jos se vain jotenkin järjestyisi. Ymmärrän hyvin ajatuksesi talven vastenmielisyydestä Suomessa. Minustakin ainoa hyvä vuodenaika Suomessa on kesä, muut vuodenajat ovat melkoista kärsimystä pimeyden ja kylmyyden takia.

    1. Raija Salo

      Kiitos Jenni, mukava kuulla että olet viihtynyt Espanjassa. Kyllä tuo ajatus omasta asunnosta siellä varmaan monellakin käy välillä mielessä, varsinkin juuri talvella 🙂

  9. En haaveile edes asettuvani minnekään vaan seikkailla eri paikoista maailmalla. Innolla seuraan prosessiasi. Espanjaan voisin kuitenkin joskus kuvitella asettuvani

    1. Raija Salo

      En minäkään sinne asettuisi, mutta olisi kiva olla sellainen paikka missä olla syksyisin ja keväisin. Talvella voisi sitten reissata jonnekin kauemmas ja aina välillä tietenkin muuallekin. Haaveilen sellaisista ranskalaisista kylistä, missä sinä juuri ajelit, eli autolla sitten sinne omaan paikkaan Espanjassa olisi aika kova!

  10. Asunnon ostaminen Espanjasta ei varmasti ole ihan yksinkertainen tehtävä, eipä se Suomessakaan aina ihan helppoa ole. Itsellä haave joskus asua ulkomailla, saa nähdä toteutuuko se.

    1. Raija Salo

      Mikko, kannattaa ainakin aloittaa suunnitelmat jo ennen eläkeikää 🙂 Olisi paljon helpompia asiat, jos olisi nuorempi.

Vastaa