You are currently viewing Mietintäloma Guadalmarissa lähellä Málagaa

Mietintäloma Guadalmarissa lähellä Málagaa

Kiitos kun jaat tämän!

Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa

Lähdin lokakuun alussa yksin reilun kahden viikon lomalle Guadalmariin. Valitsin paikan täysin majoituksen perusteella. En missään tapauksessa halunnut hotelliin, vaan kodinomaiseen ympäristöön. Niinpä sitten päädyin mietintälomalle Guadalmariin, lähelle Málagaa. 

Pitkä tauko töissä ja kirjoittamisessa...

Aamuisin veteen pääseminen uimaan tai vesijumppaamaan on minulle tärkeää, joten tutkin tietenkin että kohteessa on allas. Tässä paikassa oli lisäksi ranta parin korttelin matkan päässä. Vieressä oli suuri Sol Guadalmar -hotelli, jonka edessä oli bussipysäkki Málagan suuntaan. Hiukan kauempana, mutta kuitenkin aivan lähellä, oli toinen bussipysäkki läheisen ostoskeskuksen ja juna-aseman suuntaan.

Tärkeimmät kriteerit siis täyttyivät. Muuten en ollut kovin paljon tehnyt suunnitelmia tekemisteni ja menemisteni suhteen. Halusin levätä ja kasata ajatuksia. Vuosi on ollut todella raskas, kun olen joutunut huolehtimaan kaikki isäni asiat talon myynti mukaan lukien. Talo piti myös tietenkin tyhjentää kaikesta 40 vuoden aikana kerätystä tavarasta.

Huoli isästä maalis- ja huhtikuisten aivoinfarktien jälkeen sekä koko elämäni läpikäyminen samalla kun tyhjensin taloa, josta löytyi murrosikäisenä kirjoittamiani kirjeitä ystävilleni, mummuni muistoja sekä nuorena kuolleen minulle läheisimmän serkun päiväkirjoja ja muuta koskettavaa, sai aikaan sen, että en juurikaan pystynyt omiin töihini tarttumaan.

Monta kuukautta oli mennyt tavaroiden lajittelemisessa, kierrätykseen toimittamisessa ja kirpputoripöytiä täyttäessä ja tyhjentäessä. Isä kiersi sairaaloita kaaduttuaan, loukattuaan itsensä ja jouduttuaan vielä luopumaan yhdestä varpaastaan. 

Syksyllä sain tietää isän pitkäaikaisen puolison sairastavan syöpää, eikä häntä oletettavasti enää ole. Málagan loman aikana sain myös selville kahden ystäväni kuolleen jo aiemmin samana vuonna.  Lomalla oli aikaa tutkia, miksi heistä ei ollut kuulunut mitään aikoihin. Loman loppupäässä oli oma syntymäpäiväni. Olen nyt saman ikäinen kuin äitini kuollessaan. Kaiken edellä mainitun vuoksi loma siis sisälsi paljon itkua, mietiskelyä ja jopa pelkoa. 

Isä on kuitenkin syksystä saakka ollut erinomaisessa hoitokodissa, saanut kymmenisen kiloa painoa lisää ja laulelee kuulemma päivät pitkät. Hän on koko ikänsä osallistunut kuorolaulutoimintaan. Itse olen hiukan toipunut ikäpaniikistani ja pystynyt taas paneutumaan töihini.

Guadalmar

Guadalmar, rauhallista kotoilua kylässä lähellä Malágaa

Toinen syy (majapaikka oli se ensimmäinen) miksi päädyin Guadalmariin, oli se, että sinne on lentokentältä hyvin lyhyt matka. Huvittavaa, että heti päästyäni perille alkoi taas sähellys. Ilmeisesti se kuuluu matkustustapoihini. Kun pää ei ole kunnossa, niin hommat ei suju. Mutta siitä toisella kertaa.

Olin hortoillut aamulennon jälkeen ensin kentän lähellä aamiaisella ja sen jälkeen Guadalmarissa odotellen, että pääsen sisään majoitukseen. Sisäänkirjautuminen oli klo 15 alkaen. Huomasin vasta tuohon aikaan, että olin saanut vastauksen viestiin missä kysyin voisinko jättää laukut jo aiemmin huoneistoon. Olisin voinut. Tulin Uberilla lentokentältä, se maksoi reilut 16 €.

