Tämä artikkeli on päivitetty blogspot-alustalta tähän blogiin 21.4.2023.
Sri Lankan eteläisessä rantakaupungissa Tangallessa majoittuessamme olimme sopineet viereisen ravintolan pitäjien järjestämän tuktuk-kuljettajan kanssa tapaamisen aamuksi. Hän veisi meidät lähellä sijaitsevaan kalliotemppeliin, Mulkirigala Raja Maha Vihara Rock -temppeliin. Kuljettaja oli tosi mukava kaveri, joka opasti meitä kaikin tavoin. Matkalla pysähdyttiin katselemaan eläimiä ja kukkia, joita hän ylpeänä esitteli.
Tämä temppeli on ilmeisesti rakennettu kolmannella vuosisadalla 205 metriä korkeaan kallioon. Sitä ympäröi neljä muuta kalliota, jotka ovat nimeltään Benagala, Kondagala, Bisogala ja Seelawathiegala. Rakastan näitä Sri Lankan paikannimiä ja ne jäävät päähäni pyörimään korvamadon lailla…
Temppeli on kuulemma löydetty 1800-luvulla. Ihmettelimme kuitenkin jälkikäteen, miten se on löydetty… Onko viidakko peittänyt sen kokonaan, vai? Aika iso piilotettava kuitenkin kyseessä. Paikalliset kutsuvat temppeliä Pikku Sigiriyaksi, koska se muistuttaa hiukan tätä Sri Lankan kuuluisampaa kalliota.
Temppelialueelle tultaessa kuljettajamme opasti meitä myös kukkien ostamisessa ja näytti aina kuinka monta laitetaan minnekin. Kesken ne kuitenkin loppuivat eivätkä riittäneet jokaiseen huoneeseen ja jokaiselle buddhalle. Huoneissa oli myös lippaita, joihin sai tiputtaa rahaa. Kyllähän tällaisten temppeleiden ylläpitoon sitä kuluukin. Kaiuttimista myös kuului tämän tästä kehoitus laittamaan lippaisiin rahaa. Pääsymaksu temppelialueelle on pieni.
Kiivettäviä portaita riitti. Joka kerta kun luulin, että nyt tullaan perille, sain kuulla, että ei kun vielä ylöspäin! Päivä oli todella kuuma, portaat jyrkkiä ja kunto huono. Mutta kyllä siellä paikallisetkin pysähtyivät huohottamaan välillä. Jostain luin, että portaita on 533 kappaletta. Luin myös, että portaissa nouseminen ei väsytä, koska luonto lohduttaa ja antaa lisäpotkua. Ehkä niin.
Tasanteilta löytyi temppelihuoneita, viharoita, joissa jokaisessa oli buddha nukkumassa. Viharoita oli kaikkiaan seitsemän. Seinillä ja katossa oli paljon maalauksia. Oppaamme kertoi, mitkä buddhat vain nukkuivat ja mitkä olivat kuolleita. Piti katsoa käsien asentoa ja vissiin jalkojakin… Mies ymmärsi, minä en. En tainnut oikein pystyä keskittymään.
Buddhia, muraaleja ja apinoita
Eniten pidin ulkotiloista, varsinkin vesiaiheista. Buddhia on niin kovin paljon… Myös katot ja seinät peittävät muraalit olivat hienoja. Niistä en saanut kunnollisia kuvia huonon kameran ja hämäryyden takia. Apinoita kyllä kuvasin koska niitä oli joka puolella.
Lisää historiaa ja kuva kalliosta, joka tosiaan muistuttaa hiukan Sigiriyaa, löytyy Amazinglanka-sivustolta.
Ylimmällä tasanteella, josta pääsi vain takaisin alaspäin, oli vaatimaton rakennus, jonka käyttötarkoitus ei minulle selvinnyt. Ihastelimme hetken maisemia ja kiikuimme puiden juuristossa vähän alemmas kuljettajan huolehtiessa koko ajan turvallisuudestani, ennen kuin lähdimme kulkemaan takaisin alas. Joissain paikoissa portaat olivat niin jyrkät ja kapeat, että oli vaikeuksia päästä menemään niissä.
Paluumatkalla näimme vielä miehen työskentelemässä riisipellolla.
Maa, ilma, vesi, tuli. Tai vaihtoehtoisesti: Maa, vesi, tuli, metalli, puu. Feng Shuin mukaan. Tässä kuvassa on kaikki, joko elementteinä tai väreinä. Sielu lepää. Olen aika hidas matkaseuralainen, kun ihastelen lätäkötkin ennen kuin päästään eteenpäin.
Hui mitkä portaat ja alaspäin meneminen on monta kertaa hankalampaa, vaikka voisi kuvitella toisinpäin. Ja onpa ihana huomata, että on muitakin ”hitaita matkaseuralaisia”. Itse myös jään aina ihmettelemään mitä kummallisempia asioita, luonnon ihmeitä ja maailman kauneutta. Vaikka sitten vesilätäkköä. 😀
Sri Lankassa ja muuallakin reissuissa on kyllä joutunut portaita ja mäkiä kiikkumaan todella paljon, mutta tuolla oli hurjimmat portaat. Polvissa tuntuu nykyään se portaissa alaspäin meneminen… Eikös se ole elämän suola, että näkee niin paljon kauniita asioita silloin kun muut eivät kiinnitä mitään huomiota niihin <3
Ai kauhia mitkä portaat… Siinä on tultava todella hitaasti alas, ehtii rauhoittua ja miettiä asioita. Upeat näkymät.
