Vuoden 2024 maaliskuussa olin aloittanut unelmatalon etsinnän Espanjasta pienellä budjetillani. Aiemmista artikkeleista pääset lukemaan missä olen jo aiemmin käynyt, ja miten ajatukseni talon kriteereistä ovat vaihdelleet ajan myötä. Seikkailin ensin eteläisessä Espanjassa vapun aikoihin Tuulan ja Varpun kanssa kuusi päivää ja sen jälkeen asetuin Guadalmariin neljäksi yöksi.
Alozaina - satumaahanko tullaan?
Olin palauttanut vuokra-auton Málagan lentokentälle ennen kuin majoituin Guadalmariin. Nyt oli aika hakea taas auto kentältä, koska jatkaisimme matkaa ensin Alozainaan, ja kävisimme sieltä käsin Caminito del Reyssa. Alozainan jälkeen oli varattu kaksi yötä Córdobaan. Matkalla takaisin Guadalmariin viimeiseksi yöksi kävisimme vielä Villanueva del Rosariossa katsomassa kaksi asuntoa.
Ihan yksinkertaista ei kuitenkaan ollut auton hakeminen, vaan jouduimme maksamaan 118 euroa ylimääräistä sen takia, että emme hakeneet autoa suoraan lennolta. Olisi pitänyt lukea joku pieni präntti taas jostain! Lentokenttä oli kuitenkin paras sijainti auton vuokraamiselle, koska sinne palaisimme taas kotiinlähdön aikaan. Oppia ikä kaikki…
Pääsimme sitten matkaan kohti Alozainan pientä valkoista kaupunkia, josta olin katsonut yhtä myytävää taloa. En kuitenkaan ollut saanut vastausta viesteihini välittäjältä, joten en ollut pystynyt sopimaan näyttöäkään. Kohteesta oli mielessäni monta kysymysmerkkiä, kuten esimerkiksi pihan koko. Olen kuitenkin halunnut käydä näissä paikoissa senkin takia, että jos jotain sopivaa tulisi myyntiin, tietäisin jo millaisen tunteen sen sijainti ja tunnelma on minussa saanut aikaan.
Pysähdyimme hiukan ennen Alozainaa katsomaan oliivipuita, joista osa oli ilmeisen vanhoja. Samalla huomasimme jo Alozainan näkyvän horisontissa, ja sen kirkontornin näyttäytyvän lähinnä prinsessa Ruususen linnana. Satumaahanko tullaan?
Kävimme pikaisesti jättämässä tavarat hotellille ja lähdimme ajamaan noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaan Caminito del Reyhin, jonne olin varannut liput. Siellä tapahtuneiden seikkailujen ja paluumatkan jälkeen olimme todella nälkäisiä, ja yritimme löytää Alozainasta sopivaa ravintolaa.
Ruokapaikan etsiminen taitaa olla meille haastavin osuus matkailussa. Mies syö mielellään hampurilaisen joka paikassa, eikä halua kokeilla paikallista ruokaa. Minulle taas pitäisi löytää proteiinia ja kasviksia eikä hiilihydraatteja. Vaellamme siis monesti järkyttävän kauan ympäriinsä tutkien ruokalistoja.
Tällä kertaa päädyimme terassille, jossa oli muitakin syömässä ja näytti viihtyisältä. Mies tilasi hampurilaisensa ja minä lohta ja kasviksia. Keskustelimme tarjoilijan kanssa englanti-espanja-sekoituksella tovin vaihtoehdoista. Tilasin myös punaviinin pequeño, ja sain hersyvän naurun sekä täyden lasin viiniä. Ruoka oli jälleen suolatonta ja kasvikset pakastimesta.
(*sisältää kumppanuuslinkkejä, joista pääset katsomaan lisää. Varaaminen linkkini kauttaa tuottaa minulle pienen komission, sinulle ei koidu siitä ylimääräisiä kustannuksia).
