Kiitos kun jaat tämän!
Tämän vuoden matkakohteet on helppo listata: Espanja ja Kotka. No, mukaan mahtuu myös kirppari-kierros Keravalle 😂 Mutta ei edes Tallinnaa, jossa käyn yleensä ainakin kaksi kertaa vuodessa. Syyn/syyt voi lukea tästä jutusta.
* Kohti avaraa maailmaa -sivusto käyttää affiliate- eli kumppanuuslinkkejä. Jos varaat jotain linkistäni, saan siitä pienen komission. Sinulle ei koidu siitä lisäkuluja eikä se vaikuta hankintasi loppusummaan. Kiitos kun tuet toimintaani.
Espanjaan mahtuu useampi matka
Vuoden ensimmäinen matkakin suuntautui siis Espanjaan ja Torreviejaan, josta olin juuri ostanut asunnon. Koko asunnon etsintähistoria löytyy tästä.
Kaukomatkan sijasta matkustimme miehen kanssa Torreviejaan tammi-helmikuun vaihteessa kahdeksi viikoksi suunnittelemaan remonttia ja etsimään sille tekijää. Kävimme Elchen kaupungissa ihailemassa palmuja, joita siellä on ehkä miljoonia. Löysimme myös second hand -kaupan, josta löytyi asuntoon juuri sellainen pöytä, jota olin päivätolkulla kaivellut netistä.
Costa Blancalla oli kylmä. Siihen aikaan vuodesta olen yleensä ollut paahteessa ja altaillut. Nyt piti hankkia toppatakki, koska 16 astetta Torreviejassa oli aivan muuta kuin 16 astetta (miltei kesä siis!) kotona.
Seuraava matka Torreviejan asunnolle oli pääsiäistä ennen. Olin ensin yksin viikon ja toisen, yhteisen viikon jälkeen matkustimme miehen kanssa kotiin. Sekoilimme tapamme mukaan niin että pääsiäiskulkue Orihuelassa jäi näkemättä, mutta näimmepä vähän kaupunkia kuitenkin.
Lähdimme remontin tieltä Deniaan muutamaksi yöksi ennen kotiin paluuta ja sekoilimme jälleen avainten kanssa niin että jouduimme ajamaan takaisin viemään remonttimiehelle avaimet. Denia olikin kiva paikka meren rannalla noin 180 kilometriä Torreviejasta pohjoiseen. En ole ehtinyt kirjoittaa siitä vielä, kuten en monesta muustakaan Espanjan kohteesta.
Torrevieja, Valencia, Cuenca
Toukokuun lopulla tulin yksin Torreviejaan. Asunnon piti olla silloin valmis, mutta ei ollut. Olin ensin viisi yötä toisessa asunnossa lähellä suosikkirantaani 🥰 ja sen jälkeen kaksi yötä Cuencassa, jonka lähikylästä hain vanhan oven vessaan. Kävin myös päiväretken Valenciassa, josta löysin pesuhuoneeseen allaskaapin. Molemmista kaupungeista pitää vielä kirjoittaa!
Viiden päivän yöpyminen Torreviejassa hyvin kohtuullisella budjetilla oli *Cozy One Bedroom Apartment. Yllätyin sen huonoista arvioista nyt jälkikäteen, itselle se sopi aivan hyvin ainakin tähän tilanteeseen, vaikka löydänkin korjattavaa joka ikisestä majapaikasta.
Cuencan majapaikka *La Ventana de Mangana oli jännä vanha asunto, joka sijaitsi korkealla vanhan kaupungin puolella. Siitä oli helppo lähteä tutkimaan näkymiä vielä hiukan korkeammalta.
Oma asuntoni oli aivan keskeneräinen, kun Sami tuli ”viimeistelemään” kanssani sitä. Hänen viikkonsa ei kyllä ollut mitään lomaa töistä, kun ajelimme jatkuvasti hakemaan tavaroita ja tarvikkeita. Saimme myös tapetoitua sänkyseinän.
Miehen lähdettyä vietin remontin ohella aikaa ystäväpariskunnan kanssa ja kävimme Noveldassa, kivassa tee”huoneessa” Teteria Carmenissa lähellä Torreviejaa ja juhlimme juhannusta espanjalaiseen tyyliin. Sitten jäin taas yksin kaupunkiin remontin keskelle.
Viimein Kotkaan!
Olen vuosikaudet halunnut käydä Kotkassa varsinkin sen puistojen takia. Tänä kesänä sain viimein houkuteltua mieheni lähtemään päiväretkelle sinne. Elokuun alkupuolella oli jo hiukan syksyisen haikeata, varsinkin kun sattui tuulinen ja hiukan sateinen päivä. Vältimme kuitenkin pahimmat sateet vaikka niiden takia ei ihan joka paikkaa tullutkaan sitten nähtyä.