Joo, hiukan hirvitti katsella noita portaita, kun toiset tulivat alas ja itse oli vasta menossa ylös…
Enpä ollut törmännyt tähän temppeliin, vaikka Tangallen suunnalla muutama päivä pyörittiinkin. Silti jotenkin tuntuu, että paikat sisäistää näistä blogipostauksista paremmin jos on pyörinyt lähettyvillä, vrs. jos ei oo käynyt siellä päin ollenkaan. Se on just kiva jos on itellä jääny reissussa joku paikka välistä, niin pääsee sitten kokemaan sen myöhemmin toisten kokemusta kautta.
Kyllä 🙂 Jos edes maa on tuttu ja käynyt vähän samanlaisissa paikoissa, niin voi kuvitella toisen kuvaamat kohtaat paremmin. Eikös meillä ollut Ellastakin ihan erilaiset kokemukset?
On kyllä hienot maisemat ja komea temppeli. Apinoita ja muita ympäristön eläimiä näytti olevan myös paljon, joten niiden ihmettelyyn ja kuvaamiseen mekin käyttäisimme aikaa. Taisin kuvata muuten kuralätäkköä täällä Suomessa viimeksi kuukausi sitten, tuo oli aika paljon kauniimpi 😀
Wau, toinen lätäkkökuvaaja! Kyllä riitti apinoita, joo. Nämä olivat sentään aika rauhallisia otuksia toisin kuin seuraavana vuonna Sigiriyassa 🙂
Hieno kalliotemppeli, ja ympäröivä luonto on upean vihreää ja vehreää! Sri Lanka kiinnostaa meitäkin matkakohteena, joten sieltä on aina kiva lukea postauksia.
Kiitos Anne! Sri Lanka on kyllä kiva maa. Mies lähtisi sinne varmaan joka vuosi, mutta minä haluan nähdä muutakin. Edellisistä kahdesta Sri Lankan reissuista on vielä paljon kirjoittamatta.
Siis apua nuo kiviset portaat! Meikäläinen joutuisi varmaan tulemaan ne takapuolella laskien alas, kun jalkoihin katsomatta ei olisi turvallista kävellä, mutta luulen etten pystyisi katsomaan alas päin. 😀
Tuo on ihana ominaisuus, että löytää ympäristöstä ihasteltavaa ja malttaa pysähtyä niin tekemään -lammikoidenkin kohdalla. Vaikka on se kieltämättä hieman hankalaa reissussa, jos reissukaverusten tahdit poikkeavat kovasti toisistaan. 🙂
Kyllä oli aikamoiset portaat. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Ja oppaat sekä tuktuk-kuskit ovat aivan ihania Sri Lankassa, auttamassa koko ajan. Mies on vuosien varrella oppinut aika hyvin väistelemään kameraa ja kulkemaan minun takana, niin että saan rauhassa ihastella. Mutta ei ehkä aina niin iloitse asiasta… Hän ei itse ota kuvia ollenkaan eikä kuulemma välitä maisemistakaan. Tässähän olisikin jutun juurta siihen matkaseura-artikkeliin 😀
Heh, minä olen samaa mieltä Marin kanssa. Lisäpotkua luonto ja kauniit maisemat kyllä antaa, mutta sen lisäpotkun toden totta huomaa kyllä seuraavana päivänä! Hienolta näyttävä paikka, tästä en ollut kuullutkaan, vaikka muutama viikko Sri Lankassa viime vuonna vietettiinkin.
Joo, tosiaan huonokuntoisena kiipeämiset ottavat kyllä koville, mutta palautuminen auringossa on paljon nopeampaa kuin Suomessa. Tuota temppeliä ei niin ole hehkutettu kuin esim. Sigiriyaa, taisimme saada vinkin naapuriravintolan omistajilta.
” Luin myös, että portaissa nouseminen ei väsytä, koska luonto lohduttaa ja antaa lisäpotkua”. Olisikin näin. Kyllähän kauniiden maisemien katsominen laskee sykettä, jos taukoa pitää, mutta ei taida vaikuttaa siihen, miten kipeitä lihakset seuraavana päivänä mahdollisesti ovat.
Jostain syystä ainakin ennen reissuilla näitten kiipeämisten jälkeen palauduin todella äkkiä enkä edes muista mitään kipeitä lihaksia. Kotona olisi toisin. Sen takia onkin kiva käydä muualla, saa vähän ”pakosta” liikuntaa samalla kun näkee kaikkea mielenkiintoista!
Buddhalaisissa temppeleissä on kyllä jotain niin lumoavaa ja kiehtovaa! Tuollainen opastettu kierros kiinnostaisi itseäkin, kun toistaiseksi olen vieraillut temppeleissä vain itsenäisesti, mutta olisi kiinnostavaa oppia niistä lisää. Vaikuttaa kyllä hienolta kohteelta tämä. Täytyy pitää mielessä, jos tuollapäin liikkuu.
Meille on sattunut Sri Lankassa ja tänä vuonna myös Intiassa niin tietäväiset tuktuk-kuskit, että ovat toimineet oppaana. Ja tämähän ei maksanut mitään ylimääräistä, ainoastaan kyydit, vaikka kuljettaja oli mukana koko ajan.