Ensimmäisen viikon ajan yritin selvittää, miten pääsen kulkemaan bussilla ja junalla niihin paikkoihin, minne olin ajatellut mennä. Olen aikoinaan tanssinut muutaman vuoden flamencoa (minulla on edelleen Espanjasta tilatut mittojen mukaan käsintehdyt flamencokengät), joten halusin päästä sitä katsomaan. Málagassa oli tietenkin esityksiä, mutta kuulin myös että Mijas Pueblon kylässä on ilmainen flamencoesitys joka keskiviikko klo 12. Mijaksen kylä oli muutenkin sellainen paikka, missä pitäisi käydä.

Ja Málagassa oli luonnollisesti montakin kiinnostavaa kohdetta. 

Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Kotiovi
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Naapurustoa
Guadarmar
Tämän talon puutarha poikkesi muista. Kasvit olivat reheviä, eikä niin leikattuja kuin muualla.
Guadalmar
Sen verran olen syksyn aikana saanut opiskeltua espanjaa, että ymmärsin tämän!
Guadalmar
Guadalmar
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa

Bussilla ja junalla matkustaminen Aurinkorannikolla

Minulle tuotti alkuun suuria vaikeuksia ymmärtää miten pääsen kulkemaan minnekin. Kyselin asiasta Benalmadenassa usein majoittuvalta ystävältäni ja Espanja-ryhmissä. En saanut kattavaa vastausta mistään, vaan tieto tuli tipoittain. Kuulin, että pankkikortti ei käy. Kuulin, että on olemassa kortti, mihin ladataan matkoja. Jotenkin oletin, että se kortti on ehdoton. Sitten sain tietää, että pikkuraha käy kuitenkin busseihin, ei isot setelit.

Yritin kuumeisesti metsästää tietoa siitä, mistä bussikortin saisi hankittua. Käsittääkseni Guadalmarista sitä ei saanut. En tosin tullut kysyneeksi pikkukaupasta, jossa asioin. Yleisesti ottaen niitä myydään tupakkakaupoissa, mutta ei kaikissa tupakkakaupoissa!

Pääsin siis bussilla Málagaan maksaen käteisellä. Vanhan kaupungin laitamilta löysin tupakkakaupan, jonka valokyltissä oli maininta bussikortista. Kymmenen matkan kortti maksoi 5,50 €. Yksi matka suuntaansa maksoi 1,20-1,80, joten kortti tulee paljon edullisemmaksi ja on helpompi, kun ei tarvitse varata kolikoita bussimatkaa varten. Kortti on myös nopeampi maksutapa, eikä tarvitse yrittää selittää kuljettajalle, minne on menossa. Kortti toimi Málagan alueella. 

Kuljin bussilla Málagaan, johon matka kesti puolisen tuntia, ja ostoskeskus Plaza Mayoriin, johon meni alle 10 minuuttia. Ostoskeskuksen vieressä oli Renfe-asema (metro/juna). Renfe kulkee näppärästi Málagasta Fuengirolaan ja matkan varrelta löytyy monta tuttua paikannimeä. Liput maksavat 1,80-3,60 € ja ne oli helppo ostaa Renfe-aseman automaatista, kun vähän harjoitteli. Kaikki automaatit eivät mielestäni toimineet samalla tavalla. 

Renfe

Plaza Mayor ostoskeskus

Kolme rakennuskompleksia käsittävässä ostoskeskuksessa on kaikki mahdolliset ja mahdottomat merkkiliikkeet, optikkoliikkeitä, kännykänkuoria myyviä liikkeitä, yksi suuri ruokakauppa ja merkkiliikkeiden outlet. On myös ravintolaa ja ravintolaketjua joka lähtöön.

Yhdessä rakennuksista sijaitseva Outlet ja ruokakaupan sisältävä rakennus ovat kiinni sunnuntaisin. Plaza Mayorin sivustolla kerrotaan että ostoskeskus on auki joka päivä, mutta minä ainakin yritin ruokakauppaan turhaan sunnuntaina. Koko kompleksi, missä se sijaitsee, oli kiinni. Olisiko sitten ollut jokin erikoinen pyhäpäivä, en tiedä. Kannattaa varmistaa etukäteen, jos on sinne menossa.