Olin edelleen väsynyt remonttirasituksien vuoksi ja palautuminen kesti kauan. En ole tainnut laittaa Kotkasta kuvia minnekään enkä ole siitäkään kirjoittanut mitään. Kustannuksista ei haisuakaan, mitä nyt bensaa menee ajaessa Kellokoskelta Kotkaan ja takaisin?
Vielä kerran Torrevieja...
Syyskuun lopulla matkustimme taas Samin kanssa yhdessä Espanjaan. Nyt lensimme ensin Barcelonaan, jossa olimme kaksi yötä ennen lentoa Alicanteen. Kaksi päivää aamusta iltaan ajelua busseilla ja metroilla sekä paljon kävelyä, että ehdimme katsastaa edes muutaman nähtävyyden, joihin oli ”pakko” tutustua.
Torreviejan asunto oli nyt valmis ja pääsimme nauttimaan oman keittiön antimista ja mukavuuksista. Meillä oli auto käytössä Samin reilun viikon oleskelun ajan ja kävimme suolajärvellä, La Matan kansallispuistossa ja nauttimassa rauhaisasta rannasta upeilla maisemilla, El Hoyo del Faro. Leroy Merlin jäi tällä kertaa käymättä kokonaan 😆.
Aiemmin Barcelonaan matkaa suunnitellessani totesin, että siellä majoittuminen on kallista. Nyt löysin hyvällä hinta-laatusuhteella hotellin Agodasta. *Ibis Style Barcelonaan oli muutaman kilometrin matka keskustasta, mutta bussipysäkkejä oli lähellä ja kentältäkin sinne pääsi yhdellä bussilla.
Samin lähdettyä jäin taas yksin kolmeksi viikoksi kerrostaloasuntooni enkä tykännyt yhtään, vaikka asunnon remontti olikin onnistunut todella hyvin toiminnallisuuden ja viihtyvyyden kannalta.
Sähläsin vaihteeksi viimeisten kolmen päivän autovuokran kanssa niin että auton hakeminen Alicanten lentokentältä siirtyi, eikä minulla ollutkaan aikaa tehdä mitään retkeä enää minnekään, kuten olin suunnitellut. Mutta pääsin kuitenkin ajamaan autolla kentälle laukkujeni kanssa.
2025 matkojen kustannukset?
Lennot
- Hki-Alicante 513 euroa kahdelta, oma osuus 256,50 (RyanAir).
- Hki-Alicante 57,34 (+ Norwegian pisteitä)
- Alicante-Hki 218,54
- Hki-Alicante 165,07 (RyanAir)
- Hki-Barcelona 290 kahdelta, oma osuus 145 (KLM).
- BCL-Alicante 176,67 kahdelta, oma osuus 88,34
- Alicante-Helsinki 138,74 (osa Norwegian pisteillä)
Yhteensä 1297,83
Majoitukset
- Denia 393 € neljä yötä
- Torrevieja 185 € viisi yötä
- Cuenca 123,13 € kaksi yötä
Yhteensä 617,88
Autonvuokrat
Olen vuokrannut auton jokaisella reissulla ainakin osaksi aikaa. Sain 150 euron suuruisen kreditin Discovercarsilta liittyessäni sen affiliatekumppaniksi.
- 106,91
- 291,13
- 146,44
- 58,78
- 4,30
Yhteensä 565,2
Kaikkia vuoden muita kustannuksia on ollut vaikea laskea, koska osa on puolitettu miehen kanssa, mutta olen maksanut suurimman osan auton vuokrauksista ja bensoista koska autolla on tehty niin paljon hankintamatkoja asuntoani varten. ”Yhteensä”-summat eivät siis välttämättä ole näkyvien numeroiden summia, vaan olen suhteuttanut luvut sen mukaan, mitä itse olen maksanut.
Auton vuokraukseen liittyvät maksut eli bensa- parkki- ja tietullimaksut 362,97 sekä 40 euroa lisämaksua toimistoajan ulkopuolella haetusta vuokra-autosta lennon myöhästymisen takia ja joku hälytysvakuutus 25 euroa. Oma osuuteni 32,50. Lisäksi bussikortti Torreviejaan 22 euroa sekä Barcelonan metrokortti ja lentokenttämetro sekä bussi 72,83 kahdelta, minun osuuteni Barcelonasta 36,42.
Yhteensä 453,89.
Barcelonan nähtävyydet kahdelta 276,90, josta puolet minun 138,45.
Kallis vuosi, mutta köyhä matkustusvuosi
Vuosi on todellakin ollut erilainen matkustusvuosi kuin aiemmat. Kaikki lennot yhtä lukuunottamatta ovat suuntautuneet Alicanteen. Rahallisesti matkustamiseen on mennyt ehkä vähiten näinä vuosina kun olen päässyt matkustamaan, mutta eniten koko elinaikanani, koska ostin asunnon Torreviejasta ja remontoin sen kokonaan.
