(Sri Lankan matkasta 2020 vuoden tammikuun lopulla on kirjoitettu osittain blogspot-alustalle. Päivitän tämän artikkelin 15.9.2024)
Tulimme perille Anuradhapuran rautatieasemalle Colombosta täsmällisesti silloin kun pitikin, klo 15.29. Asemalla ei nähnyt yhtään, mihin olisi pitänyt suunnata. Ihan kuin olisimme saapuneet johonkin tuppukylään. Missä keskusta tai peräti kaupunki?
Olimme viestineet majapaikan kanssa ja sieltä oli luvattu tulla asemalta hakemaan kun olemme saapuneet. Kun sitten ilmoitin saapumisesta, sain vastauksen suurin piirtein, että ota tuktuk ja seuraa google maps! Not good…
Menimme muiden matkustajien perässä asemalaiturin päähän, jossa sitten totuttuun tapaan olikin tuktuk-kuski apua tarjoamassa. Tässä kohtaa ei näyttänyt olevan muita vaihtoehtoja. Kuski oli mukava (kuten miltei aina) ja johdatti meidät tielle, raiteitten sivusta alas epämääräistä, pientä polkua pitkin. En edelleenkään tiedä, pitäisikö tässä kaupungissa junasta päästä jotain muuta reittiä johonkin, esimerkiksi keskustaan?
Majapaikka oli taas kaukana keskustasta. Välillä majoitusta etsiessä ei saa kartasta selvää, miten kaukana keskusta on tai missä se varsinainen keskusta on.
Päästyämme perille sekä ihastutti, että masensi. Sama tuntemus tuli tällä matkalla moneen kertaan. Tämä kaunis ja vieraanvarainen maa on kärsinyt kovin edellisvuoden tapahtumista (Terrori-iskut kirkkoihin ja hotelleihin). Turistit ovat kaikonneet ja niin myös varat pitää yllä majapaikkojen kuntoa, puhumattakaan siitä, miten ne ovat vaikuttaneet ihmisten mieliin.
Lake Sanctuary Resort
Olimme ainoat asukit tässä joskus varmaan kunnianhimolla rakennetussa majapaikassa. Paikka oli oikeasti ihana, mutta olisi kaivannut vähän uudistusta ja ennen kaikkea naisen (tai parin) kättä! Isäntä käytti meitä autollaan pankkiautomaatilla ja kaupassa. Sillä välin ehti pimeys tulla, ja meiltä jäi auringonlasku näkemättä.
Illastimme majapaikassa ensimmäisenä iltana, ja ateria oli todella hyvä, samoin kuin palvelu. Meille katettiin pöytä päärakennuksen terassille ja palveltiin kuin hienommassakin ravintolassa. Toisena iltana retkeilimme ja söimme muualla.
Nautin täysin siemauksin kaksinolosta hienossa puutarhassa, jossa lenteli ja lauleli kaikenlaiset linnut, riikinkukot käyskentelivät, koirat juoksentelivat, kylläkin arkoina, muutama suloinen lisko pyörähti katsomassa uintiani samoin kuin ylväs valkoinen mieheni.
Do you need something more?
En löytänyt tätä majapaikkaa enää Bookingista. Se näkyi muutamalla sivustolla netissä, mutta kun yritin katsoa vapaita huoneita, niitä ei ollut. Onkohan koko paikka enää toiminnassa…
Anuradhapura
Anuradhapura Sri Lankan pohjoisemmassa osassa on entinen pääkaupunki ja maan keskus. Tosin niin kauan sitten, että se on ehtinyt välillä jäädä viidakon peittoon. Sen vanha osa on Unescon maailmanperintökohde.
Olimme Anuradhapurassa kaksi yötä, kokonaisen päivän osuessa tiistaille, jolloin lippuja perintökohteena oleviin paikkoihin myyvä arkeologinen museo oli kiinni. Strategiana oli sitten mennä aamulla keskustaan ja löytää tuktuk-kuski, joka osaisi kunnolla englantia ja voisi kuljettaa meitä sellaisiin kohteisiin, joihin ei vaadita museossa myytävää passia.
Pyörittyämme tovin todella mitäänsanomattomassa keskustassa, vastaan tuli tuktuk-kuskien ryhmittymä. Kysyimme ensin yhdeltä kuskeista, josko hän osaisi neuvoa meille paikkoja, mutta hän johdatti meidät toisen kuskin luo.
