Rojales - Paikallista luovuutta kallioluolissa
Syksyn 2024 Costa Blancan matkalla kävimme Altean päiväretken jälkeen autolastillisella naisia tekemässä reissun Murciaan. Seuraavaksi oli vuorossa Rojales, joka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen, kun Cuevas del Rodeo –historialliset kallioluolatalot muuttuvat joka kuun ensimmäinen sunnuntai käsityöläismarkkina-alueeksi.
Markkinoilla myytävien tuotteiden: taulujen, keramiikan, kynttilöiden, korujen, kierrätystuotteiden, kokedamien, punontatöiden ja muiden käsityöläistuotteiden lisäksi Rojalesin luolien kupeessa voi käydä ihastelemassa merenpohjasta syntynyttä Shell Housea, eli kotia, jonka julkisivu on verhoiltu yli 700 000 simpukankuorella!
Cuevas del Rodeo: 1700-luvun kaivoksista taiteilijakyläksi
Cuevas del Rodeo, eli Rodeo-luolat, Rojalesin kupeessa alun perin 1700–1800-luvuilla alueelle tulleet murcialaisten kaivosmiesten rakentamat luolakodit kaivettiin kallion sisään kylän eteläpuolelle, ja myöhemmin joissakin niistä asui romaniyhteisöjä.
Tänä päivänä yli 20 osittain restauroitua luolaa on herätetty uuteen elämään: ne toimivat taiteilijoiden ja käsityöläisten työpajoina ja näyttelytiloina. Luolien valkoiseksi kalkitut seinät, siniset ovet ja koristeet sekä kierrätysmateriaalien käyttö luovat visuaalisen kontrastin kiviluolien rustiikkiin estetiikkaan.
Lähdin Minna ja Eija seurassani Rojalesiin jo aamupäivällä. Navigaattori ohjasi suoraan parkkipaikalle, joka oli vielä suhteellisen tyhjä. Kävelimme ensin oikeaan suuntaan, ihastellen alkumatkan kojuja ja taloja – mutta sitten alkoikin pohdinta: missä ihmeessä on se kuuluisa simpukkatalo? Kartan olin huomannut tullessamme, mutta emme silloin tajunneet vilkaista sitä tarkemmin.
Rojalesissa huomio kiinnittyi myös metallisiin, ruosteisiin veistoksiin. Ne tuovat paikkaan ripauksen kierrätystaidetta ja antavat vanhalle raudalle uuden merkityksen. Samalta alueelta avautuu näkymä Monte Calvarion kukkulalle, jonka kolme ristiä kohoavat maiseman ylle. Monte Calvario olisi saattanut olla myös käymisen arvoinen, mutta jotenkin se meni meiltä ohi kun ajatukset keskittyivät luolataloihin.
Markkinoilla vallitsi lämmin hippifestivaalitunnelma, tosin musiikkitarjonta oli kirjavaa: välillä soi disko, välillä reggae, joka sopi mielestäni paremmin tähän paikkaan. Kiersimme ristiin rastiin ja lopulta löysimme tiemme alemmas rinteessä alueelle, jossa emme vielä olleet käyneet. Siellä, Casa 13:n lähellä, seisoi simpukkatalo La Casa de las Conchas Rojales – enemmän intoa kuin viimeisteltyä näkymystä omasta mielestäni, emmekä maksaneet pääsymaksua sisälle.
Matkalla simpukkatalolle olin nähnyt aivan upeita muraaleja! Mielestäni on aina liikuttavaa huomata, mistä seinätaiteilijan näkemys on lähtenyt, ja näissä taideteoksissa oli vahvasti realistinen ote. Voin miltei kuulla flamencolaulajan äänen kuvaa katsoessani.
Palasimme simpukkatalolta takaisin ylös luolataloille. Yhdessä taloista oli pubi, monissa muissa gallerioita ja myymälöitä: koruja, keramiikkaa, huovutustöitä. Näin muutaman upean taulun – erityisesti flamencoaiheiset ja kasvojen lähikuvat jäivät mieleen. Yhden taiteilijan tyyli oli sarjakuvamainen, toinen taas käytti kierrätysmateriaaleja tuulikelloihinsa ja miniatyyriseinävaatteet herättivät kiinnostusta.
Eräässä talossa oli esillä heinätöitä, ja ulkona punottiin niistä koristeita. Kun pysähdyin ottamaan kuvan kauniista naisesta työn touhussa, hän antoi minulle lahjaksi pienen heinäsydämen. ❤️ Kahden käsityöläisen sanaton kohtaaminen, josta jäi muisto, joka kulkee edelleen mukanani.
