Alkuvuoden 2026 ryhmämatkamme Malesiaan ja Filippiineille jatkui Bilitin sademetsästä aamulla kohti Sandakania, jossa sijaitsevat aivan vierekkäin kaksi Borneon tunnetuinta eläinsuojelukeskusta: Sepilokin orankikeskus ja malaijikarhujen suojelukeskus.
Tätä päivää oli odotettu, koska mahdollisuutta nähdä sekä orankeja että maailman pienimpiä karhuja niiden luonnollista elinympäristöä muistuttavissa oloissa ei tule vastaan kovin usein.
Koko Malesian ja Filippiinien kiertomatka oli suunniteltu yhteistyössä *Top10 Matkatarjoukset -matkatoimiston kanssa.
* Kohti avaraa maailmaa -sivusto käyttää affiliate- eli kumppanuuslinkkejä. Jos varaat jotain linkistäni, saan siitä pienen komission. Sinulle ei koidu siitä lisäkuluja eikä se vaikuta hankintasi loppusummaan. Kiitos kun tuet toimintaani.
Sepilokin orankikeskus – kuntoutusta kohti vapautta
Sepilokin orankikeskus ei ole eläintarha, vaan kuntoutuskeskus orvoiksi jääneille tai laittomasta lemmikkikaupasta pelastetuille orangeille. Keskus perustettiin jo vuonna 1964, ja sen tavoitteena on opettaa eläimet selviytymään jälleen omillaan ennen niiden palauttamista sademetsään.
Vierailijoille näkyvin hetki on ruokinta, jolloin osa orangeista saapuu metsän siimeksestä ruokintalavalle. Kaikki eivät kuitenkaan tule paikalle, sillä monet jo lähes itsenäiset yksilöt löytävät ravintonsa metsästä eivätkä enää tarvitse lisäruokintaa. Tämä tekee vierailusta erilaisen kuin eläintarhassa, koska ei voi tietää, tuleeko eläimiä paikalle.
Minusta oli hienoa nähdä, kuinka eläimet liikkuivat täysin vapaasti. Niitä ei ollut suljettu aitauksiin, vaan ne saivat itse päättää, halusivatko ne näyttäytyä ihmisille vai eivät.
Ruokintapaikkoja oli kaksi. Toista voi seurata tätä tarkoitusta varten rakennetusta katsomosta, jonka seinän kokoiset ikkunat avautuivat ruokintapaikalle. Ruokintalavojen väliin oli pingotettu köysiä, joissa apinat saivat taiteilla samalla kun kävivät syömässä.
Toinen paikka oli yksinkertaisempi ja pienempi. Siinä kävi orankien lisäksi vaippapaviaaneja ja makakeja, ja oli hauska seurata miten ne livahtivat salaa isommilta nappaamaan evästä itselleen.
Malaijikarhut jättivät ristiriitaiset tunnelmat
Heti orankikeskuksen vieressä sijaitsee Borneon malaijikarhujen suojelukeskus. Maailman pienin karhulaji, malaijikarhu, tunnetaan vaaleasta rintakuviostaan, joka muistuttaa nousevaa aurinkoa. Jokaisen karhun kuvio on hieman erilainen, ja sitä voidaan käyttää yksilöiden tunnistamiseen.
Valitettavasti laji on nykyisin erittäin uhanalainen. Suurimpia syitä sen vähenemiseen ovat sademetsien häviäminen, laiton metsästys sekä pentujen pyydystäminen lemmikeiksi. Useimmat keskuksen asukkaista ovatkin päätyneet sinne laittomasta lemmikkikaupasta, sirkuksista tai pienistä häkeistä, joissa ne ovat viettäneet vuosia lemmikkeinä.
Karhut elävät nykyisin huomattavasti luonnollisemmassa ympäristössä, mutta menneisyys näkyy edelleen niiden käyttäytymisessä. Miltei jokainen karhu kulki aidan vierustaa edestakaisin tauotta. Oppaan mukaan se on monelle pitkäaikaisen häkkielämän jättämä tapa, jota yritetään korjata heittämällä ruokaa kauemmas aidasta.
Tämä kyllä mietitytti karhuja katsellessa. Vaikka karhut olivat nyt turvassa, niiden eleistä näki, että vuosien vankeus jättää jälkensä. Samalla oli kuitenkin lohdullista tietää, että ne saavat viettää loppuelämänsä paikassa, jossa niiden hyvinvointi on etusijalla.
Riippusiltoja ja sademetsän ihmeitä
Eläinkeskusten jälkeen meidät kyydittiin lounaalle Keruing Cafeen, mikä sijaitsee aivan Rainforest Discovery Centren vieressä. Meille tarjoiltiin siellä paikallinen riisiateria. Seuraavaksi oli vielä vuorossa kierros Centerin sademetsän keskellä korkealle rakennettuja siltoja pitkin.
Ennen sademetsää vaikutuimme kauniista järvinäkymästä ja minä tutkin tapani mukaan kasveja matkan varrella.
