You are currently viewing Fort Kochi – muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Fort Kochi – muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Kiitos kun jaat tämän!

Viime vuoden tammikuussa Intiaan saavuttuamme yövyimme ensin kaksi yötä Mumbaissa. Siitä voit lukea tästä. Olin varannut meille etukäteen lennot Kochiin ja takaisin Mumbaihin sekä kahden yön majoitukset Fort Kochiin. Temppuilin aika paljon lentojen kanssa, ennen kuin löysin sopivat. Viimeiset yöpymiset olivat nimittäin kauempana kentästä ja piti ottaa siirtymäajat huomioon joka paikassa. Niinpä meno- ja paluulento olivat eri yhtiöiltä. Ne maksoivat yhteensä 354 euroa. Matka-aika Mumbaista Kochiin on maksimissaan kaksi tuntia.

Fort Kochi - historiaa

Fort Kochi tunnetaan myös nimellä Cochin. Kaupungin alueella ovat vaikuttaneet monet kansat kulttuureineen, joten sen vuosisatojen mittaiseen  historiaan mahtuu monenlaista tapahtumaa. Alkujaan Fort Kochi oli pieni kalastajakylä, joka kehittyi merkittäväksi kauppakeskukseksi kiinalaisten, arabialaisten ja eurooppalaisten kauppiaiden alkaessa oleskella alueella. 1300-luvulla kiinalaiset kauppiaat toivat mukanaan erikoiset kalastusverkkonsa, jotka ovat tänä päivänä kaupungin kuuluisin nähtävyys. 

Vuonna 1503 portugalilaiset saapuivat Fort Kochiin ja perustivat sinne ensimmäisen eurooppalaisen siirtokuntansa Intiassa. He rakensivat myös Fort Immanuelin, joka antoi alueelle sen nykyisen nimen. Portugalilaiset hallitsivat aluetta noin 160 vuotta, kunnes hollantilaiset valtasivat sen vuonna 1663. Hollantilaiset puolestaan kehittivät infrastruktuuria ja rakensivat useita uusia rakennuksia, joista monet ovat yhä olemassa.

1700-luvun lopulla brittiläiset ottivat Fort Kochin hallintaansa, ja siitä tuli osa Britannian Intian imperiumia. Brittien hallitsemalla kaudella kaupunki kehittyi edelleen, ja siitä tuli merkittävä satama sekä kaupallinen keskus. Myös monet nykyisin tunnetut historialliset rakennukset, kuten Pyhän Fransiskuksen kirkko ja juutalainen synagoga, ovat peräisin tältä ajalta.

Fort Kochin rikas kulttuuriperintö näkyy vahvasti sen arkkitehtuurissa, joka yhdistää portugalilaisia, hollantilaisia ja brittiläisiä vaikutteita. Nykyään Fort Kochi on suosittu matkailukohde. Sieltä löytyy historiaa, kulttuuria ja kaunista luontoa merenrantoineen. Se on myös taiteen ja kulttuurin keskus, jossa on lukuisia gallerioita, museoita ja teattereita.

Vasco da Gama (jonka muistan hatarasti historiantunneilta), oli portugalilainen tutkimusmatkailija, joka on asunut Fort Kochissa 1500-luvun alussa. Kaupungissa on vielä hänen talonsa, sekä hautamuistomerkki, vaikka hänen luunsa siirrettiin myöhemmin Portugaliin. 

Fort Kochi - graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa 2
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Ensivaikutelmat Fort Kochista

Kochin pienellä lentokentällä kaikki sujui nopeasti ja sujuvasti. Tilasin Uberin viemään meitä majapaikkaan, Fort Kochiin, jonne matka kesti noin 1,5 tuntia. Sami aloitti taas kuljettajan kanssa keskustelut musiikista ja pyysi laittamaan hyvää intialaista musiikkia soimaan. Kuljettaja selvästi ilahtui pyynnöstä ja kertoi aina biisin vaihtuessa, mitä musiikki oli.