En tiedä millainen loppujen lopuksi on näiden kuskien toimintatapa, yhteistyö ja keskinäinen moraali. Varsinkin tänä vuonna, kun turismi on kovasti vähentynyt viime vuoden pommi-iskujen takia luulisi kuskien pitävän kynsin hampain kiinni asiakkaasta. Mutta tässä tapauksessa ainakin meidät siis ohjattiin toisen kuskin ajoneuvoon, mikä vaikutti oikeasti vilpittömällä tavalla turistin auttamiselta. Kuten niin usein muulloinkin tässä maassa.
Isurumuniya Vihara
Tuktuk-kuskimme Mahinda (kutsuimme häntä Masaksi reissun jälkeen, mutta oikeasti Mahinda nimenä periytyy Intian keisarin pojalta, joka on tuonut buddhismin Sri Lankaan) ei puhunut englantia niin hyvin kuin olimme toivoneet, mutta muuten hän oli aivan täydellinen tyyppi!
Hän vei meidät ensin Isurumuniyan temppeliin, joka oli yksi niistä kohteista joihin olin jo kotona kiinnittänyt huomiota. Tiedossahan oli jo etukäteen, että emme pääsisi varsinaisiin maailmanperintökohteisiin.
Masa opasti meitä kertoen miten paikassa pitää toimia, ja että hänestä ei ole oppaaksi. Menimme siis katselemaan omin toimin alkuun. Minulla on aina huivi mukana peittämään olkapäät ja se taisi olla riittävä suoja tänne. On hyvä pitää vaikka pari isoa huivia mukanaan, niin selviää tällaisissa tilanteissa. Joissain paikoissa saa vuokrata huivin ja maksaa kenkäparkista, koska toisiin paikkoihin pitää mennä paljasjaloin. Ja silloinhan on myös hyvä pitää mukana ”kalliosukat”, koska monissa paikoissa kalliot ovat polttavan kuumia jaloille!
Kun olimme kiertäneet melkein puolet paikasta, törmäsimme oppaaseen, joka oli juuri lopettamassa keikkaansa toisen pariskunnan kanssa. Kuuntelimme häntä siinä hetken, jutustelimme ja päädyimme palkkaamaan hänet kierrokselle. Kyllä näistä paikoista oikeasti saa paljon enemmän irti, kun on asiantunteva opas. Tavallinen taksa näkyy olevan noin 20 dollaria. Tällä kierroksella saimme kuulla paljon siitä, miten Buddha saapui Sri Lankaan. Myöhemmin kävimme myös siinä nimenomaisessa paikassa, mihin hän laskeutui Intiasta tänne lentäessään.
En ole tutustunut historiaan enkä buddhismiin sitten peruskoulun, joten en tiedä muuta kuin mitä minulle Sri Lankassa on näistä asioista kerrottu. Uskon siis, että Buddha lensi Intiasta Mihintaleen, näin hyvin yksinkertaistettuna versiona! Ainakin opimme sen, että tällaisissa paikoissa kierretään vasemmalta oikealle. Oikea käsi on puhdas, sillä syödään ja se pidetään pyhää kohdetta päin. (Vasemmalla kädellä putsataan pylly…)
Ihmiset nauttivat eri asioista, minä nautin kivistä. Vaikka se sitten pistäisi minut välillä kiipeilemään Sri Lankassa kaiken maailman temppeleihin. Kyllähän se samalla herättää suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat osallistuneet rakentamiseen, joko omasta tahdostaan tai toisten mukavuudenhalun/vallan takia. Toivon aina, että rakennelmia on luotu ilman orjapiiskureita.
Tiedän, että kiipeäminen, vaellus ja patikointi ovat aivan normiasioita nuoremmille ja terveille matkailijoille. Täytyy sanoa, että välillä kateus iskee. Mutta olen tyytyväinen siihen, että pystyn kuitenkin kävelemään ja tosiaan vielä kiipeämäänkin tarvittaessa. Ja miten ihana on tajuta seuraavana päivänä, että jaksaa taas! Kotona näin ei useinkaan ole.
Isurumuniyan temppeli oli kyllä sen verran helppo kohde jopa huonokuntoiselle, että kannattaa ehdottomasti kiivetä. Siellä ei yletetä korkeuksiin eikä nähdä päätä huimaavia maisemia, mutta kiviä ja portaita on kuitenkin jonkun verran. Ja on ne näkymät lähimaisemiin sen arvoiset. Meidän matkamme aikoihin yksi stupa oli juuri restauroinnin alaisena.