Yhtäkkiä olimmekin miltei samalla tasolla kookkaiden puiden korkeudella ja näimme sademetsää aivan eri perspektiivistä. Silloilta avautui näkymiä puiden runkoja pitkin latvuksiin saakka. Erään puun rungolla lepäili mustajättiläisorava paikoillaan kuvattavana, ja hieman myöhemmin näimme oksalla myöskin lähes liikkumatta istuneen valkojättioravan.
Lisäksi kasvillisuuden seasta löytyi kirkkaanvihreä Trimeresurus-sukuun kuuluva myrkyllinen kyykäärme, joka myös oli paikoillaan ja niin hyvin naamioitunut, että sitä ei ihan heti huomannutkaan.
Sademetsän korkeuksissa pitkin siltoja käveleminen verkkaiseen tahtiin ja luonnon ihmetteleminen ja hengitteleminen oli mukavan rauhallinen päätös päivän retkelle.
Kierroksen päätti pitkä riippusilta järven yli. Sitä pitkin pääsi menemään muutama kerrallaan hitaasti ja tietenkin kuvia napsien.
Hotellimme Sandakanissa ja muita hyviä vaihtoehtoja
Yövyimme *Sabah Hotel Sandakanissa, joka oli tähänastisen matkan ehkä ylellisin hotelli. Varsinkin allasalue oli viihtyisä. Suuren altaan keskellä oli istutuksilla viimeistelty saareke, jonne pujahti myös allasalueella hetken tepastellut varaani. Se sai kovasti ihastusta aikaan paikalla olijoilta, itse en ikävä kyllä ehtinyt napata siitä kuvaa.
Hotellissa oli kaksi ravintolaa, ja päädyimme aika isolla joukolla syömään kiinalaiseen ravintolaan, koska sieltä sai myös alkoholia. Valinta ei ehkä ollut paras mahdollinen, sillä tilasimme innokkaina pöydän täyteen melko samanlaisia annoksia. Nälkä lähti kyllä varmasti, mutta vähän vähemmälläkin olisi pärjännyt.
Hotellin erikoisuus löytyi kuitenkin aivan rakennuksen vierestä. Pihasta lähtivät portaat suoraan sademetsään, ja niitä pitkin pääsi laskeutumaan useassa tasossa metsän pohjalle ja nousemaan toiselta puolelta takaisin ylös. Kävin iltasella kurkistamassa reittiä, mutta en enää lähtenyt kiertämään sitä kokonaan. Jos olisimme viipyneet Sandakanissa pidempään kuin yhden yön, sinne olisi ehdottomasti pitänyt lähteä tutkimaan rauhassa.
Sandakanista ei jäänyt meille varsinaisesti kaupunkina oikein mitään kuvaa. Ajoimme eläinkeskuksista hotellille, ja ensivaikutelma kaupungista oli melko ankea: kerrostaloja, leveitä katuja ja liikennettä. Sandakaniin ei yleensä tullakaan kaupunkilomalle, vaan sen ympäristön ainutlaatuisen luonnon vuoksi.
Sandakanin majoitusten hintataso on kyllä edullinen. Keskustassa voi yöpyä hotellissa jo noin 20 eurolla yöltä, ja hieman kauempaa löytyy tilavia kahden tai useamman makuuhuoneen huoneistoja esimerkiksi perheille tai yhdessä matkustaville. *Sabah Hotel kuuluu puolestaan kaupungin parhaisiin hotellivaihtoehtoihin.
Jos etsit yli 9 pisteen arvostelun saanutta majoitusta, vaihtoehdot ovat pääasiassa hyvin varusteltuja huoneistoja.
Parilla kympillä pääsee yöpymään hintaan nähden minusta ihan hyvätasoisessa hotellissa kaupungin keskustassa, *AeCOTEL Sandakanissa. Toinen edullinen keskustassa sijaitseva hotelli on *Hotel Sandakan.
Satamassa sijaitseva *Ormond Sandakan hotelli on saanut pisteitä 9 ja sillä on erinomainen hinta-laatusuhde. Joistain huoneista on upea näkymä satamaan 💗
Kolmen makuuhuoneen huoneisto kauempana keskustasta erinomaisilla pisteytyksillä on *Sri Indah Premium. Tässä majoituksessa on myös uima-allas käytössä.
Muut vaihtoehdot Sandakaniin löytyvät alla olevan lomakkeen avulla.
18 Responses
Tuo jäi itselleni myös mieleen, miten oli hauska seurata miten pienemmät livahtivat salaa isommilta nappaamaan evästä itselleen. Muutenkin tuosta orankikeskuksesta jäi oikeastaan varsin hyvä mieli. Karhujen osalta en kuitenkaan voi sanoa samaa. Siitä tuli vähän paha mieli.
Kiitos Mikko, samat fiilikset siis jäi tuolta. Toivotaan karhuille parasta. Ja mies sai ainakin laadukkaan Save Sunbears -t-paidan tuliaisiksi.
Borneo olisi kyllä matkakohteena kiinnostava. Ja mitä näihin eläimiin tulee niin täytyy yhtyä edellisiin, että hyvä kun nyt on paikka, jossa niistä huolehditaan. Ja varmasti turisteilta saatavat tulot varmistavat ainakin osittain nyt näiden paikkojen ylläpidon. Hiljaiseksi vetää silti.
