Kiitos kun jaat tämän!
Ryhmämatkojen järjestämisen myötä olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja saanut myös uusia yhteistyökumppaneita. Yksi heistä on Wellnesstorin perustaja Marika Tauriainen.
Marika otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä. Hän oli huomannut, että vaikka Kohti avaraa maailmaa -matkat eivät ole varsinaisia hyvinvointimatkoja, niissä on paljon samoja asioita, joita hän itse pitää hyvinvointina matkalla: matkaseuraa, yhteisiä kokemuksia, omaa aikaa ja mahdollisuus lähteä maailmalle, vaikka omasta lähipiiristä ei löytyisi matkakaveria.
Ajatus tuntui kieltämättä ensin yllättävältä. En ollut itse koskaan ajatellut KAM-matkoja hyvinvoinnin näkökulmasta. Mutta ovathan ne sitäkin: matka ei jää haaveeksi matkakumppanin puutteen takia, reissusta voi löytyä uusia ihania ystäviä ja voi tehdä ja kokea asioita yhdessä.
Otan myös palautumisen huomioon matkoillani, joten joka päivä ei vaihdeta paikkaa. Ja uudet elämykset lisäävät nekin hyvinvointia.
Mikä Wellnesstori on?
Wellnesstori on suomalainen sivusto, joka kokoaa samaan paikkaan erilaisia hyvinvointitapahtumia, retriittejä, kursseja ja matkoja. Tapahtumia voi selata yhdestä kalenterista, mutta varsinainen ilmoittautuminen tapahtuu kunkin järjestäjän oman sivuston kautta.
Minusta Wellnesstorin idea on hieno siksi, että kiinnostavia tapahtumia on helpompi löytää. Tieto on usein hajallaan järjestäjien omilla sivuilla, uutiskirjeissä, Facebook-ryhmissä ja somessa. Kun erilaisia tapahtumia on koottu samaan paikkaan, voi samalla löytää jotakin sellaistakin, mitä ei olisi itse osannut lähteä etsimään.
Wellnesstorin tapahtumakortti toimii esittelynä. Sen kautta pääsee suoraan tapahtuman tai matkan järjestäjän sivuille lukemaan lisää ja katsomaan tarkemmat tiedot. Wellnesstori siis auttaa löytämään kiinnostavan tapahtuman, mutta ei itse järjestä tai myy niitä.
Mitä helpompi kiinnostava matka tai tapahtuma on löytää, sitä useampi myös lähtee.
Voiko ryhmämatka olla hyvinvointia?
En siis koskaan ole ajatellut järjestäväni hyvinvointimatkoja. KAM-matkoilla ei joogata aamuisin eikä vetäydytä hiljaisuuteen, vaan tutustutaan uusiin paikkoihin, tehdään retkiä ja koetaan paljon.
Marika sai minut kuitenkin ajattelemaan hyvinvointia vähän toisesta näkökulmasta. Matkalla hyvinvointia voi olla myös se, ettei kaikkea tarvitse suunnitella ja selvittää yksin. Matkaseuraa löytyy ryhmästä, mutta koko päivää ei tarvitse viettää yhdessä. Omien kiinnostuksen kohteiden mukaan voi osallistua yhteiseen ohjelmaan tai jättää aikaa omille suunnitelmille.
Ehkä hyvinvointia on myös yksinkertaisesti se, että uskaltaa lähteä jonnekin ”yksin”. Matkaa ei tarvitse jättää tekemättä vain siksi, ettei puoliso, ystävä tai muu tuttu matkakaveri pääse tai halua mukaan.
KAM-matkat löytyvät jatkossa myös Wellnesstorista
Kohti avaraa maailmaa -ryhmämatkat lisätään Wellnesstoriin sitä mukaa, kun uudet matkat julkaistaan. Wellnesstorin kautta matkoilleni voi siis löytää myös sellainen, jolle Kohti avaraa maailmaa ei ole ennestään tuttu.
Minusta tässä onkin yhteistyön paras puoli. Wellnesstorissa liikkuu ihmisiä, jotka etsivät hyvinvointiin, matkailuun ja uusiin kokemuksiin liittyviä tapahtumia. Samalla voin omalta osaltani tehdä Wellnesstoria tutuksi Kohti avaraa maailmaa -blogin lukijoille ja Matkaseuraa naisille 50+ -yhteisölle.
Tutustu Wellnesstoriin
Jos hyvinvointimatkat, retriitit, kurssit tai muut hyvinvointiin liittyvät tapahtumat kiinnostavat, kannattaa käydä katsomassa, mitä Wellnesstorista löytyy. Tarjonta ei rajoitu matkailuun, vaan mukana on monenlaisia tapahtumia ja järjestäjiä.
Ja jatkossa sieltä voi löytää myös Kohti avaraa maailmaa -ryhmämatkoja.
Järjestätkö itse matkoja, retriittejä tai muita hyvinvointitapahtumia? Tapahtuman voi lisätä Wellnesstoriin maksutta, ja halutessaan sille voi ostaa lisänäkyvyyttä.
→ Tutustu Wellnesstoriin ja löydä hyvinvointitapahtumia
Oletko sinä ajatellut matkustamista hyvinvoinnin näkökulmasta?
Tarvitsetko vuokra-auton? Hae se tästä!
Kiitos kun jaat tämän!