Kiitos kun jaat tämän!
Vuoden 2024 tammikuussa lensimme Phnom Penhiin ja matkustimme sieltä suoraan noin 150 kilometriä Kampotiin (linkki juttuun), jossa olimme neljä yötä. Kampotista suuntasimme minibussilla takaisin Phnom Penhiin kahdeksi yöksi ennen toista minibussimatkaa Siĕm Réabiin.
Minibussi lähti klo 11.30 ja matka kesti kolmisen tuntia Kampotista Phnom Penhiin. Suurin osa matkasta meni torkahdellessa ja säpsähdellessä. Phnom Penhissa oli vastassa tuktukeja, joten pääsimme helposti hotellille. Olin varannut majapaikaksi Villa Grangen, jossa oli pieni allas (käytössä ihan milloin halusi!) ja kävelymatka suurelle Wat Botum Parkille keskustassa.

Eläväinen Phnom Penh
Phnom Penh on Kambodžan sykähdyttävä pääkaupunki, jossa moderni kaupunkielämä kohtaa vahvasti historian ja perinteet. Mekong-joen varrella sijaitseva kaupunki tarjoaa sinulle yhdistelmän siirtomaa-ajan arkkitehtuuria, buddhalaisia temppeleitä, elävää katuelämää ja herkullista ruokakulttuuria.
Vaikka Phnom Penhissä näkyy edelleen Pol Potin aikakauden varjo – esimerkiksi kuuluisa Tuol Slengin vankilamuseo ja Kuoleman kentät – kaupunki ei jää menneisyyteensä, vaan sykkii elämää ja kasvua. Riverside-promenadi houkuttelee kahviloillaan ja ravintoloillaan, kun taas paikalliset markkinat, kuten Russian Market ja Central Market, kutsuvat seikkailemaan kojujen keskelle.
Yöelämä voi yllättää: kaupungista löytyy niin trendikkäitä kattobaareja kuin rennompia reggae-baareja. Phnom Penh sopii hyvin sekä parin päivän kulttuuripysähdykseen että pidempään oleskeluun – ja tarjoaa siis mainion tukikohdan tutkia myös muuta Kambodžaa.



Kaupungin sydän – Wat Botum Park ja Independence Monument Square
Kävimme molempina iltoina kävelemässä keskustaan ja valtavalle Wat Botum Park – aukiolle. Kyseessä on kaupungin keskellä oleva jättimäinen, eräänlainen pitkulainen liikenneympyrä, joka samalla toimii kaupunkilaisten kokoontumispaikkana.
Independence Monument (Itsenäisyysmonumentti on muisto Kambodžan itsenäistymisestä Ranskan siirtomaavallasta 1953) ja Norodom Sihanouk Memorial (King Father Sihanouk, Kambodžan 2012 kuolleen entisen kuninkaan muistomerkki) sijaitsevat saman aukion eri puolilla.
Aamuisin ja iltaisin aukio täyttyy paikallisista, jotka jumppaavat, juoksevat ympäri aukiota, tanssivat aerobicia, pelaavat sulkapalloa tai vain nauttivat ulkoilmasta. Erityisesti auringonnousun ja -laskun aikaan alue on täynnä elämää.