Kiitos, Virpi. Orangit (ja muut apinat) vaikuttivat ainakin tyytyväisiltä ja saivat itse päättää tarvitsevatko ihmisten antamaa evästä… Karhujen kohdalla tuli kyllä suru puseroon miettiessä niiden kohtaloa ja mikä siihen on johtanut.
Vähän haastavia tietysti kaikki nuo eläinkohteet, välillä tarkoitus voi olla vähän hakusessa, tavoitteena turistien rahat vai eläinten hyvinvointi. Parissa paikassa (Afrikassa) olemme kuulleet miten keskukset, jotka pelastavat eläimiä, jotka ovat alkuun olleet esimerkiksi kotieläiminä, toisaalta mahdollistavat osaltaan tuon toiminnan jatkumisen. No, ehkä tuolla suunnalla ollaan kuitenkin jokseenkin oikeilla jäljillä, tuolla Sepilokin keskuksessa on itsekin tullut käytyä.
Kiitos Pirkko, näitä asioita on vähän vaikea miettiä ja päätyä mihinkään lopputulokseen, koska ei vain voi tietää tarkkaan kaikkea. Täytyy vain toivoa että rahat menevät oikeaan tarkoitukseen.
Upea luontokohde, vaikka luonto tuolla(kin) on ihmisten takia huonossa jamassa….
Hurjaa, ettei sademetsien tuhoaminen ”riitä”, vaan sen lisäksi eläimet voivat vielä joutua lemmikeiksi… Huh.
Kiitos, Eveliina. Joo, tuolla saa kyllä miettiä ikäviä asioita, mutta täytyy toivoa että tietoisuus asioista auttaa kääntämään kelkkaa vielä.
Borneo olisi kyllä tosi mielenkiintoinen kohde! Mieluummin juuri niin, että ihmiset ovat ”häkeissä” katselemassa eläimiä kuin toisinpäin, jos vaan mahdollista. Sademetsävisiitit ovat olleet meille yksiä ikimuistoisimpia luontokokemuksia, kun niitä ei Suomesta löydy.
Kiitos kommentista! Hyvin sanottu tuo, että ihmiset voivat olla häkeissä. Hyvä muutenkin, että toiminnasta kerrotaan ja annetaan tietyt säännöt käyttäytymiseen alueella. Vähän harmittaa jälkikäteen, kun en jaksanut enää hotellin sademetsää lähteä tutkimaan…
Komppaan pitkälti Reissu-Janin ajatuksia. Parempi varmasti tämäkin malaijikarhuille, kuin ei mitään, mutta surulliseksi vetää. Nuo vehreän sademetsän alueella kulkevat sillat ja polut näyttävät kyllä sellaiselta reissukohteelta, että viihtyisin varmasti. Ja onhan noiden orankien seuraaminen varmasti kiinnostava kokemus.
Kiitos, Rami. Ainakin karhut (ja ehkä lemmikkejä pitävät ihmisetkin) ovat turvassa tuolla, vaikka niiden katsominen tosiaan tekee surulliseksi. Siltoja pitkin oli tosiaan hieno kulkea. Korkeista puista on hankala saada kuvissa näkymään niiden valtavuus ja lajien kirjo.
Apinaeläimet ovat jotenkin kaikista mielenkiintoisimpia eläinpuistoissa, ehkä sen takia että muistuttavat eniten ihmisiä 😀 Kivan vehreää!
Kiitos, Petra. Apinat kyllä ovat aina viehättäneet. Olisin ehdottomasti lapsena halunnut simpanssin lemmikiksi. Ehkä sen vuoksi, että katsoin Tarzan-elokuvia, joita siihen aikaan käytiin katsomassa elokuvissa 😄
Olen niin huono bongailemaan eläimiä, että tarvitsen joko mukaani mieheni tai virallisen oppaan kertomaan, että katso tuonne. Upeaa sademetsävehreyttä!
Kiitos, Mari. Lintuja bongailin tuolla itsekin (ilmeisesti kotona bongailu totuttanut), mutta vihreän käärmeen ohi kuljin ihan sujuvasti.
Hienoja kohteita, ja varsinkin tuo orankien paikka vaikutti mielenkiintoiselta. Harmi vain näiden malaijikarhujen puolesta, jotka eivät enää pysty itsenäisesti elämään luonnossa – mutta varmaankin parempi kuin ei mitään ja joku niistä pitää edes huolen. Costa Ricassa olen parissa paikassa käynyt kävelemässä myös tuollaisia siltoja pitkin jotka olivat korkealla maasta. Hienosti pääsi tarkkailemaan luontoa niiden kautta – tosin taisi sataa niin paljon että eläimet olivat myös sadetta paossa jossain.
Kiitos kommentista, Jani. Kyllä se malaijikarhujen käytös veti hiljaiseksi. Mutta ehkä se on ymmärrettävää, jos on koko elämänsä asunut pienessä häkissä 😞