Tarkemmin ajatellen… Ehkä Plaza Major tarkoittaa vain yhtä rakennusta ja merkkiliikkeiden Outlet sekä kolmas rakennus eivät kuulukaan siihen. Se selittäisi poikkeavan infon aukioloajoissa.

Itse hankin merkkiliikkeiden Outletista uudet silmälasit hetken mielijohteesta. Ne olivat valmiit muutamassa päivässä ja kun hain ne, huomasin että olin ostanut Pradat. Ne maksoivat monitehoisina ja astetta parempina kuin suomalaiset lasini 500 €. 

Plaza Major Malaga
Plaza Major Malaga
Plaza Major Malaga
Plaza Major Malaga
Plaza Major Malaga

Uiminen Guadalmarissa

Aamut aloitin vesijumpalla altaassa. Välillä vain vähän pulikoiden, välillä jumpaten kunnolla puolisen tuntia. Oli kiva katsella altaan ympärillä olevia asuntoja mutta olla silti olevinaan katsomatta. Yhdessä asunnossa oli koira, joka katseli yläkerran avoinna olevan ranskalaisen parvekkeen ikkunasta veivaamistani altaassa.

Toisessa asunnossa taas oli kissa, joka kätevästi kiipesi yläkerran ikkunasta katolle ja hävisi tiehensä. Samasta ikkunasta lapsi huuteli minulle toistaen samaa asiaa: ilmeisesti hän kysyi mitä ihmettä siellä altaassa olen tekemässä…

Suomessa asuntojen pihoihin olisi varmaan laitettu jotain näköesteitä, ja niin minäkin olisin laittanut, vaikkapa puita ja pensaita niin että altaalle ja toisten pihoihin tai patioihin olisi ollut suojaisammat näkymät. Kukaan muu ei käynyt kertaakaan altaassa, ainakaan yhtä aikaa kanssani. 

Kävellessäni ympäriinsä Guadalmarissa huomasin että monet talot oli rakennettu samaan tapaan niin, että asunnot ympäröivät allasta. Tällaisia asuntoja varmaan siis vuokrataan enemmänkin alueella. ”Minun” taloni yhdessä altaan viereisessä asunnossa ainakin näkyi väki vaihtuvan pariin kertaan sinä aikana kun asuin siellä.

Altaalle tultiin lukitusta portista kadulta, jonne minun piti kiertää talon ympäri asunnolta. Välillä portti oli auki, välillä kiinni. Kun se oli auki, ajattelin sen olevan tarkoituksella jostain syystä auki. Kerran naapurin nainen kävi paiskaamassa sen lukkoon ollessani altaassa, osoittaen ilmeisesti minulle että se pitäisi laittaa lukkoon. Selvä homma!

Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa

Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen tein jonkin aikaa koneella hommia. Pari teams-koulutustakin osui tuohon ajankohtaan. Olin hankkinut kolmen kerran hypnoositerapian ja sain siitä uuden kimmokkeen rutiinien pitämiseen. Niinpä meditoin ainakin joka aamu ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Minulla oli myös herätys laitettuna aamuisin. Onneksi nukuin tavallista paremmin eikä ollut yövalvomisia.

Iltapäivisin, jos en lähtenyt kauemmas Guadalmarista, menin rannalle, jonne tosiaan oli lyhyt kävelymatka vain. Ranta oli miltei autio. Muutama yläosaton auringonottaja ilmestyi välillä paikalle. Jälkikäteen luin tämän olevan nudistiranta! En kyllä täysin alastomia ihmisiä nähnyt kertaakaan ja se nudistiosuus rannasta taitaa olla toisessa päässä rantaa ainoastaan. 

Rannan molemmissa päissä on ravintola. Toisessa söin kerran, toisessa kaksi kertaa. Oikean puoleinen vaikutti paremmalta. Sieltä sai myös vuokrattua aurinkotuoleja ja katoksia. Muuten alueella oli rannan toisesta päästä poistuessa yksi ravintola, pikkuisen supermercadon vieressä yksi, ja kauempana vielä joku baari, apteekki ja aivan pikkuruinen kauppa.  