Fort Kochi vaikutti aikamoiselta turistikeskukselta. Mumbain jälkeen meidät yllätti katujen monikansallisuus. Kaupungissa näkyy vahvasti siirtomaa-aikainen arkkitehtuuri, joka on siis peruja portugalilaisten, hollantilaisten ja englantilaisten vallanpitäjien vaikutteista.

Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Olin varannut meille kahdeksi yöksi majoituksen vanhasta siirtomaan aikaisesta talosta erittäin edullisesti. Ikävä kyllä edullisuus tarkoitti jälleen huonosti hoidettua bisnestä. Jos paikkoja edes siivottaisiin ja siistittäisiin ja saisi jonkinlaista opastusta siitä, mitä on tarjolla, niin tällaisen majapaikan ehkä kestäisi.

Nyt ei kestetty, koska luulimme että majoituksessa ei saa aamiaista, ei ollut vedenkeitintä eikä jääkaappia. Osittain väärä tieto johtui kyllä itsestämme, emme kysyneet heti asiaa. Jotenkin sitä on sen verran pökerryksissä lennon ja taksimatkan jälkeen, että kaipaisi vain selkeät ohjeet ja paikkojen esittelyn, eikä sitä että isäntä odottaa meidän tietävän etukäteen kaiken. 

Ryntäsimme aika nopeasti huoneesta läheiseen rantaan (olimme kysyneet majapaikan isännältä ravintolaa ja saaneet siitäkin epämääräiset ohjeet), mistä löytyi kaksi vierekkäistä ravintolakatosta. Toisen seinällä oleva ruokalista oli niin haalistunut, että siitä ei ottanut selvää. Valitsimme siis sen toisen. Söimme 120 rupiaa (noin 1,30 €) maksavat fried ricet ja olimme kylläisiä.

Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa

Fort Kochi beach

Fort Kochi Beach on hyvin suosittu paikallisten ja turistien keskuudessa. Perheet viettävät siellä aikaa kävellen rantaa pitkin, ostaen pientä syötävää kojuista ja ottaen selfieitä. Rannalla huomio kiinnittyi todella massiivisiin puihin, jotka oli otettu huomioon alueelle tehdyissä rakennelmissa. Kohokohtana täällä oli paikallinen nähtävyys, kiinalaiset kalastusverkot.

Rannalla oli leppoisa tunnelma, vaikka väkeä olikin paljon. Huomasi selvästi että tarkoitus oli rentoutua ja nauttia tunnelmasta perheen ja ystävien kesken. Oli iko nähdä näin seesteistä tunnelmaa jälleen kerran Intiassa. Mieli rauhoittuu itsellänikin. Ei ole kiire minnekään. Ilta meni rannalla vaeltaessa. 

Rannan toisessa päässä alkoi vanhan kaupungin ostoskadut, jotka rakennusten arkkitehtuuria lukuun ottamatta olivat kuin minkä tahansa pikkukaupungin turistikatuja. Toinen huomiota herättävä asia olivat graffitit, joita löytyi vähän joka puolelta kaupunkia. 

Intialaisesta käsinpainetusta kankaasta valmistettuja vaatteita ja peittoja myytiin joka toisessa kaupassa. Luultavasti mekkoja saisi halvemmalla jostain muualta, mutta kun eteeni osui hyvin istuva tarpeeksi suuri lempivärinen mekko, niin olihan se ostettava.

Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Chinese fishing nets Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Chinese fishing nets
Chinese fishing nets Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Chinese fishing nets Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa
Fort Kochi Beach - Kohti avaraa maailmaa

Palatessamme takaisin majataloomme huomasimme, että siellä on yhteisissä tiloissa jääkaappi ja pieni keittiön tapainen välikkö matkalla huoneeseemme. Vedenkeitintä ei ollut, mutta kattiloita ja hana, ilmeisesti… Kävimme suihkussa molemmat peräkkäin ja päätimme uhrata toisen pyyhkeistä lattian kuivaamiseen, koska muuten vessaan ei olisi enää asiaa kasteltuamme sen kauttaaltaan.