Casa Rural del Rio - Aikamatka 1700-luvulta nykypäivään
Olin valinnut meille yöksi huoneen mielenkiintoisesta vanhasta hotellista, *Casa Rural de Rio, joka juontaa juurensa 1700-luvulta. Se on hiljattain kunnostettu tarjoamaan vieraille kaikki 2000-luvun mukavuudet säilyttäen samalla kutsuvan maaseutuilmapiirin harmoniassa ympäristönsä kanssa.
Talossa on kaksitoista kahden hengen huonetta, joissa jokaisessa on oma kylpyhuone, televisio ja lämmitys. Yöpyjät saavat nauttia kodinomaisesta tunnelmasta, mutta myös yksityisyydestä omassa huoneessaan. Siinä on myös tilava oleskelu- ja ruokailuhuone, takkahuone, grilli ja suuri andalusialainen sisäpiha.
Hotellia pitää hiukan iäkkäämpi pariskunta. Mies puhuu englantia ja on kiinnostava, huumorintajuinen tyyppi, jonka kanssa aina keskusteluun valmis mieheni jutteli moneen otteeseen. Huoneemme oli toisessa kerroksessa. Siinä oli kaksi erillistä sänkyä, joka ei nyt haitannut ollenkaan viipyessämme täällä vain yhden yön. Kaikki toimi moitteettomasti, vaikka ei aivan luxusta ollutkaan.
Alozainan kaupunki
Alozainanssa myytävänä olevaa taloa emme siis päässeet sisälle katsomaan, koska välittäjä ei ollut vastannut viesteihini. Muutkin Fotocasa-sivuston kautta jättämäni viestit jäivät jatkuvasti vastauksetta. Menimme kuitenin katsomaan taloa ulkoa. Sen pihalla kasvoi kaksi sitruunapuuta ja viikuna, joka näköjään leviää aika lahjakkaasti.
Ikkunat olivat hyvin pieniä, eikä kadulle päin ollut yhtäkään. Pihaan vei ovi toiselta kadulta. Tällä talolla olisi ollut hyvä sijainti lähellä vanhaa keskustaa ja kivenheiton päässä olevaa kunnallista uima-allasta. Hinta oli halpa, mutta kunnostettavaa varmasti paljon. Niin oli näköjään myös kaupungin kaduissa, koska miltei joka paikassa törmäsi tietyön kaiteisiin.
Itse kaupunki/kylä oli viehättävä siltä osuudelta, jossa oli vanhoja taloja ja suuri aukio ravintoloineen. Kirkko kohosi kylää korkeammalla ja se erottui sekä kaupunkiin tultaessa että hotellin pikkuparvekkeelta. Ravintola, jonne olimme menneet syömään, oli uudemmalla, ei niin viehättävällä alueella. Kauppoja tuli vastaan ainakin kolme, kaikki olivat kiinni iltakahdeksan aikaan.
Aamulla heräsimme puoli kahdeksan aikoihin, juuri sopivasti puolen tunnin päästä alkavalle aamupalalle. Ennen sitä oli kuitenkin huokailtava hetkinen parvekkeenoven ikkunaluukusta auringonnousun maisemaa kirkolle päin.
Aamiainen oli maksullinen, 6,50 euroa, ja se piti sopia edellisenä iltana. Tarjolla oli muroja, keitetty kananmuna ja paikallista leipää paikallisten juustojen ja tietenkin jamonin kera. Olin jättänyt kotoa tuomani kauramaidon (Espanjassa saa kyllä kauramaitoa kaupasta) tullessamme jääkaappiin kun isäntä oli paikalla, ja yritin aamulla selittää englantia vain hyvin vähän puhuvalle rouvalle, että minulla on maito keittiön jääkaapissa. En muistanut siinä tilanteessa edes maito-sanaa espanjaksi, myöhemmin se tietenkin tuli heti mieleen.
Olimme jättäneet vuokra-auton kadun varrelle, mistä sen nappasimme ja lähdimme ajelemaan kohti Córdobaa ja uusia vuoristomaisemia.