(*sisältää kumppanuuslinkkejä, joista pääset katsomaan lisää. Varaaminen linkkini kauttaa tuottaa minulle pienen komission, sinulle ei koidu siitä ylimääräisiä kustannuksia).
Tuktukilla ympäri Phnom Penhia
Ainoan Phnom Penhissa viettämämme kokonaisen päivän ajelimme tuktukilla pysähdellen kuvaamaan temppeleitä ja muita nähtävyyksiä. Olimme törmänneet ”sattumalta” Tomiin (liekö sekään oikea nimi), joka tuli tuktukillaan vastaan aika nopeasti lähdettyämme kävelemään majapaikastamme. Koska Tom puhui englantia, ja olin lukenut että moni ei sitä kaupungissa tee, suostuimme kaupunkikierrokseen 30 dollarin maksusta.
Tarkoituksena oli käydä Royal Palacessa (englanninkielinen blogivisiitti linkissä), mutta siellä sattui olemaan presidenttivierailu tai vastaava meneillään, eikä käynti siis onnistunut. Ajoimme sen ohi ja pistäydyimme ensin Wat Ounalomissa, joka on buddhalainen luostari aivan joen rannassa ja yksi tärkeimmistä uskonnollisista kohteista Phnom Penhissä.
Seuraavana oli vuorossa
Royal Palacen alueet näimme myös Mekong-joen vastarannalta, jonne ajoimme katselemaan muun muassa Wat Sampov Treileak– temppeliä, jossa asukkaat?, vanhemmat naishenkilöt olivat syömässä ja toivottivat meidätkin tervetulleeksi osallistumaan. Meillä oli kuitenkin kaupunkikierros kesken. Suunnistimme Mongkol Serei Kien Khleang Pagodalle eli Kultaiselle temppelille.
Se ei kuulu kaupungin tunnetuimpiin tai suurimpiin temppeleihin, mikä tekee siitä hieman rauhallisemman kohteen kuin suositummat nähtävyydet. Temppeli sijaitsee kaupungin pohjoisosassa, hieman syrjemmällä pääturistireiteiltä. Sitä ympäröi tyypillisesti paikallinen yhteisö, ja se toimii alueen buddhalaisena keskuksena.
















Vaikka Wat Kean Khleang ei ole yhtä koristeellinen kuin esimerkiksi Kuninkaallisen palatsin temppelit tai Wat Phnom, siellä on kuitenkin nähtävissä perinteistä khmerarkkitehtuuria ja -taidetta. Temppelialueella on pagoda, munkkien asuntoja ja rukoushuoneita.
Paikallisten elämän seuraaminen temppelin ympäristössä tarjoaa autenttisemman kuvan kambodžalaisesta arjesta kuin turistien suosimat kohteet. Temppelissä voi nähdä munkkeja opiskelemassa, meditoimassa tai suorittamassa päivittäisiä rituaalejaan.
Taisimme välillä olla aivan yksiksemme tässä kohteessa. En oikein ymmärrä, mikä tekee tästä kohteesta vähemmän mielenkiintoisen kuin muista temppeleistä. Me pidimme tästä kovasti, koska se oli vähän outokin.








Silk Island – käsityöläisten saari
Wat Kean Khlean -temppeliltä Tom vei meidät lautalle, joka kuljetti Silk Islandille (Koh Dach). Tämä Mekong-joella sijaitseva saari on tunnettu perinteisestä silkintuotannostaan. Vierailimme paikallisessa silkkikutomossa, jossa pääsimme seuraamaan koko prosessia silkkimatojen kasvatuksesta valmiiden tekstiilien kutomiseen. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka taitavat käsityöläiset loihtivat upeita kankaita perinteisillä menetelmillä.
Saari tarjosi myös rauhallisen näkymän maaseudun elämään – riisipeltoja, hedelmätarhoja ja perinteisiä puutaloja. Tämä oli täydellinen vastakohta kaupungin vilkkaalle tunnelmalle. Silk Islandin jälkeen jatkoimme takaisin kaupungin keskustaan päin, Wat Phnomiin, kaupungin nimikkotemppeliin, joka sijaitsee pienellä kukkulalla.








Wat Phnom on tosiaan antanut nimen kaupungille. Toinen osa nimestä, Penh, tulee erään vanhan rouvan nimestä. Legendan mukaan vuonna 1372 varakas vanha rouva nimeltä ”Penh” asui pienellä kukkulalla lähellä neljän joen yhtymäkohtaa. Eräänä päivänä, kun satoi, rouva Penh meni alas satamaan kylpemään ja näki joessa kelluvan Koki-puun.
Yhdessä muiden kyläläisten kanssa hän nosti sen vedestä. Raavittuaan mutaa pinnasta, he löysivät Kokipuun kolosta pronssista, messingistä ja marmorista valmistetut Buddha-patsaat, yhteensä neljä. Yksi patsaista oli Vishnun muotoinen, ja sen käsissä oli sauva, ketju, etana ja lootuskukka. Rouva Penh määräsi kyläläiset rakentamaan keinotekoisen kukkulan ja pienen puisen temppelin kukkulan päälle patsaita varten. Hän kutsui munkkeja siunaamaan patsaita ja munkit antoivat Eremitaasille nimen ”Wat Phnom”, jona se on tunnettu tähän päivään saakka.