Etsin netistä toisen majapaikan seuraavaksi yöksi. Nukkuminen sujui suht hyvin, mutta huomasin veritahrat jalkojeni ja selkäni kohdalla lakanoissa aamulla. En tiedä mitä kamppailua sängyssä oli käyty. Peittoina käytimme hamam-pyyhkeitämme, koska fleecehuopa ilman lakanaa ei vain houkuttanut… Olimme valinneet tämän majoituksen (hinnan lisäksi) sen kulttuuriarvon vuoksi. Ja esittelyssä oli kuvattu musisointi-iltoja paikassa. Ei niitäkään näkynyt. Kaikki kieli siitä, että silmät on ummistettu kaikelta mitä pitäisi tehdä että talosta tulisi jälleen matkailijoiden vaatimukset täyttävä. 

Kiertoajelu Fort Kochissa ja ympäristössä

Lähdimme aamupalalle netistä etsimääni kahvilaan. Lähtiessä huomasimme, että isäntä tarjoili toiselle matkustajalle aamiaista. Just. No, pitäköön aamupalansa, koska ei voinut kertoa että sellaista on saatavilla tai kysyä haluammeko, milloin haluamme…

Olimme valinneet aamiaispaikaksi Teapot-nimisen kahvilan. Se olikin aika hauskan näköinen paikka kierrätyspöytineen ja asianmukaisine rekvisiittoineen. Ei aivan kauppakadun ytimessä, mutta lähellä. (Päivitys 2024: Teapot on Googlen mukaan suljettu pysyvästi, Tripadvisorin mukaan väliaikaisesti).
Valitsimme listalta vähän umpimähkään omeletit ja kahvit. Juon kotona tosi paljon teetä ja minulla on teepusseja aamu- ja iltajuomiin mukana matkalla. Ulkomailla aamupalan kanssa kuuluu kuitenkin olla kahvi.  Tilaamamme omeletit olivat juustotoastit munakkaan sisällä, yllätys! Ihan makoisaa, toisin kuin maitokahvi. Mutta pidin tästä paikasta.

Teapot Cafe - Kohti avaraa maailmaa
Teapot Cafe - Kohti avaraa maailmaa
Teapot Cafe - Kohti avaraa maailmaa
Teapot Cafe - Kohti avaraa maailmaa
Teapot Cafe - Kohti avaraa maailmaa

Tuskin pääsimme ulos kahvilasta, kun ”törmäsimme” tuktuk-kuskiin, joka osasi asiansa. Eipä aikaakaan, niin olimme sopineet kierroksesta ympäri kaupunkia 300 rupian hintaan. ”Ei turistikohteita, vaan aitoja paikkoja”. Kuskimme Joseph (!) pysäytteli ajopeliään ensin aika tiuhaan tahtiin kertoen puista, arkkitehtuurista, taloista, temppeleistä, kirkoista, kouluista ja vaikka mistä, kuten parempikin turistiopas.

Olemme jo aiemmin huomanneet, että joidenkin tuktuk-kuskien tietämys maan ja maanosan nähtävyyksistä, majoituspaikoista ja varsinkin pienemmän mittakaavan hienoista ja varsinkin autenttisimmista paikoista ovat parempaa laatua ja yksilöllisemmin toteutettavissa kuin valmiissa paketeissa. Pätee ainakin Sri Lankaan, Thaimaahan ja Intiaan. Tosin, kaikki tuktuk-kuskit eivät puhu englantia eivätkä välttämättä osaa lukea. Lahjakkuudet pärjäävät hyvin, luulisin.

Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Sami ja Joseph tulivat hyvin juttuun 🙂
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Leikkipuisto
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Autiotalon kiinnnostavaa pihaa...
Fort Kochi - graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa 4
Fort Kochi - graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa 4

Joseph oli luonteeltaan koomikko, mutta hänen kanssaan oli helppo puhua mistä vain. Sami kävi todella pitkiä keskusteluja kuljettajamme kanssa sillä välin kun minä hortoilin ympäriinsä kuvaamassa paikkoja. Tuktukilla matkatessa on aina paremmin läsnä ympäristössä kuin taksin kyydissä, ja kuljettajaa voi pienemmällä toleranssilla pyytää pysäyttämään jos haluaa kuvata. Usko tai älä, en siltikään pyydä joka kerta kun näen jotain kuvattavaa!

