Artikkelit vierailluista matkakohteista, maista, kaupungeista ja paikoista.
Toissa syksynä vuokrasimme auton Dubrovnikin lentokentältä ja ajoimme saman tien Montenegron Kotoriin. Matkasta kirjoitin aiemmin, samoin Kotorin kaupungista ja linnoituksesta. Linnoitukseen tutustumisen jälkeisenä päivänä päätimme lähteä ajelemaan serpentiinitietä pitkin Lovćenin…
Intiaan saapuminen Mumbain lentokentälle aamuvarhaisella unettoman yölennon jälkeen oli vienyt meistä mehut niin että ensimmäiselle päivälle varattu kierros Dharavin slummiin oli pitänyt siirtää seuraavalle päivälle. Onneksi se onnistui todella kätevästi.…
En tiedä, onko häpeä vai kunnia vältellä Kanarialle matkustamista koko pitkän ikänsä. En ole aiemmin edes koskaan vakavissani harkinnut lähteväni sinne lomailemaan. Mieli kuitenkin muuttui, kun isäni menehtyi ja sain…
Lensimme Mumbaihin 17.30 lähtevällä Finnairin suoralla lennolla. Laskeutumisajan piti olla joskus kello kuuden jälkeen Intian aamussa, mutta olimme edellä aikataulusta. Venähti kuitenkin miltei puolille päivin, ennen kuin pääsimme hotellillemme. Jonotimme…
Syksyn Pohjois-Italiaan suuntautuvalla matkallamme olimme Venetsian jälkeen ajaneet Gardajärvelle neljäksi yöksi. Edellisenä päivänä kävimme Sirmionessa, josta kirjoitin jutun aiemmin. Tänään oli vuorossa jo ennen matkaa varaamamme kierros Isola del Gardassa,…
Venetsiassa vietettyjen kolmen yön jälkeen olimme ajaneet keskiviikkopäivänä Gardajärven itärannalle Torri del Benacoon. Meille oli varattu perjantaille vierailu järven vastakkaisen rannan lähellä sijaitsevaan Isola del Gardaan, mutta torstaina päätimme ajaa…
Koska lomallamme Venetsiassa elo-syyskuun vaihteessa viettämämme päivät olivat sateisia, emme suunnitelleet käymiskohteitamme kovin tarkkaan. Etenimme kaupungissa fiiliksen (ja sateen voimakkuuden) mukaan. Pienellä tauolla istuimme kirkon rappusille tutkailemaan tilannetta ja huomasimme,…
Lähdimme kolmen Venetsiassa vietetyn yön jälkeen Marco Polon lentokentältä vuokratulla autolla Gardajärvelle. Matkalla kohti Torri del Benacoa ja seuraavaa majapaikkaa voi nauttia kauniista maisemista, viinitarhoista ja pikkukaupungeista. Gardajärven ympäristö on…
Orto Botanico di Padova on aivan erityinen paikka. Se tarjoaa kävijöilleen mahdollisuuden astua aikakoneeseen ja tutustua kasvien maailmaan kuin joskus ennen. Tämä historiallinen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Italian Padovassa ja on…
Sateinen Venetsia jäi taakse, kun lähdimme keskiviikkoaamuna todella hienosta majapaikastamme. Se oli parin minuutin päässä vaporettopysäkiltä, Fondamento Nuevelta, ja vesibussi veisi meidät suoraan lentokentälle, jossa meitä odotti vuokra-auto varattuna. Liput…