Tom-kuski käytti meidät ostamassa bussiliput seuraavalle päivälle ja sovimme että hän heittää meidät bussille aamulla. Hän myös järjesti meille seuraavaan paikkaan ystävänsä kuljettamaan meitä ja olemaan vastassa bussilla. Näppärää.
Muut nähtävyydet Phnom Penhissa
Tuol Slengin vankilamuseo
- Entinen punakhmerien kidutusvankila. Vaikuttava ja pysäyttävä vierailukohde, jossa historia tulee iholle. Ehkä suosituin nähtävyys Phnom Penhissa. Täällä pääsee näkemään ja ymmärtämään Kambodžan lähihistoriaa. Me jätimme tämän suosiolla pois ohjelmasta. Erityisherkkänä en pysty käymään tällaisissa paikoissa. Sama koskee seuraavaa:
Choeung Ek – Kuoleman kentät
- Noin 30 minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Massiivinen joukkohautausalue ja muistomerkki punakhmerien uhrien muistoksi.
Sisowath Quay – Riverside-promenadi
- Joen varrella kulkeva vilkas kävelyreitti: kahviloita, ravintoloita ja katunäkymiä. Hyvä paikka iltakävelylle tai katsomaan auringonlaskua.
Russian Market – Venäläinen tori
- Paikallisten ja turistien suosima ostospaikka. Myynnissä vaatteita, matkamuistoja, elektroniikkaa ja herkkuja katukeittiöistä.
National Museum of Cambodia
- Punatiilinen rakennus, joka kätkee sisäänsä vaikuttavan kokoelman khmer-taidetta ja arkeologisia aarteita.
Phsar Thmei – Central Market
- Art deco -tyylinen ikoninen rakennus, jonka sisällä myydään kaikkea koruista vaatteisiin ja eksoottisiin hedelmiin.
Diamond Island
- paikallisesti tunnettu nimellä Koh Pich, on Phnom Penhin keskustan tuntumassa sijaitseva keinotekoinen saari, joka on kehittynyt nopeasti moderniksi liiketoiminta- ja asuinalueeksi. Saari sijaitsee Mekong- ja Bassac-jokien yhtymäkohdassa ja on yhdistetty keskustaan useilla silloilla.
- Alueella on useita puistoja ja viheralueita, kuten Coconut Park, Treellion Park ja Elysée Garden.
- Vuonna 2010 Koh Pichillä tapahtui traaginen väentungos, jossa menehtyi 347 ihmistä ja loukkaantui yli 750. Tapahtuma sattui Water Festival -juhlan aikana, kun suuri ihmisjoukko kokoontui saarelle.
Näistä kohteista meillä oli tarkoitus käydä markkinoilla ja torilla, mutta aikataulut eivät sopineet ja National Museo taisi olla jostain syystä kiinni. Emme ehtineet myöskään mennä Sisowath Quaylle, vaikka olin niin suunnitellut. Kiirekin siis tuli, minkä vuoksi suosittelen Phnom Penhiin ainakin kolmen yön pysähdystä.
GetYourGuidella on monenlaista retkeä Phnom Penhissa. *Hiukan meidän tuktuk-ajeluamme vastaava retki pysähtyy Royal Palacessa, Itsenäisyysmonumentilla, Wat Phnomissa, Diamond Islandilla ja tekee myös pari valokuvauspysähdystä.
Kahdeksan tunnin laaja mutta edullinen City Tour & Killing Fields -retki pitää sisällään miltei kaiken edellisen lisäksi Kuoleman kentät, Vankilamuseon ja muitakin kohteita. Jos tykkää ajella autossa ja nähdä vehreämpiä maisemia, on tarjolla *kokopäivänretki Angkor Watin tyyppiseen mutta pienempään hindutemppeliin ja kahteen muuhun temppeliin. Matkan varrella näkee Kambodzaa laajemmin.
Shoppailuun ovat edellä mainitut torit parhaita paikkoja löytää vaatteita, matkamuistoja ja käsitöitä edullisesti. Uudemmat ostoskeskukset, kuten AEON Mall ja Vattanac Capital Mall, tarjoavat kansainvälisiä brändejä ja ilmastoidun shoppailukokemuksen.
Katukaupat ja pienet putiikit täydentävät valikoimaa – tinkiminen kuuluu asiaan toreilla!
Löysimme hotellimme läheltä pari ihastuttavaa liikettä joissa oli sisustustuotteita ja luultavasti jonkun järjestön artesaaniliike. Jälkimmäisessä oli myymässä huonojalkainen nainen, jolta ostin aivan ihanan, ilmeisesti käsinkudotusta kankaasta tehdyn puuvillaisen aamutakin. Googletus myymälästä toi tulokseksi tämän: Watthan Artisans Cambodia (instagram) on sosiaalinen yritys, joka tarjoaa koulutusta ja työllistymismahdollisuuksia vammaisille käsityöläisille. He valmistavat laadukkaita tuotteita, kuten puukaiverruksia ja tekstiilejä.