El Recorral – luonnonrauhaa Rojalesin laidalla
Rojalesin keskustan markkinavilinästä ja luolatalojen värikkäästä tunnelmasta on vain lyhyt matka aivan erilaiseen maisemaan. El Recorral on kaupungin laidalla sijaitseva laaja puistoalue, jossa mäntymetsä tuoksuu ja polut kulkevat pienten lampien, kivisten rinteiden ja levähdyspaikkojen lomassa.
Se on paikka, jonne paikalliset tulevat viikonloppuisin perheiden kanssa viettämään aikaa – piknikpöydät täyttyvät eväistä ja grillipaikoilla tirisee liha. Paikallisten koirat ulkoilutetaan siellä, lapset kiipeilevät kallioilla ja vanhemmat istuvat puiden varjossa vaihtamassa kuulumisia.
El Recorraliin kannattaa poiketa, jos kaipaa hetken hengähdystä markkinoiden tai rantojen vilinästä. Siellä voi kulkea rauhassa luonnon helmassa, istahtaa varjoon ja antaa ajatusten kulkea omia polkujaan. Rojalesin ja Monte Calvarion ristit näkyvät taustalla, mutta El Recorraliin saavuttaessa tunnelma vaihtuu – kiire väistyy ja tilalle tulee leppoisampi rytmi.
El Recorraliin kuuluvat myös puuveistokset, joita on sijoitettu polkujen ja lampien läheisyyteen. Ne on tehty alueen männyistä, jotka jouduttiin kaatamaan hyönteistuhojen vuoksi. Sen sijaan että puut olisi viety pois, veistäjä muokkasi niistä moottorisahalla erilaisia hahmoja ja penkkejä. Näin kuolleet rungot saivat uuden elämän taiteena ja puistosta tuli samalla kiinnostavampi vierailijoille.
Emme jääneet El Recorraliin kovin pitkäksi aikaa. Kiertelimme puistoa mutta totesimme, että Rojalesin markkinat ja siellä eri luolien ja simpukkatalon etsiminen sekä paluujaloittelu autolle oli jo vienyt parhaimmat mehut jokaiselta. Vatsakin kaipasi ravintoa, joten ajoimme Rojalesin kylään.
Osuimme sinne tietenkin jälleen siestan aikaan, jolloin suurin osa ravintoloista oli kiinni. Lopulta päädyimme pieneen baariin, jossa söimme hot dogit ystävällisen tarjoilijapojan tuomina – ei ehkä perinteisintä espanjalaista ruokaa tai gourmeeta, mutta juuri sillä hetkellä se oli tyydyttävä ratkaisu ja tunnelma hyvä.
Minä olen kanssa sellainen kiertelijä, joka tykkää katsella mutta yritän ostaa mahdollisimman vähän. Mutta tuossa katsoin kyllä noita kynttilöitä, että on todella kauniita! Idyllisen näköinen paikka ja tosi hieno tuo simpukkatalo. Oliko siellä siis sisälläkin simpukoita vai ulkona vain?
Kiitos Paula, ne kynttilät oli todella hienoja! Harkitsin jopa ostavani, mutta eihän niitä olisi raskinut polttaa… Simpukkatalo oli, kuten sanoin, enemmän intoa kuin näkemystä, eli en vaikuttunut sen ulkonäöstä vaikka ymmärrän kyllä työn laajuuden. Siksi en siis maksanut pääsymaksua sisälle, näin tarpeeksi sitä tyyliä jo ulkoapäin.
Komppaan muita siinä, että kaikenlaisia kojuja ja pikkuputiikkeja on kiva kierrellä, mutta todella harvoin niistä tulee mitään ostettua. Uzbekistan oli tässä poikkeus, sillä siellä meinasi mopo karata totaalisesti käsistä kaiken keramiikan kanssa 😀
Kiitos kommentista, Eveliina. Itsellä riippuu paljon siitä tavarasta mitä myydään. Yleensähän se on turistikrääsää tai omasta mielestä ”lapsellista” eikä tarpeeksi laadukasta tai sytyttävää käsityötä. Poikkeuksellisen upeaa ja omaperäistä taidekäsityötä (joka sekin voi olla vaikkapa vaate) tai antiikkia tulee ostettua. Mutta ei mitään blingblingä eikä liian siistiä mulle! 😁
Hienoja paikkoja, erityisesti nuo simpukkatalot ja muraalit! Tuonne ei ollakaan vielä eksytty, mutta ehkäpä jonain päivänä.. Espanjassa on kyllä paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää!