Pysähdyimme vanhalla maustetehtaalla. Pihalla oli kuivumassa inkivääriä. Kävimme maustekaupassa ja mattoja ja tekstiilejä sekä antiikkia myyvässä kaupassa. Tutustuimme perhepesulaan, joka on toiminut monta sukupolvea. Kävimme monessa kirkossa. Kaiken kaikkiaan kierroksemme kesti lähemmäs neljä tuntia ja maksu oli sovittu 300 rupiaa eli 3,36 euroa. Eipä ole tullut koettua tämän hintaista turistikierrosta missään koskaan.

Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Majoittuminen Fort Kochissa

Kierroksen jälkeen kävimme hakemassa tavaramme majapaikasta ja vaihdoimme hotelliin. * Dutch Bungalow on rakennettu 1668 ja hotellin lattiat olivat kaiketikin siltä ajalta. Kiipesimme portaita suureen aulaan, jossa oli keinu keskellä lattiaa. Portaikossa oli vaikuttavia muotokuvia ilmeisesti aiemmin talossa vaikuttaneista ihmisistä.

*(Sisältää affiliate-linkin, jota klikkaamalla pääset katsomaan majoituksen tiedot. Varatessasi majoituksen saan siitä pienen komission. Sinulle se ei aiheuta ylimääräisiä kustannuksia.)

Huoneemme oli siisti ja jopa ylellinen verrattuna edelliseen paikkaan.Pääsin altaaseen pulikoimaan ja lueskelimme kirjaa sisäpihalla ennen kuin lähdimme syömään. Ravintola löytyi aivan vastapäätä hotellia.

Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa
Dutch Bungalow - Kohti avaraa maailmaa

Löysin Fort Kochista nyt myös aivan mielettömällä paikalla sijaitsevan, luxukselta ainakin kuvissa haiskahtavan hotellin, *Ramada Resort by Wyndham Kochin. Ja yö täällä maksaa huoneesta riippuen vain 77-102 euroa! Paikka on kylläkin puolen tunnin ajomatkan päässä itse kaupungista. Mutta minä ainakin menen välillä aivan hotelli edellä paikkoihin. 

Lähempänä kaupungin ydintä löytyy myös paikka, missä pääsee veden äärelle ja altaaseen: *Fragrant Nature Kochi, samaa hintaluokkaa kuin edellinen. 

Roses Inn - Kohti avaraa maailmaa
The Sunset Bay - Kohti avaraa maailmaa
The Sunset Bay

Kaduilla kulkiessamme kuvasin mielenkiintoisilta näyttäviä majapaikkoja.Yllä kaksi, *Roses Inn Fort Kochi, 32 € yö ilman aamiaista (aamiainen 1 €) ja *The Sunset Bay lähellä kaikkea, tällä hetkellä (2024) yö aamiaisineen 27 €.

Tekemistä Fort Kochissa

Kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon nähtävää. Pelkästään rannalla – jota kutsutaan myös Arabianmeren kuningattareksi – käveleminen, vaikka siellä meidän vieraillessamme oli paljon väkeä, tuntui kovin rauhoittavalta. Oli ihana katsella ihmisten nauttivan paikasta, vaikkapa vain istumalla penkillä lukemassa kirjaa. Rannalla löytyy syötävää erilaisista kojuista. Tosin en tiedä, sattuiko olemaan joku juhlapäivä, vai tavallinen tiistai-ilta. 

Rannan nähtävyyksiin kuuluu, kiinalaisten kalastusverkkojen ohella, kaksi ruostunutta tankkia/rumpua, joiden mennyt elämä ei heti avaudu. Luin jostain, että ne ovat laivan kattiloita. Rannalta voi katsella LNG-terminaalia, Vallarpadamin konttiterminaalia sekä seurata sen editse kulkevia aluksia. Ja tietenkin auringon laskemista. Rannan läheisyydessä on myös Vasco da Gama -aukio. 