Guadalmarin rannan hiekka on oikeastaan kivikkoa. Varsinkin veteen mennessä kivet tuntuivat jalkapohjissa välillä ikävältä, ja mietin olisiko pitänyt ottaa uimatossut mukaan. En kuitenkaan jaksanut tehdä sitä kertaakaan. Rannalta löytyi myös todella paljon simpukankuoria, joita keräilin reppuun kivien kanssa. Aina pitää ainakin pari ottaa mukaan!

Yhtenä päivänä aallot olivat niin hurjat, että lähdin takaisin altaalle kun uiminen meressä oli liian haastavaa. Muuten tykkäsin keinua aalloilla ja katsella veneitä ja lintuja. Vesi oli aika raikasta lokakuussa ja siihen sai vähän totutella alkuun, mutta oli ihanan virkistävää kuumalla ilmalla. Sää oikeastaan lämpeni koko sen ajan kun olin Guadalmarissa.

Guadalmar
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Mietintäloma Guadarmarissa lähellä Malagaa
Guadalmar

Nähtävyydet Guadalmarin lähistöllä

Málagaan pääsi Guadalmarista helposti bussilla, ja siellä olikin luonnollisesti paljon nähtävää. Olin katsellut tällaisia vaihtoehtoja:

  • Museo Picasso
  • Alcazaban linnoitus
  • Catedral de la Encarnación de Málaga
  • Jardin Botánic Histórico
  • Museo Carmen Thyssen Málaga
  • Flamenco
  • Vuoristokylät (Mijas Pueblo, Benalmádena Pueblo jne)
  • Colomares Monument

Vaihtoehtoja tekemiseen löytyy runsaasti ja sekä lyhempiä että pidempiä retkiä vähän kauemmas suosittuihin kohteisiin. Harkitsin myös Gibraltarille menemistä, mutta se olisi mielestäni vaatinut yöpymisen enkä jaksanut pakata yhtä yötä varten. Muutenkin otin rauhallisesti ja jätin monta paikkaa käymättä. Myös Museo Picasson, jonne oli valtavat jonot joka kerran Málagassa käydessäni ja sinne yrittäessäni. 

Voisin kuvitella lähteväni uudelleen Málagaan ja tekeväni pari pidempää retkeä sieltä, samoin kuin käydä katsomassa muutaman museon ja flamenco-esityksen. Myös pääsy vesille kiinnostaa. Vähän jäi harmittamaan ensimmäisen viikon jähmeys olotilassa, minkä vuoksi moni asia jäi tällä kertaa tekemättä. Toinen syy oli yksin kulkeminen. 

Kävin kuitenkin linnoituksessa, vanhassa kaupungissa, Mijas Pueblossa, Torremolinoksessa, Benalmádessa ja Benalmádena Pueblossa Colomareksineen, Jardin Botánicossa ja Katedraalissa. Ne esittelen myöhemmin erikseen.

Kummallinen yhteensattuma lentokoneessa matkalla kotiin: aloin jutella vieressäni istuvan suomalaisen pariskunnan kanssa. Nainen oli aivan samassa tilanteessa kanssani. Hän oli myös ainut lapsi, jonka isä oli joutunut hoivakotiin ja joka oli joutunut tekemään samat toimenpiteet ja käymään läpi samat tunnetilat ja asiat. Olimme myös molemmat vähän huonolla omalla tunnolla matkustamisestamme olleet kertomatta piheille isillemme lähtevämme reissuun. Tuntui merkilliseltä ja ihanalta jakaa samanlaiset kokemukset.

Guadalmar

Asunto Guadalmarissa

Olin varannut asunnon Booking.comin kautta, kuten useimmilla matkoillani. Mielestäni asunnossa oli hyvä hinta-laatusuhde, vaikka se ei aivan täydellinen ollutkaan. Emäntä oli ystävällinen ja koitti saada hyvää palautetta asunnosta muistuttamalla moneen kertaan asiasta. Hän kävi välillä tuomassa lisää pyyhkeitä (minulla oli käytössäni varmaan parikymmentä erilaista pyyhettä) ja hedelmäkorin. 

