Majoituimme vähän Kotorin vanhasta kaupungista pohjoiseen päin, Dobrotan alueelle. Kirjoitin aiemmin matkasta Dubrovnikin lentokentältä Montenegroon. Meillä oli vuokra-auto, jonka jätimme joka kerran kaupunkiin tultaessa miltei samaan paikkaan, hiukan kaupungin ohi etelärannan lähettyville. Olimme ensimmäisenä päivänä, eli sunnuntaina käyneet jo pienen kierroksen vanhassa kaupungissa, ja nyt suunnitelmana oli päästä kiipeämään Kotorin linnoitukselle ennen aamu-kahdeksaa, koska silloin linnoitukselle pääsee ilmaiseksi ja tietenkin on myös viileämpää.
No, tämä ei tietenkään aivan toteutunut, koska emme saaneet aamupalaa hotellilta emmekä edellisenä päivänä tajunneet, että kaupat eivät ole sunnuntaisin auki. Piti siis lähteä aamiaisen metsästykseen ensimmäisenä ja kiipeämisen alku venähti sitten sen verran, että pulitimme kiipeämisestä kahdeksan euroa hengeltä. Aurinko oli nousemassa linnoituksen takaa saapuessamme vanhaan kaupunkiin.
Olin jo matkalla ihastellut ja kuvannut vanhan kaupungin sisääntuloa, ja kiipeilyn alussa olin niin innoissani vanhoista rakennuksista, että niitä piti tutkia niin paljon kuin mahdollista. Minun kanssani ei oikein pysty nopeasti liikkumaan, koska hengästyn niin helposti ja voimat loppuu, ja sitten vielä pysähtelen kuvaamaan. Mies on yleensä aina väärällä puolella kameran kohteeseen nähden ja joutuu siirtymään…
Kotorin kaupunki
Kotorin vanha kaupunki ympäröi Kotorin lahtea, jonne saapuu päivittäin suuria turistialuksia. Alukset ovat kerrostalon kokoisia, eivätkä mielestäni kuulu pieneen lahteen ja kaupunkiin. Vanha kaupunki on siten aivan täynnä matkustajia aina kun joku aluksista on saapunut lahteen. Ajoitimme käynnin itse kaupunkiin edellisenä päivänä, kun lahdessa oli vain pienempi risteilyalus ja vältimme siten suurimman ruuhkan.
Kotorin keskiaikainen kaupunki on aika selkeä, vaikka tuleekin monta kertaa käytyä samoissa risteyksissä. Tarjolla on museoita, ravintoloita ja pikkukauppoja. Olimme edellisenä päivänä käyneet parissa museossa ja ostaneet marjoja kaupungin portin lähettyviltä. Maksullinen vessakin löytyi asiakaspalvelijoineen.
Kotorin linnoitukselle kiipeäminen
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvaa Pyhän Johanneksen linnoitusta, (Sveti Ivan) on rakennettu pitkään 500-luvulta alkaen, joten sitä ovat olleet rakentamassa monet kansallisuudet riippuen Montenegron historian kulusta. Askelmia huipulle 280 metrin korkeuteen tulee noin 1350. Minulle nousu oli vaativaa, koska askelmat eivät sopineet lyhytkinttuisille ja yksinkertaisesti siksi, että olen niin huonokuntoinen. Mies olisi pystynyt menemään kovempaa vauhtia.
Olin saanut Info-pisteestä suomenkielisen kartan linnoituksesta. Siinä oli muutama eri reitti, mutta enimmäkseen menimme sinne, minne muutkin. Osan matkaa taas toiset seurasivat meidän jäljessämme, kun mietimme mitä kautta pääsisi helpoimmin. Kaupunkiin ja linnoitukseen on kolme porttia. Pääportti on hyvin näkyvissä lähellä merenrantaa, eteläinen portti on kovin huomaamaton. Me tulimme sisään pohjoisesta portista.
Tämän tästä ylöspäin kiivetessä piti pysähtyä ihastelemaan maisemia. Ja nehän vain paranivat sitä mukaa, mitä ylemmäs mentiin. Kotorin lahti avautui kokonaisuudessaan näkökenttään, ja tuntui että sitä ei kuvaamalla mitenkään saa ikuistettua.