Fort Kochissa on yksi Intian vanhimpia eurooppalaisia kirkkoja, Saint Francis, joka on alkujaan rakennettu vuonna 1503. Sisällä kirkossa on seesteinen, harmooninen tunnelma. Vasco da Gama haudattiin tämän kirkon sisälle ja siellä on vieläkin nähtävissä (en kyllä nähnyt kun en tiennyt) hänen hautansa, vaikka ruumis siirrettiin 14 vuoden päästä Portugaliin. Vasco da Gama kuoli ollessaan kolmatta kertaa Cochinissa.

Saint Francis Crurch Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Saint Francis Crurch Fort Kochi
Saint Francis Crurch Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Saint Francis Crurch Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Saint Francis Crurch Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Saint Francis Crurch Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa

Toinen mahtava kirkko on Santa Cruz Basilica, joka edustaa indoeurooppalaista ja goottilaista tyyliä. Se on alunperin rakennettu 1505, mutta on ainakin kertaalleen tuhottu ja rakennettu uudelleen 1800-luvun lopulla.

Santa Cruz Basilica - Kohti avaraa maailmaa
Santa Cruz Basilica - Kohti avaraa maailmaa
Santa Cruz Basilica - Kohti avaraa maailmaa
Santa Cruz Basilica - Kohti avaraa maailmaa
Santa Cruz Basilica - Kohti avaraa maailmaa

Roomalaiskatolinen Jeevamatha church (Our Lady of Life) on vähän kauempana keskustasta. Siitä ei irronnut jälkikäteen etsiessäni oikein mitään tietoa. Joseph esitteli sen meille vihkikirkkonaan. Tammikuun lopussa se toivotti meille hyvää joulua. 

Jeevamatha church - Kohti avaraa maailmaa
Jeevamatha church - Kohti avaraa maailmaa
Jeevamatha church - Kohti avaraa maailmaa

Vanha Spice Market on myös mielestäni vierailun arvoinen, jos pitää kulahtaneista rakennuksista, niin kuin minä. Sen lähellä oli (muistaakseni) kiinnostavan näköinen antiikkiliike, jonka kuitenkin nipin napin vältin. Ajoimme myös brahmaanien asuinalueelle, jossa Joseph pysähtyi esittelemään meille filmitähden näköisen (pyhän?) miehen, joka kuivatti hedelmiä myyntiin. 

Fort Kochista löytyy myös Temple Lake, jonka tunnelmasta tietenkin pidin kovasti. Kävimme vielä Pazhayannur Bhagavathy temppeli-museossa, jonka sisällä ei saanut ottaa kuvia. Siellä oli uskomaton tunnelma vanhojen puulattioiden, -kattojen ja muiden taitavasti rakennettujen puuosien keskellä. Haaveilin nuorena arkkitehdin ammatista, minkä takia olen niin rakastunut rakennuksiin, rakenteisiin, sisustukseen ja kaikkeen käsillä tekemiseen. 

Spice Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Vanha maustetehdas
Spice Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Brahmaanialue Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Brahmaanien asuinalue
Brahmaanialue Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Brahmaanialue Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Brahmaanialue Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Brahmaanialue Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Temple Lake - Kohti avaraa maailmaa
Temple Lake
Pazhayannur Bhagavathy Kohti avaraa maailmaa
Pazhayannur Bhagavathy
Pazhayannur Bhagavathy Kohti avaraa maailmaa
Pazhayannur Bhagavathy
Pazhayannur Bhagavathy Kohti avaraa maailmaa
Näkymä Pazhayannur Bhagavathy -museotemppeliä vastapäätä

Käsillä tekemistä on myös pyykkäys, ainakin entisaikoihin. Siitä en kylläkään ole itse kovin kiinnostunut. Sen sijaan Fort Kochin vuodelta 1720 saakka toiminnassa ollut Dhobi Khana -pesula oli hyvin kiinnostava. En silti osallistunut opastettuun silityspuuhaan vanhalla raudalla. 