Muita vastaavia liikkeitä löytyy Phnom Penhista myös:
- Villageworks Cambodia
Villageworks on reilun kaupan sosiaalinen yritys, joka työllistää vammaisia ja maaseudun käsityöläisiä. He valmistavat käsintehtyjä laukkuja, asusteita ja kodintekstiilejä kierrätetyistä materiaaleista. Tuotteita voi ostaa heidän myymälästään Phnom Penhissä tai verkkosivuilta. - Cambodian Handicraft Association (CHA)
CHA tarjoaa koulutusta ja työllistymismahdollisuuksia maamiinojen uhreille ja poliosta kärsineille naisille. He valmistavat käsintehtyjä silkkituotteita, kuten huiveja ja vaatteita. Tuotteita voi ostaa heidän myymälästään Phnom Penhissä tai verkkosivuilta. - Kravan House
Kravan House on sosiaalinen yritys, joka tarjoaa koulutusta ja työllistymismahdollisuuksia vammaisille henkilöille. He valmistavat käsintehtyjä tekstiilituotteita, kuten laukkuja ja vaatteita. Tuotteita voi ostaa heidän myymälästään Phnom Penhissä.
Mainittakoon vielä myymälä, jossa oli antiikkia, huonekaluja ja taidetta: Le Lézard Bleu. Toinen vastaava voisi olla Insolite Gallery Phnom Penh.





Phnom Penhin slummit – kaupungin toinen todellisuus
Jossain välissä pysähdyimme joen rantaan, jossa Tom selitti olevan vietnamilaisten siirtolaisten veneslummi. Olosuhteet olivat todella ahtaat ja alkeelliset, ja on kyseenalaista mennä töllistelemään huono-osaisten ihmisten elämää. Emme olleet keskustelleet ennakkoon tästä ”kohteesta”, ja yritin käyttäytyä mahdollisimman hienovaraisesti paikassa.
Phnom Penhän tunnetaan nopeasti kehittyvistä pilvenpiirtäjistään ja modernista kaupunkikuvastaan, mutta pinnan alla elää suuri joukko ihmisiä toisenlaisissa oloissa. Slummialueet ja epäviralliset yhteisöt ovat olennainen, vaikkakin usein näkymätön osa kaupungin todellisuutta.
Slummit sijaitsevat pääosin jokien varsilla, rautateiden läheisyydessä ja kaupungin laitamilla. Monet asukkaista ovat siirtolaisia, jotka ovat muuttaneet Phnom Penhiin paremman elämän toivossa. Asuminen on usein alkeellista: rakennukset on kyhätty pelti- ja puujätteestä, vesi ja sähkö puuttuvat tai ovat epävirallisia.
Olosuhteet voivat muuttua vielä huonommiksi sadekaudella, jolloin tulvat saattavat tuhota jo ennestään heikot asumukset. Vaikka osa alueista on saanut tukea kansalaisjärjestöiltä, monet yhteisöt elävät epävarmuudessa maanomistuksen ja mahdollisten häätöuhkien vuoksi.
Viime vuosina Phnom Penhin slummeja on purettu kiihtyvään tahtiin kaupungin kehittämisen tieltä, mutta korvaavia asuntoja ei ole aina ollut, tai ne eivät ole olleet asukkaille taloudellisesti saavutettavissa.
Slummit eivät ole nähtävyyksiä. Matkailija voi halutessaan tukea paikallisia projekteja, jotka pyrkivät parantamaan asukkaiden elinoloja ja oikeuksia.
Vastuullisia järjestöjä Phnom Penhissä:
LICADHO (Cambodian League for the Promotion and Defense of Human Rights) – Ihmisoikeusjärjestö, joka puolustaa mm. maattomien ja häädettyjen kaupunkilaisten oikeuksia.
STT (Sahmakum Teang Tnaut) – Paikallinen järjestö, joka tukee köyhiä yhteisöjä Phnom Penhissä asumis- ja maaoikeusasioissa.