Kaikki matkakulut yhteensä tänä vuonna: 3 073,25 euroa.
Vuoden 2026 matkasuunnitelmat
Koska Alicanten lentokenttä tuli niin tutuksi tänä vuonna, en aio ensi vuonna lentää sinne ollenkaan! Vuoden 2026 ensimmäinen matka on suunnittelemani ryhmämatka Malesiaan, eli Kuala Lumpuriin, Borneoon ja Langkawille. Osa 20 henkilön matkaseurueesta lähtee sieltä kahden viikon jälkeen kotiin, suurin osa jatkaa vielä Manilaan ja Palawanille.
Maaliskuun lopulla lähden mieheni kanssa 10 päiväksi Libanoniin. Mies voitti tämän väännön: hän sai kerrankin valita matkakohteen. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen valintaan.
Kevään ja kesän haluan olla kotona ja edetä sisustus- ja pihahommissa. Olen ilmoittautunut mukaan Kellokosken Tarinoiden talot tapahtumaan toiveenani saada viimein punnerrettua paikat kuntoon. Tarvitsen tällaisen dead-linen pakottamaan itseni hommiin.
Automatka Espanjaan?
Syksyksi suunnittelen vähän kerrassaan automatkaa Torreviejaan Baltian kautta kahden ystäväni kanssa. Olemme tunteneet toisemme murrosikäisestä saakka Rovaniemeltä. Perillä olisin vain muutaman päivän laittamassa asunnon kuntoon talvivuokralaiselle ja paluumatka kotiin suuntautuisi toisen reitin kautta. Autolla Eurooppaan on ollut haaveena vain vajaat 45 vuotta 😁
Taloudella on tietenkin iso rooli siinä, mitä ensi vuosi lopulta tuo tullessaan: on vielä nähtävä, miten asuntorahastosta saa varojaan ulos ja lainoja maksettua sekä miten Torreviejan asunnon vuokraukset järjestyvät kesäksi.
Viime kevään yrityssuunnitelmat keskeytyivät remonttiin, ja mini-eläke pitää unelmat kohtuudessa. Silti tuntuu, että ensi vuodessa on potentiaalia — ehkä juuri siksi, että mikään ei ole vielä valmiiksi kirjoitettu.
Tarvitsetko vuokra-auton? Hae se tästä!
Kiitos kun jaat tämän!
16 Responses
Asunnon osto matkaasi oli kiva seurata ja haaveilla samalla oman ulkomaan asunnon remontoinnista, vaikka niissä tuleekin yleensä pienempiä ja isompia ongelmia vastaan. Jään myös innolla odottamaan, millaisella reitillä toteuttanet Euroopan roadtripin.
Kiitos, Cilla. Nyt kun tuo ostoprojekti ja remontointi on takana päin, voin vain sanoa että olisi kannattanut mennä sen ensimmäisen, oikean haaveen mukaan eikä alkaa ajatella järjellä. Unelma on edelleen elossa, saa nähdä pystyykö sitä koskaan toteuttamaan. Roadtripiä varten kokoonnun ystävän/ystävien kanssa miettimään reittiä. Pitää kaivella sinun blogiasi myös, ja Maailma kotina -Marin. Eniten odotan ranskalaisten kylien näkemistä.
Mahtavaa, että asuntoprojekti eteni näin hienosti! Reissuvuodet ovat tosiaan aina erilaisia, itselläkin toiveissa panostaa reissuihin vielä hieman enemmän ensi vuodelle. Katsotaan miten käy 🙂
Kiitos, Sarianne, toivotaan että hyvin käy! 😊
No nyt on koluttu Espanjan itärannikkoa kunnolla 🙂 Libanonissa on paljon kaikkea nähtävää, oman suosikkini oli Beirutin ohella Byblos. Turvallisuustilanne vaihtelee, itsekin varasimme viimeksi kun myöhään illalla saavuimme etukäteen hotellilta kuljetuksen, mutta takaisin kentälle runsaan viikon päästä menimme ihan tavallisesti Boltilla.
Kiitos, Pirkko! Teidän kokemukset Libanonista onkin jo luettu, kun mies valitsi sen kohteeksi. Lennot ja majoitus on varattu niin että pystyy tarvittaessa perumaan. Hotelli tosin yritti saada maksun etukäteen, vaikka varauksessa lukee selkeästi että maksetaan paikan päällä.
Ja juu, autolla on kyllä suhattu aika lailla Espanjaa 1,5 vuoden aikana 😁
Sinulla on ollut hyvin merkityksellinen vuosi, kun panostit unelmaasi ja ostit ja remontoit asunnon. Ensi vuoden suunnitelmasi kuulostavat todella kivoilta. Oi, mahtava päästä lukemaan kokemuksistasi Malesiasta. Me tykkäsimme todella paljon Borneosta.