Yksi juttu vielä! Fort Kochissa oli todella suuria puita, joita mekin kävimme halailemassa. Joseph kutsui niitä nimellä sleeping tree tai umbrella tree. Molemmat kuvastavat sitä, että puun suojassa on hyvä pitää sadetta ja vaikka nukkua. Yritin etsiä puuta netistä, aika huonoin tuloksen. Joitakin puita kutsutaan nimellä rain tree, olisikohan tämä sama? 

Pesula Dhobi Khana Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Pesula Dhobi Khana, Fort Kochi
Pesula Dhobi Khana Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Pesula Dhobi Khana Fort Kochi - Kohti avaraa maailmaa
Rain tree - Kohti avaraa maailmaa
Rain tree - Kohti avaraa maailmaa

Mukavinta vanhoissa ja miksei uudemmissakin kaupungeissa ja kylissä onkin ehkä vain käppäily ja katselu. Fort Kochissa riittää silmänruokaa niin rakennuksissa, luonnossa kuin seiniä koristavissa muraaleissa ja  graffiteissakin. Ja miksei mattokaupassakin.

Yksi todella erityinen viihdyke Keralan alueella on Kathakali, perinteinen jo ainakin 1500-luvulta peräisin oleva tanssimuoto. Kathakalissa yhdistyvät musiikki, laulu, puvustus, ilmeet, eleet ja koreografia. Lisäksi se sisältää liikkeitä vanhoista intialaisista kamppailulajeista. Esiintyjät on naamioitu ja meikattu tanssille tunnusomaiseen tapaan. Miestä ei kiinnostanut lähteä katsomaan tällaista esitystä, joten se jäi minultakin näkemättä. 

Fort Kochissa on myös *Kathakali-esityksiä, ja minua olisi kiinnostanut sellainen, mihin kuului myös illallinen.

Fort Kochi - graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Matto- ja antiikkikauppa, Kathakali-kuva lainattu K Ragul p Pixabaystä

Alkoholin tarjonta Fort Kochissa

En tiedä muusta Intiasta (paitsi Mumbaista, jossa sai ravintoloissa alkoholia), mutta täällä ei tarjoiltu alkoholia ravintoloissa. Hotellissa emme syöneet, joten en tiedä senkään alkoholipolitiikasta. Viimeisenä iltana ruokailtuamme hotellia vastapäätä olevassa ravintolassa (ei alkoholitarjoilua) aioimme käydä lasillisella ja kuljimme keskustaan, mutta mitään kuppilaa ei näkynyt missään. Vain kahviloita.

Muistelin kuitenkin nähneeni aiemmin jossain kyltin, missä luki Wine and… Jotain. Luovutimme ja käännyimme hotellia kohti. Silloin tulikin vastaan ilmeisesti Fort Kochin ainoa baari! Kaiuttimista kaikasi Rolling Stones ja (oletettavasti) britti-reppureissarit pitivät lystiä. Pienen oluen jälkeen olimme valmiita nukkumaan.

Myöhemmin seuraavassa (koti)majapaikassa, myöskin Keralassa, ilmoitettiin että heiltä saa olutta. Oletan siis, että alkoholia ei ole yleisesti tarjolla ravintoloissa, mutta sitä saa kuitenkin myydä ja nauttia. Kannattaa siis ottaa etukäteen selvää tarjoaako nimenomaan se ravintola tai hotelli, mihin olet menossa, alkoholia, mikäli olet tottunut nauttimaan vaikkapa viinilasillinen tai oluen ruokasi kanssa. 

Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa

Matka jatkuu Keralassa ja pääsee uimaan!

Seuraavana aamuna lähdimme laukkujemme kanssa kävelemään taas kohti keskustaa, koska meidän piti nostaa rahaa ATM:stä. Samilla hajosi toinen sandaaleista ja hänelle oli aikamoinen takaisku luopua jalkineista, jotka olivat palvelleet miltei 20 vuotta! Paikalle osui taas tuktuk-kuljettaja, joka vei meidät ensin ATM:lle ja sitten seuraavaan majoitukseen, Marari Beachille.