Ostin asuntoon pikkuruisen paistinpannun munakkaan tekemistä varten, muuten siellä oli kaikki tarvittava välineistö. Sänky oli hyvä, samoin wifi. Suihkussa ja keittiön altaassa joutui odottamaan lämmintä vettä, joka muuttui yhtäkkiä tuliseksi. Se tuntui vähän vaaralliseltakin välillä ja olin ajatellut kirjoittaa asiasta suoraan majoittajalle, mutta en sitten saanut aikaiseksi. 

Jos sinua kiinnosta katsoa tarkemmin majapaikkaani, niin se löytyy tästä linkistä.*

(Sisältää affiliate-linkin *. Varaaminen linkin kautta ei maksa sinulle ylimääräistä, mutta antaa minulle pienen komission).

Beach Loft Málaga
Ainoa ulkopaikka asunnossa. Ei tehnyt mieli oleilla tässä yksin ollenkaan, minua häiritsi ikkuna ja ovi toiseen asuntoon. Jos olisi tupakoitsija, tämä olisi varmaan ihan mukava paikka siihen tarkoitukseen.
Beach Loft Málaga
Beach Loft Málaga
Espanjassa harrastetaan kahvin keittoa dolce gusto-tyyppisillä laitteilla, jotka ovat minulle aivan vieraita. Vieläkö pitäisi kahvissakin käyttää lisäaineita? Meni pari päivää, ennen kuin löysin vedenkeittimen alakaapista aivan perältä...
Beach Loft Málaga
Beach Loft Málaga
Säilytystilaa ehkä vähän liikaakin. Tällä kertaa laitoin kyllä osan vaatteista kaappiin oikenemaan.Vasemmalla työpisteeni. Minulla oli mukana kaapeli kannettavan ja tv:n väliin, joten sain katsottua tallenteita boksista iltaisin samalla kun neuloin sukkaa...

Kiitos kun jaat tämän!

Tällä artikkelilla on 14 kommenttia

  1. Minullakin rupeaa olemaan niin paljon ikää, että olen elänyt pitempään kuin moni minun lähelläni. Puolisoni kuoli minua nuorempana, isoisäni kuoli paljon minua nuorempana. Isäni isovanhemmat kuolivat molemmat nuorempina kuin mitä minä olen nyt ja hänen isänsäkin jotain viisi vuotta minua vanhempana.
    Elämässäni on paljon ollut masennusta, surua, kipua ja alakuloa. Kun sitten kuitenkin läheisten kuolema tietää minullekin rahojen perimistä, olen huomannut matkustaessani olevani onneton, mutta ihan uudessa ympäristössä.

    1. Raija Salo

      Nämä on vaikeita asioita ja vaatii paljon ajattelua. Itse olen jäänyt suruun pitkäksi ajaksi, kun minua huomattavasti nuorempi miesystäväni kuoli tapaturmaisesti juuri kun yhteinen elämämme oli alkamassa. Pari vuotta aiemmin olin menettänyt yhtiökumppani-ystäväni syövälle. Jos muutenkaan ei ole kovin positiivinen luonne (en omasta mielestäni ole), niin elämänilon löytämisessä kyllä kestää. Edellä mainituista on jo pitkä aika, mutta kun lisätään stressiä stressin päälle, on siitä alakulon tunteesta vaikea päästä irti. Ehkä tämä näkyy matkatessakin niin, että ei osaa nauttia asioista?

  2. Majoitus näyttää viihtyisältä, ja mietintäloma tulisi varmasti itse kullekin tarpeeseen silloin tällöin. Reissussa on hyvä ottaa välillä ihan rauhallisesti, ja ainakin Malagan alueelle on suhteellisen helppo palata, vaikka katsastamaan ne tuolla reissulla näkemättä jääneet paikat. 🙂

    1. Raija Salo

      Niin. Nyt on jo erilainen fiilis tuonkin matkan suhteen. Ihan hyvin voisin kokeilla vielä Espanjaa(kin) uudelleen. Ehkä synkät fiilikset johtui myös yksinään reissaamisesta.