Phnom Penhin ruokakulttuuri - Amokista sammakoihin
Phnom Penhissä ruoka voi olla elämys. Tarjolla on kaikkea perinteisistä khmer-herkuista eksoottisiin katuruokakokeiluihin ja trendikkääseen kansainväliseen keittiöön. Täällä voi syödä hyvin pikkurahalla – tai nauttia fine dining -elämyksestä Mekong-joen maisemissa.
Paikalliset klassikot
- Amok – mieto kookos-curry, yleensä kalalla tai kanalla. Tarjoillaan banaaninlehdessä.
- Lok Lak – mehevää naudanlihaa, riisiä ja paistettua kananmunaa.
- Bai Sach Chrouk – aamiaiselta tuttu grillipossu ja riisi.
- Nom Banh Chok – aromaattinen riisinuudelikeitto kasviksilla.
Eksoottiset kokeilut
Paistetut sammakot, grillatut kenttärotat, friteeratut hämähäkit, silkkitoukat ja sirkat – kyllä, näitä löytyy. Moni paikallinen napostelee näitä mielellään, ja uteliaat turistitkin maistavat ainakin kerran.
Katuruokaa ja ruokakujia
Russian Marketin (Tuol Tompoung Market) ympärillä on paljon autenttista katuruokaa: keittoja, riisiruokia, tuoreita mehuja.
Street 136 ja Street 172 tarjoavat vähän kaikkea – pho-keittoa, paistettuja nuudeleita ja länkkäribaareja.
Night Market (Phsar Reatrey) iltaisin joen varrella – hyvä paikka testata pikkupurtavaa ja grillattuja herkkuja.
Länkkärinälkään
Phnom Penhissä ei tarvitse elää pelkällä riisillä: Löytyy italialaisia pizzerioita, sushiravintoloita, kasvisruokapaikkoja ja pieniä leipomoita. Trendikkäät kahvilat tarjoavat avokadoleipiä, smoothie bowleja ja hyvää kahvia. Esimerkiksi Backyard Café, ARTillery ja Java Creative Café ovat suosittuja expattien ja diginomadien keskuudessa.
Näimme kaduilla myynnissä hyvin valmistettuja sammakoita ja oletettavasti rottia. Myös hämähäkkejä näkyi. Jätimme tällä kertaa maistamatta kaikki ja söimme enimmäkseen omassa hotellissamme, koska se vaan nyt oli niin kätevää.






Majoittuminen Phnom Penhissa - Hotellit Phnom Penh
Pidin omasta majapaikastamme, *Villa Grangesta aika paljon, vaikka se oli ehkä vähän nuhjuinen. Yksikään tilaamistamme juomista, aamiaisista ja muista syötävistä ei tainnut tulla kerrasta oikein. Paikallisten oli ilmeisesti vaikea käsittää, että emme syö ja juo samoja asioita aina. Eli jos on edellisenä päivänä tilannut jotain, niin saa seuraavana päivänä samaa, vaikka tilaisi mitä.
Ilmastointilaitteen kanssa oli vähän ongelmia, se soitteli yöllä pimpom! ja sammui ehkä kuuden aikaan. Seuraavana yönä laite soitteli kolmen ja neljän välillä pimpomia lähes tauotta. Ei auttanut muu kuin nousta ylös ja antaa ilmastoinnin olla pois päältä. Onneksi huoneessa oli myös tuuletin, millä saimme viilennystä ja nukuimme vielä pari tuntia ennen herätystä ja lähtöä bussille.
Silti tykkäsin majapaikasta. Siellä oli 1970? luvun pop- ja modernia taidetta ja julisteita seinillä ja kiva tunnelma. Sympaattisen idylliseen allasbaariin oli helppo istahtaa ja jäädä paikoilleen, vaikka yleensä emme baareissa istuskele. Söimme myös aamiaisten lisäksi kaksi kertaa hotellilla ja ruoka oli ihan jees.
Ensimmäisenä iltana oli tietovisa (kanadalaisille?, koska kaikki kysymykset koskivat kyseistä maata) ja toisena iltana baarissa soitti ja lauloi todella miellyttävä-ääninen naissolisti. Instrumentti oli pikkuruinen kitaran näköinen soitin, jolle en tiedä nimeä. Mielestäni hotellissa oli erinomaisen hyvä hinta-laatusuhde, koska kaksi yötä maksoi meiltä noin 100 euroa.