Tarinoiden talot -tapahtuma kuulostaa niin ikään mielenkiintoiselta. Mahtavaa, että olette mukana!
Kiitos Marika! Kiva kun mainitsit Malesian, pitääkin mennä lukemaan teidän kokemukset ja jakaa ne myös ryhmälle. Tervetuloa sitten elokuussa meille 😄
Oletpa tarkkaan laskenut matkakulut. Itse lasken vain alku budjetin ”about-noin” tyyliin ja sitten matkalla menee mitä menee, ja jälkikäteen en kustannuksia muista tai viitsi summata. Mutta aikalailla ne isommat kustannukset paikkaansa pitää eli lennot, majoitus ja mahdollinen auton vuokra. Ruoka- ja juoma kustannukset lasken noin päiväkohtaisesti ottaen huomioon maan kustannustason.
Mielenkiintoiselta kuulostaa myös ensi vuoden matkaksi ja tuo Libanon on kyllä kiva kohde vaikka maassa on hieman ongelmia ollut. Hämmästytti hyvä ruoka ja maan viinikulttuuri Bekaan laaksossa. Tuo autolla Eurooppaan kuulostaa kivalta. Olen kerran ajanut Suomesta Eurooppaan (aina Italiaan asti) autolla ja olihan se aika kiva reissu mutta välillä haastavaa kun varsinkaan ei ollut mitään majoituksia etukäteen varattuna vaan mentiin vain majataloista kysymään huonetta iltaisin. Nykyään se taitaisi olla mahdottomuus kun kaikki pitää etukäteen varata netistä.
Kiitos, Jani! Juu, tykkään exceleistä 😂 Aloitan jokaisen matkan suunnittelun tekemällä excelin ja kirjaan ylös kaikki kuitit. Ehkä osa jää pois, jos on mies mukana maksamassa. Toiset on sitä mieltä, että ruokia ei lasketa koska kotonakin syödään, mutta meillä syödään kotona niin taloudellisesti eikä käydä ulkona, että kyllä ne ruokakulut matkalla ovat moninkertaiset.
Automatkalla ei varmaan voi tosiaan etukäteen juurikaan varailla yöpymisiä. Mutta oletan että ne voi bookingista varata paikan päälläkin, jos sattuu olemaan vapaata.
Pitääkin lukea sinun jutut Libanonista, kiitos vinkistä!
Sen verran tosiaan on ollut sinulla focus tuossa asunnon ostossa ja remontoinnissa, että eipä siinä varmasti paljon muuhun ole ollut intoakaan. Pidetään nyt sormet ja varpaat ristissä, että kauan elättelemäsi haave autoilusta Euroopassa vihdoin toteutuisi. Ainakin on tarkkaan harkittu, eikä hätiköidysti päätetty, kun sitä on näin kauan vaalittu:) Itse en ole muuten ikinä vuokrannut autoa, vaikka toki olen ollut kimpassa maksamassa ja kartan kanssa pelkääjän paikalla istumassa.
Kiitos, Hannele! Jos autolla pääsee lähtemään, niin siinäpä sitä sitten onkin miettimistä käyntikohteiden ja reittien osalta. Itse pelkäsin pitkään auton vuokraamista, tai pikemminkin sitä ajamista, mutta äkkiä siihen onneksi tottui. Ajokulttuurit ja tiet ovat tietenkin erilaisia eri maissa, joten riittää jänskättävää.
Tämän vuoden matkakulut olivat mielestäni erittäin maltilliset (kun ei siis laske asunnonostoa mukaan :D). Ja ensi vuodenkin suunnitelmat kuulostavat hyviltä 🙂 Mulla on myös joitain suunnitelmia ensi vuodelle (julkaisen postauksen huomenna), mutta ne eivät oikeastaan koskaan toteudu, kun olen sellainen tuuliviiri 😀
Kiitos, Eveliina! Eiköhän ensi vuonna tule sinulle kivoja matkoja, vaikka muutamaan kertaan vaihtaisitkin mieltä niiden suhteen 😂
Varmasti mielenkiintoinen vuosi tulossa! Toivon onnea asunnon vuokrauksen suhteen eli toivottavasti sijoitus alkaa kantamaan jo pian hedelmää 🙂 Mielenkiintoiselta kuulostaa myös ensi vuodelle kaavailemasi matkat. Ja ihan mahtavaa jos pääset toteuttamaan 45 vuotta vanhan haaveen!
Kiitos Pauliina, olisi kyllä mahtava päästä autolle näkemään monta maata. Ensi vuonna voisi pitää sellaisen maiden keruu -vuoden, minulla kun niitä on todella vähän!