Kiitos Anu. Minähän olen todellakin aliarvioinut Espanjaa vuosikymmenet, eikä ensimmäinen reissu mantereelle oikein vielä sytyttänyt. Nykyään joka kerralla löytyy kyllä mielenkiintoisia paikkoja, vaikka olisin kuukauden samoilla seuduilla. Vaatii kyllä auton vuokrauksen, että pääsee kunnolla tutkimaan ja koluamaan kohteita.
Upeita muraaleja ja mielenkiintoisia käsityöputiikkeja. Noissa on tosi kiva kierrellä, mutta Pirkon tavoin harvoin kuitenkaan innostumme ostamaan mitään, vaan enemmänkin tulee nautittua katsellen tarjonnasta.
Kiitos kommentista. Itse ajattelen, että vieraillessani jossain maassa kannatan myös sen maan käsityöläisiä tai kauppiaita, koska samaistun heihin. En tule pelkästään ottamaan jotain, vaan myös antamaan. Ennemmin juuri tavallisille kansalaisille kuin kansainvälisille hotelliketjuille ja ravintoloille. Mitään turistirihkamaa en kuitenkaan osta, vaan sellaista jota pystyn katsomaan ja ihailemaan myös kotona, ja muistelemaan samalla matkaa (ilman että siinä tavarassa lukee mistä se on hankittu).
Kiehtovia nuo luolatalot! Mua kyllä varmaan myös alkaisi vähän ahdistaa asua tuollaisessa, kun ei olisi ikkunoita, mutta varmasti työtilana oikein toimivia – ja kenties viileitä helteelläkin! Siestassa mua on eniten aina hämmästyttänyt juuri tuo, että eikö se tee päivästä kauhean pirstaleista, kun vapaa-aikaa ei ole missään kohtaa montaa tuntia putkeen, vaan aina pitää olla menossa töihin (tai nukkumaan, että jaksaa taas mennä töihin).
Kiitos Pauliina. Kun ei ole tuohon siestaan tottunut, niin kyllähän se ihmetyttää. Espanjassa sillä on niin pitkät perinteet, että heistä se ilmeisesti tuntuu luonnolliselta elämältä. Mutta nuorempi väestö kyllä haluaa nykyään ”normaalit” työajat.
Joskus noita käsityämarkkinoita on kiva kierrellä, mutta sitten toisaalta siitä tulee melkein syyllinen olo, kun niillä ottaa kuvia, sillä melkein koskaan ei tule vastaan mitään, mitä voisi edes kuvitella ostavansa. No, eihän niille mennäkään ostamaan mitään tarpeeseen ja ihan vaan muuten ostan etenkään matkoilta äärimmäisen harvoin mitään – käsimatkatavaroilla matkatessa mitään ei, tavallaan onneksi, mahtuisikaan mukaan, niin ei tule kiusaustakaan.
Kiitos, Pirkko. Itse ostan aika paljon matkoilta, jos tulee vastaan jotain oikein ihanaa. Yleensä antiikkia ja taidekäsityötä, jotain pientä sopivaa. Todella paljon tulee kuitenkin nähtyä samaa rihkamaa eri paikannimillä varustettuna joka maassa.
Luolatalot ovat kiinnostavia, niitä vähän kaikkialla. Mutta yöpyä en haluaisi. Jotenkin ajatuskin koskeudesta etoo. On ne ehkä hyvin rempattu ja kosteusasiat huomioitu, mutta kuitenkin.
Niin, ehkä tulee vähän ahtaan paikan kammoakin, kun ei ole välttämättä ikkunoita noissa. Mutta osa on kyllä todella kivan näköisiä. Noissa luolissa ei taideta asua, ovat vain työtiloina.
Näyttääpä tuo El Recorrali viihtyisältä. Ja hienon näköisiä nuo puuveistokset, mahtavaa, että puut ollaan hyödynnetty. Tuo siesta on kyllä ärsyttävä konsepti, mahdetaankohan siitä joskus luopua. Toisaalta vuoden kuumimpaan aikaan sen toki ymmärtää. Hyvä, että jotain purtavaa löytyi ja kyllähän hot dog maistuu aina!
Kiitos, Mikko! Juuri luin jostain Espanjan fb-ryhmästä (suomalaisesta), että ainakin rannikolla käytäntö olisi muuttumassa, koska mm. britit haluavat tietenkin asioida kaupoissa ja ravintoloissa iltapäivisin. Ja nuoret haluavat ”normaalin” työpäivän. Onhan se ainakin meistä hassua tehdä neljä työmatkaa päivässä. Ja olla joka päivä ainakin kahdeksaan illalla töissä.