Olin katsellut luonnollisesti muitakin majoituksia, ja varannutkin ensin kahdesta muusta paikasta yöpymisen. Toinen majapaikka oli *Poolside Villa, joka oli todellinen budjettimajoitus parinkympin delux-huoneellaan. Peruin sen siksi, että kuvista päättelin sen olevan enemmän nuorten backpackers-tyyppinen paikka.
Toinen varaamani hotelli oli *Ohana Phnom Penh Palace Hotel, jossa huone parvekkeella ja aamiaisella (katolla uima-allas) kustansi noin 50 euroa. Tämä hotelli on kauempana keskustasta, lähellä Sisowath Parkia rannalla.
Laatutietoiselle sopisi hiukan menneen ajan loistoa tarjoava *Raffles Hotel Le Royal, jonka sijainti on keskustasta noin kolme kilometriä. Lähellä National Museumia pääsee majoittumaan ihanan näköiseen *Plantation Urban Resort & Spa -hotellin, jonka huonehinnat ovat 76 – 313 euroa. Katsoin tätäkin ennen matkaa, ja valitsisin sen ehkä seuraavalla kerralla Phnom Penhissa.







Haluatko vieralla niissä suosituissa kohteissa, joihin en itse halunnut?

Kiitos kun jaat tämän!
Tämän kirjoituksen ja näiden kuvien perusteella voisi toisintaa retken halutessaan. Oli niin perusteellinen kuvaus karttoineen päivineen. Kiitos! Juha
Kiitos, Juha! Ihana palaute!
Mielenkiintoinen paikka! Sai vähän matkajalan jopa vipattamaan. 🙂 Näyttää todella käymisen arvoiselta ja tarjontaa vaikuttaa olevan vähän jokaiselle jotain. Hämähäkit ja rotat jäisi kyllä syömättä, hyh. Ymmärrän hyvin, että maistui tässä tapauksessa enimmäkseen hotellin ruoat. 😀
Kiitos Tiina, kyllä tuolla olisi viettänyt enemmänkin aikaa. Hotellikin oli tosi leppoisa, vaikka ei mitään luksusta ollutkaan. Kaiken kaikkiaan pidempi loma olisi voinut olla, että olisi nähnyt enemmän paikkoja Kambodzassa ja ehkä Vietnamissakin samalla.
Nyt oli niin kattava esittely että tiedän palaavani tähän, kun Kambodžan reissu tulee ajankohtaiseksi. En yhtään ihmettele että tuli kiire sillä onhan tuolla ihan valtavasti nähtävää ja itselläni menisi ainakin suurin osa ajasta siihen, että pysähtelisin kuvaamaan joka ainutta koristeellista temppeliä. tähän liittyen olen myös ehdottomasti niin sanotun oman retken kannalla sillä en halua viivyttää muita jumittamalla omiin mielenkiinnon kohteisiini ja toisaalta en halua käyttää aikaani asioihin, jotka eivät itseäni kiinnosta.
Olen se utelias turisti joka haluaa maistaa kaikkea. Rotan kohdalla joutuisin kyllä ehkä vähän nieleskelemään tyhjää….
Meillä aikanaan jäi Phnom Pehm pois reitiltä. Olisi ollut varmasti nähtävän arvoinen. Todella kattavan esittelyn kaupungista olet tehnyt. Oli kiva lukea. Rottia en söisi kyllä mistään hinnasta. Kaikkea sitä myydäänkin!
Kiitos, Sari. Nuo rotat kyllä ovat jokaiselle olleet sellainen nou-nou-syötävä 😄
Kambodza olisi kiinnostava ja ehkäpä sinne joskut tuleekin mentyä. Yksityinen tuktuk-kaupunkikierros olisi varmasti meidänkin mieleen. Olen aika kyllästynyt retkiin, joihin osallistuu iso bussilastillinen ihmisiä ja aina saat odottaa jotakuta tai kierrokseen kuuluu joku kohde, joka ei itseä kiinnosta yhtään. Omalla kierroksella siihenkin voisi vaikuttaa eikä 30 dollarin hinta kuulosta ollenkaan pahalta.