Paitsi että ei se ollut Marari Beach. Kuljettajan mielestä olimme kai huijanneet, koska majoitus olikin kauempana kuin hän oletti. Olin kuitenkin näyttänyt Google Mapsista sijainnin ja sinne menevän ajoajan. Ilmeisesti hän ei osannut lukea karttaa eikä ehkä muutenkaan. Olen huomannut tämän ennenkin. Eivätkä kuljettajat tietenkään kerro sitä vaan esittävät että kaikki on ok. 

Syy, miksi kuvittelimme menevämme Marari Beachille oli se, että majapaikan nimi oli *Marari Xavier’s Inn Homestay. Se ei kuitenkaan sijainnut Marari Beachilla vaan alempana rannikolla, Chethi Beachilla. Siellä meillä olikin miltei oma autio ranta, mutta siitä enemmän myöhemmin!

Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Ammattikuvaaja oli kuvaamassa pariskuntaa tämän muraalin edessä
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Fort Kochi - muraaleja ja graffiteja siirtomaa-ajan satamakaupungissa
Kohti avaraa maailmaa artikkeleiden tilaus
Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Kiitos kun jaat tämän!

Tällä artikkelilla on 19 kommenttia

  1. Olen käynyt Kochissa ennen poikien syntymää, eli joku 24 vuotta, ehkäpä enemmänkin, sitten.
    Muistan kuitenkin hyvin kaupungin tunnelman, rannan ja tietenkin ne kalastushäkkyrät.
    Kiva paikka. Voisi mennä uudestaan.

  2. Mulla on tosi kaksijakoiset mietteet Intiasta. Toisaalta luontokohteet kiinnostaa ja tässäkin postauksessa oli paljon sellaista, mitä haluaisin nähdä joskus, mutta sitten taas se äärimmäinen likaisuus puistattaa. Kaduilla se ei vielä haittaa, enkä pane pahakseni ränsistyneisyyttä, mutta likaiset majapaikat ällöttää. Jäin miettimään, että ei kai siellä ekassa majoituksessa ollut luteita, kun mainitsit verijäljistä sängyssä :[ Itse jouduin luteiden syömäksi Panamassa ja senkin jälkeen olen törmännyt niihin Omanissa. Siellä kyllä lähdimme pois ennen kuin ehdimme edes asettua aloilleen, koska teen nykyään heti ensitöikseni ludetarkastuksen.

    1. Raija Salo

      Cilla, yritin selvittää sitä lude-juttua silloin. Ei oltu varmoja asiasta. Intiassa löytyy kyllä hyväntasoisia hotelleja. Mutta sieltä puuttuu ehkä sellaiset keskinkertaiset, eli on todella halpoja ja sitten miltei luxusta. Tuo meidän epäonnistunut majapaikkavalinta oli kyllä pahin missä ollaan oltu, vaikka ympäriinsä aika halvoissa majoituksissa on yövytty.

  3. Teidän tuktuk-retki kuulostaa mahtavalta ja siltä, että pääsitte näkemään erilaisia paikkoja kuin perinteisellä turistikierroksella. Pidän itse paljon myös esimerkiksi taksikuskien kanssa juttelusta, kun saa usein erilaista näkemystä paikalliseen elämään missä vain. Intian Varanasista on jäänyt mieleen ohjattu kävelykierros, jolla pääsi kivasti tutustumaan sopivaan tahtiin kaupungin katuihin ja markkinoihin.

    1. Raija Salo

      Ai, olet ollut Varanasissa! Katselimme sitä pitkään sillä silmällä, mutta kahden viikon reissuun oli mahdotonta mahduttaa sitä. Kävelykierroksia emme olekaan varanneet muuta kuin Dharaviin, muutenhan sinne ei olisi päässytkään.

    1. Raija Salo

      Niinpä. Onneksi löytyy lukemista 🙂

  4. Äiti Amma, muistaakseni, asustelee jossain tuolla. Minun Intian reissuni kohteena oli Tiruvannamalai 400 km koilliseen tuolta. Onnekseni minulla ei ollut mitään yöllisiä kamppailuja ollessani siellä. Mitä tulee autioihin paikkoihin, niin minua varoiteltiin kobrista, joita en nähnyt kyllä yhtään. Onkohan se hyvä vaiko huono, jos niitä kobria siellä kerta on.