Kissat ovat kuuluneet Kotorin vanhaan kaupunkiin vuosisatojen ajan ja niihin suhtaudutaan ikäänkuin kaupungin onnenkaluina, samalla kun ne pitävät huolen siitä, että rottia, hiiriä tai käärmeitä ei kaupungissa tapaa. Kotorissa on myös kissamuseo, kissa-aiheisille tuotteille omistettu kauppa sekä kissojen ruokkimispaikka, jossa oli kissoille varattuja lepäämispaikkoja. Jotkut kissat niissä ehkä viihtyivätkin ja saivat mahdollisesti hoivaa sitä tarvitessaan.
Kissoja kyllä näkyi lepäämässä milloin missäkin matkan varrella vuorta ylöspäin liikkuessa, jopa ihan huipulla. Matkailijat tarjosivat kissoille vettä pullonkorkista, koska olihan vuorella kuumaa ja kuivaa. Kissat siis viihtyvät ja niistä pidetään huolta, mutta olen ehkä nähnyt jossain vielä enemmän kissoja kuin tässä kaupungissa.
Suurin piirtein puolivälissä linnoitusta tuli vastaan pieni kirkko, Our Lady of Health. Kirkko on oletettavasti rakennettu Neitsyt Marian kunniaksi tunnustuksena kaupungin pelastamisesta ruttoepidemialta. Kirkko valmistui vuonna 1518, mutta sen alta on löydetty Montenegron vanhin tunnettu rakennus, joka on peräisin 600-luvulta.
Kirkon edessä oli tasanne, johon moni pysähtyi vetämään henkeä, katselemaan ja kuvaamaan maisemia. Täälläkin oli pikkuinen kissa lepäämässä kirkon viereisessä pöheikössä.
Loppuosa vuorelle kiipeämistä meni portaita ja polkuja pitkin olosuhteitten vaihtuessa linnoituksen raunioista avarampiin kohtiin.
Olimme kyllä onnekkaita siinä, että melkein koko nousu oli varjossa. Väkeä oli myös vähän. Takaisin alaspäin lähdettäessä tuli ehkä ”miljoona” juuri risteilyalukselta tai jostain muualta purkautunutta italialaista vastaan, ja heidän kiipeämistään piti odotella vähän väliä, ennen kuin itse pääsi menemään alaspäin. Tosiasia on, että ylöspäin on helpompi kulkea portaiden viertä, kuin alaspäin. Minä annoin koko matkan alas tulijoitten käyttää portaita ja oletin että minut päästetään myös kulkemaan portaita pitkin alas. Ei se ihan näin mennyt, mutta aika sujuvasti kuitenkin sitten kun ruuhkasta päästiin eroon. Vastaan tulevilla paistoi jo myös aurinko nahkaan koko ajan.
Meillä meni noin kaksi tuntia ylös ja tunti alas. Jälkimmäinen olisi sujunut paljon nopeammin, jos askelmat olisi sopineet raajojen mitoitukseen ja polvet tai jotkut ihmelihakset niissä eivät olisi alkaneet huutaa. Koskaan aiemmin ei ole sentään jalat alkaneet reagoida, ainoastaan yleinen jaksaminen. Linnoitus ei kuitenkaan hyväkuntoiselle ole suuri ponnistus, ja kiipeämiseen riittää varustukseksi oikeanlaiset kengät ja vesipullo.
Itse en ole Montenegrossa vielä käynyt, mutta maa on omasta mielestäni koko Balkanin kiinnostavin matkakohde. Maasta löytyy lukuisia meitä kiinnostavia luontokohteita, joissa mielellään viettäisimme aikaa. Myös Kotor on tietysti ihan pakollinen matkakohde Montenegrossa, ihan tavattoman kauniit maisemat!
Montenegrossa olisi ollut minulle myös vielä paljon kivoja kohteita, missä käydä. Viikko oli ihan liian lyhyt aika sinne ja Kroatiaan. Molemmissa maissa on myös aivan uskomattomat maisemat joka puolella.