Isurumuniya on siis buddhalaistemppeli. Se rakennettiin kuningas Devanampiya Tissan aikana 300-luvulla eaa. ja se on kuuluisa upeasta kiviveistoksestaan ja erikoisesta arkkitehtuuristaan.
Temppelin sisällä on kaiverrettuja kivitauluja, joista kuuluisin on ”Sri Lankan Romeo ja Julia”, Lovers of Isurumuniya. Tarinat hiukan vaihtelevat siitä, ketä nämä rakastavaiset olivat. Kauniin lammen äärellä sijaitseva temppeli on suosittu pyhiinvaelluskohde sekä paikallisten että matkailijoiden keskuudessa, ja se on tärkeä osa Sri Lankan kulttuuriperintöä.
Ranmasu Uyana
Aivan Isurumuniyan vierestä alkaa Ranmasu Uyanan puistoalue. Se on rakennettu samoihin aikoihin kuin temppelikin. Ranmasu Uyana oli keskeinen osa Anuradhapuran kastelujärjestelmää ja toimi lähteenä viljelmille ja juomavedelle.
Ranmasu Uyanan muinaisen kastelujärjestelmän lisäksi puistossa on kuninkaallinen puutarha, lampia ja jäänteitä pienistä rakennuksista. Legendan mukaan uskotaan, että prinssi Saliya tapasi Asokamalan (yksi ehdokaspari kivitaulun rakastavaisille) tässä puutarhassa.
Puistossa on myös muinaista tähtikarttaa muistuttava kivikaiverrus, joka on nimeltään ”Sakwala Chakraya”. Kaiverrus on herättänyt spekulaatioita ja tutkimuksia siitä, että se voisi liittyä muinaisiin tähtitieteellisiin tai astrologisiin kartoituksiin ja jopa tähtiportiksi ”ihmisten ja joidenkin ulkoavaruudesta peräisin olevien älykkäiden lajien välillä”.
Tästä kaikesta meillä ei ollut aavistustakaan kierrellessämme puistossa omin päin ilman opasta. En edes tiennyt paikan nimeä ennen kuin kotona ottaessani asioista selvää.
Vessagiriya
Seuraavaksi ajoimme Masan kyydissä pienen matkan seuraavaan kohteeseen, joka oli Vessagiriyan luostarin jäännökset. Lähinnä paikka näytti vain ihmeellisten suurten kivien temmellyspaikalta.
Vessagiriya on kuitenkin muinainen luolatemppelikompleksi. Se koostuu yli 20 luolasta, jotka toimivat aikoinaan asuinsijoina buddhalaisten munkkien yhteisölle. Temppeli on peräisin 200-luvulta eaa. ja liittyy vahvasti varhaisen buddhalaisten munkkien askeettiseen elämäntapaan.Vessagiriyan luolien seinämissä on kivikirjoituksia ja kaiverruksia, jotka kertovat luolien käyttötarkoituksesta sekä munkkien elämän yksityiskohdista.
Vessagiriyan alueella oli hyvin rauhallista ja seesteistä käveleskellä ja jotenkin henkistä valtavien puiden piirtäessä maisemaa ja riikinkukkojen parkuessa jossain lähistöllä. Ilmankos yhteen kuvaani onkin ilmestynyt orbeja eli enkelipalloja
Anuradhapuran vanhin vessa
Seuraavaksi siirryimme Mirisawetiyan stupalle muutaman kilometrin päähän. Sen on rakennuttanut Anuradhapuran kuningas Dutugamunu, joka eli vuosina 161-137 eaa. Tästä en muista vuonna 2024 mitään. Enkä sitä, missä oli sitten Masan mukaan Anuradhapuran vanhin vessa.
Ehkä paras kokemukseni matkoiltani (vuoden 2024 päivityksestä huolimatta)
Yllättvän harva Anuradhapurassa tuntuu käyvän, vaikka onkin kiinnostava paikka. Ehkä se johtuu siitä, että on tavallaan vähän syrjässä verrattuna muihin paikkoihin. Ja tosiaan, oppaan kanssa saa tuollaisista kierroksista ilman muuta enemmän irti. On kyllä ylipäätään todella vieraanvarainen maa.