  3. Avasin jutun ihan uteliaisuudesta, että missä päin maailmaa on Guadalmar. Nimen perusteella olisin sijoittanut sen Keski- tai Etelä-Amerikkaan. 🙂 Sinulla on ollut aikamoinen syksy ja loma tuli varmasti tarpeeseen. Koin siinä mielessä samaistumista, että me myimme lapsuudenkotini alkukesästä ja äitini muutti asumaan lähemmäksi meitä. Siivoamista ja vanhojen muistojen penkomista oli meidänkin kevät / alkukesä täynnä. Jaksamista sinulle!

    1. Raija Salo

      Kiitos, Merja! Tiedät sitten itsekin, kuinka raskasta voi muistojen ja tavaroiden läpikäyminen olla <3

  4. Melkoisen tunnemyrskyn keskellä olet varmasti ollut <3. Mutta hyvin kauniissa maisemissa. Minuakin on alkanut tänä vuonna kiinnostaa Espanja, kun olen aiemmin käynyt siellä ainoastaan saarilla. Tällaisia juttuja lukiessa vain vaihvistuu se ajatus, että täytyy järjestää reissu sinne mahdollisimman pian.

    1. Raija Salo

      Olin itse jotenkin tosi kriittinen sekä tuon Malagan matkan että sen jälkeisen Teneriffan matkan aikana. Jotenkin en tykännyt siitä laatoituskulttuurista enkä siitä, että kaikki pensaat pitää leikata muotoon. Ehkä tällainen ärsytti sen takia, että ympyrät olivat niin pienet yksin matkustaessa. Nyt voisin taas harkita jotain matkaa Espanjaan niin että voisi tutustua vähän erilaisiin paikkoihin.

  5. Me pohdittiin paljon, että seuraava reissumme suuntautuisi Malagaan, mutta päädyimme lopulta Puolaan ja Krakovaan. Hienolta Malaga kyllä näyttää ja kiinnostavia paikkoja siellä näyttää todellakin olevan runsaasti. Lisäksi olen ymmärtänyt, että seudulla olisi myös maukasta ruokaa tarjolla.

    1. Raija Salo

      Kun suunnittelin tätä matkaa, paljon Benalmádenassa aikaansa viettävä ystävä sanoi, että Málaga on vain yksi iso kaupunki, mene kyliin (Mijas Pueblo jne). Itse tykkäsin kyllä Málagasta enemmän kuin näistä pittoreskeistä kylistä, jotka olivat niin toistensa kaltaisia ja jotenkin ”liian söpöjä”. Málagasta löysin itselleni paljon nähtävää. Jäi mainitsematta vielä puisto vanhan kaupungin vieressä… Jos en olisi ollut yksin reissussa, olisin varmaan syönyt enemmän ravintoloissa ja saanut niitä tapaksiakin maistaa. Nyt jäi kyllä iso asia paikallista kulttuuria kokematta ruuan muodossa!

  6. Aila ja Juha

    Sinulla on ollut todella tunnepitoinen syksy ja loma. Voimia sinulle! Guadalmar on varmaan melko rauhallinen paikka olla juuri mietiskelemässä, ne ruuhkaisemmat turistipaikat ovat enemmän muualla. Ainakin näin me olemme kokeneet siellä kulkiessamme. Ja toisaalta nuo yhteydet ovat kyllä hyvät sekä Malagaan että muualle. Hyviä kuvia olet ympäristöstäsi ottanut. Jotenkin koin niiden kuvastavan tunnetta. Aila

    1. Raija Salo

      Kiitos Aila <3 Tuolta olisi todellakin päässyt hyvin kulkemaan, mutta en jaksanut. Näin jälkikäteen ajatellen olin valinnut paikan aivan oikein.

  7. Mari / Kodinvaihtaja

    Ihanan harmonisia kuvia. Meidän Espanjanloman loppureissulla oli vuokra-auto, en siten juurikaan pysähtynyt kotiympäristöihini oleilemaan. Pitäisi kyllä jatkossa!!!

    1. Raija Salo

      Niin. Kai se on ihan hyvä välillä pysähtyäkin. Mulla on näitä rauhallisempia lomia ollut nyt aika paljon. Kuvia tulee siltikin otettua melkoinen määrä…

Vastaa