Merja, todellakin näin. Itse laahustan kauan kohteissa kuvaamassa ja harmittaa, jos siihen ei saa käyttää aikaa. On tietysti myös retkiä, joiden järjestämien omatoimisesti vaatisi joko rahaa, aikaa tai suurta vaivannäköä liikaa ja on helpompi hypätä valmiiseen.
Oli kiinnostavaa lukea sinun näkemyksiä ja kokemuksia Phnom Penhistä. Tykkäsin itse siitä kovasti, vaikka sankka saastesumu hankaloittikin oloa.
Kiitos, Cilla! Meidän aikana siellä ei tuntunut onneksi yhtään saastesumua. Jaan tuon tykkäämisen ja vähän keljuttaa, että varattiin sinne vain kaksi yötä.
Minulle Phnom Penhistä on erityisesti jäänyt mieleen Foreign Correspondence Club, joka Kambodzan kaameina vuosina toimi tietoja siitä maailmalle välittävien lehtimiesten tukikohtana. Se on edelleenkin olemassa ja nykyisin (tai siis muutama vuosi sitten) oikein mukava ravintola, jonka seinillä olevat kuvat kertovat sen menneisyydestä. Jotenkin mielestäni kivasti pitävät historiaa hengissä tuolla – toki nuo kaameatkin kohteet ovat historiaa, mutta tuo on jotenkin enemmän elämästä kuin kuolemasta kertova.
Kiitos Pirkko! Tämä olikin todella hyvä vinkki lisättäväksi tänne! En ole kuullut tuollaisesta paikasta, ilman muuta se pitäisi käydä katsastamassa Phnom Penhissa.
Olisi mielenkiintoista joskus päästä käymään Kambodžassa. Usein pääkaupungit tulee jätettyä väliin, mutta tämä olisi kyllä ihan pakollinen vierailukohde tuolla. Nähtävää on todella paljon, joten aikaa pitää varmasti varata riittävästi.
Kiitos Mikko, jäin miettimään muita isoja kaupunkeja… Ainakin Mumbaista tykättiin myös. Mutta tuolla Phnom Penhissa olisi tosiaan voinut olla pidempään.
Olisi mielenkiintoista kohdata Kambodzan kulttuuri, mutta osan katuruuista jäisin kyllä maistelematta… Usein katuruoka on ihan parasta, mutta Aasiassa kieltämättä on paljon sellaisia ruokia myöskin, joka nyt ei vain tunnu omaan makunautintoon sopivalta -> lähinnä se on nämä tietyt eläimet…
Kokemuksena Kambodza on kyllä varmasti avartava ja näkemistä löytyy paljon, niin kuin Phnom Phenissa olet kierrellyt.
Kiitos Rami, tosiaan tuo tiettyjen eläinten syöminen tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, eikä viitsi edes miettiä miksi 🙄 Tosiaan oli paljon nähtävää, joka houkuttelisi käymään uudelleen Phnom Penhissa. Tykättiin kyllä Kampotista myös.
Haha hauska tuo hotellin tietovisa jossa oli vaan Kanadasta / Kanadalaisille kysymyksiä 😀 Tuolla on kyllä paljon nähtävää! Kambodza on kiinnostanut jo pitkään mutta jotenkin oon taas unohtanut koko sen olemassaolon. Meni ihan kylmiä väreitä kun luin noista rotta ja sammakkoruoista…. Hrrrrrr!
Elina, olimme aika hölmistyneitä ensin niiden kysymysten kanssa. Päättelimme sitten, että siellä hotellissa oli varmaan kanadalainen seurue, jolle ilta oli järjestetty. Rotista ja sammakoista… Mikähän siinä on, että niiden syöminen tuntuu karmivalta? Liha kuin liha 😁