    1. Raija Salo

      Jaa-a! Tuota kysymystä onkin hyvä pohtia, muuallakin!

  5. Saattaisi Intiassakin olla yhtä sun toista kokemisen arvoista, mutta Pohjois-Intian kierroksen jo tehtyämme ja sen jälkeen työkuvioissa todistettuani useamman vuoden ajan naisten asemaa Intiassa ei ole kiinnostanut palata kyseiseen maahan. Miespuoliset pomot tulivat palavereihin, mutta tuskin ymmärsivät mistä puhutaan ja sen jälkeen piti ottaa aina erikseen yhteyttä naisiin, jotka tiesivät mistä on kyse ja miten mikäkin asia on parasta hoitaa, mutta konsernin lievästä painostuksesta huolimatta naisia ei saatu esimiesasemiin.

    1. Raija Salo

      Pirkko, tuo on todella ikävää. Eikä Intia varmaan ole ainoa maa, jossa tällaista tapahtuu.

  6. Olipa kiva tuo puoli-ilmainen tuktuk-retki teillä. Se on aina ihan säkästä kiinni, minkälaisen kuskin saa. Itselläni oli viimeisin aivan huippu kokemus Nicaraguasta viime talvelta, kun odotin, että tulee tylsä neljän tunnin taksimatka. Mitä vielä, sain matkan aikana paljon tietoa maan asioista sekä siitä, mitä kannattaa tehdä ja nähdä ja pysähdeltiin myös kivoissa paikoissa. Kuski oli huomaavainen ja sanoi, että keskeytä vaan hänen puheensa, jos haluan esimerkiksi torkkua. No en halunnut, kun oli niin kivaa.
    Itse olen ollut pari kertaa Intiassa ja kuten sinäkin, tykkään kulahtaneista rakennuksista. Erittäin hyvin muuten tunnelmaa kuvaava otos tuo miehesi hyvästelemässä vanhat kenkänsä;)

    1. Raija Salo

      Kiitos Hannele! Välillä löytyy kuljettavista aivan mahtavia tyyppejä. On sekä hauskaa, että hyödyllistä.

  7. Mari / Maailma kotina

    En yleensä koskaan mene majoitus edelle. Gotlannin pyöräreissulle mentiin. Löydettiin majoitus, jonka arvosana oli 9,9!!! Oli kyllä sen arvoinen. Mutta majoituksen sijainnista johtuen piti tinkiä pysähdyspaikoista..

    1. Raija Salo

      Niin, sehän on vähän sekä-että yleensä varmaan… Tulee katsottua sekä paikka että sopiva majoitus.

  8. Intia kiinnostaa matkakohteena koko ajan enemmän ja enemmän! Jostain syystä olen kuitenkin hieman ”arkaillut” sinne lähtemistä – en edes oikein tiedä miksi? Juuri ennen koronaa olin jo suuntaamassa sinne, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta, kuten koko maailmalla muutenkin. Erityisesti Intian luontoa olisi ihana päästä kokemaan ja näkemään! 🙂

    1. Raija Salo

      Eveliina, kyllä Intiassa pitää käydä ainakin kerran! Ja mielellään useampi viikko. Me emme miehen töiden vuoksi koskaan voi olla missään kahta viikkoa kauempaa. Intiassa on niin paljon erilaisia paikkoja, että tarvitsisi paljon aikaa edes pintaraapaisuun.

  9. Intia kiinnostaisi matkakohteena kovasti. Harmittaa, kun meidän suunniteltu matka peruuntui muutama vuosi sitten koronan vuoksi. Maa on kuitenkin sellainen, että sinne pitää kyllä joka tapauksessa joskus päästä matkustamaan. Kiehtoo kovasti.

    1. Raija Salo

      Mikko, ilman muuta pitää käydä Intiassa! Sanoin kyllä matkan jälkeen, että toista kertaa ei tarvitse mennä. Mutta se johtuu kohdallani siitä, että en vain ehdi enää, koska käymättömiä paikkoja on niin paljon, samoin kuin ikää 😆

Vastaa