Tuttuja maisemia Kotorista, vaikka tuonne ylös ei kiivettykään. On siinä kyllä porrastreeniä kerrakseen, ennen kuin pääsee nauttimaan näköaloista. 😬
Joo. Se alaspäin tuleminen oli kyllä jotenkin kaameampaa, kun kävi polviin niin vimmatusti…
Kiitos kurkistuksesta Kotoriin. Hienot maisemat ja näyttää tosi kivalta tuo reitti ylös. Tosiaan varjoisan aikaan valitsisin itsekin kiivetä:)
Ehdottomasti oli parempi aamusta lähteä. Sen huomasi kun tuli takaisin päin ja silloin kiipeämään lähteneillä oli paljon hikisempää 🙂
Vau, onpa upean näköistä. En ole koskaan ollut ja jotenkin ajatuksetkin paikasta ovat olleet toisenlaisia, en osaa selittää, että millaisia mutta ei tällaisia mitä kuvissa on. Oikeastaan oikein miellyttävän oloinen paikka.
Montenegro on upea! Monta hienoa paikkaa jäi käymättä.
Minäkin olen käynyt Kotorissa vain päiväseltään. Kävimme muun muassa kissamuseossa ja se oli hauska paikka. Montenegrossa on todella kaunista ja sinne olisi joskus kiva palata.
Kyllä, Montenegro on todella kaunis paikka. Voi vain pyöriä ympäri ja ihailla 🙂 Kissamuseo meillä jäi jostain syystä väliin.
Tämä oli kiva virtuaalimatka Kotorin linnoitukselle! Omasta pikaisesta yhden yön vierailusta Kotoriin on jo yli 10 vuotta, ja jo silloin kaupunki tuntui hieman turistirysältä, mutta kaunis se kyllä on! Linnoitusta ihailimme alhaalta komeassa iltavalaistuksessa mutta kipuamaan emme valitettavasti ehtineet, kun oli kiire bussiin jo heti aamusta.
Anne, kiva kuulla! Linnoitus tosiaan oli komea iltavalaistuksessa!
Me olemme pysähtyneet Kotoriin vaan päiväseltään jollain muualle kyseisellä alueella suuntautuneella retkellä ja silloin(kin) kaupungissa sattui olemaan myös risteilyalus, joten kaupungista jäi ruuhkaisen turistirysän kuva. Luultavasti se kyllä juurikin aamuisin ja iltaisin – laivojen tuomien turistimassojen poistuttua – voisi olla ihan viehättäväkin kaupunki.
.Montenegro on hieno paikka, olen muutaman kerran käynyt päiväseltään.On se kiipeäminen raskasta itse kullekin ja varsinkin helteellä.
Kun on kauniit vuoristomaisemat, niin tuppaa olemaan tuota kiipeämistä myös 🙂 Toiset porskuttaa, mutta kyllä niitä nuoriakin näyttää välillä väsyttävän.
Pirkko, ilman muuta on viehättävä kaupunki. Juttuun jäi laittamatta kuvia nimenomaan kaupungista, kun siellä oli ehkä väljempää meidän siellä käydessä.
Kotor on kiva pieni kaupunki, meilläkin oli laiva satamassa kun tuolla käytiin. Oltiin vaan päiväretkellä, ettei ehditty muuta kuin käydä myös tuolla linnoituksella mutta taitaa se olla sen verran kompakti, että hyvin saa kaupungista kuvan muutamassakin tunnissa 🙂
Joo, ei ole suuren suuri kaupunki, mutta väkeä riittää sitten välillä kyllä! Kaupungissa on kuitenkin linnoitus, museoita, ravintoloita ja muuta, joten saa siellä aikaakin kulumaan 🙂
Aina hämmentää kun ulkomailla saa käteen suomenkielisen esitteen – meille kävi täällä Norjan Alta-museossa näin myös.
Kyllä! Italiassa sitä ei todellakaan löytynyt. Meille puhuttiinkin koko ajan saksaa… 🙂
Kotor löytyy omaltakin haavelistalta! toivottavasti jo ensi kesänä päästäisiin tänne.
Hassua muuten, miten erilainen rooli/asema kissoilla on Kotorissa (ja muualla Montenegrossa) verrattuna Suomeen!
Eveliina, kissojen asema Suomessa on niin kauhea, että minulla on ensimmäinen ja viimeinen kissa! Meidän Toivo on 12-vuotias ulkokissa, joka ei todellakaan pystyisi olemaan sisällä (vaikka ensimmäisessä asunnossa olikin). On aivan järkyttävää lukea netistä, kuinka kaikki nämä ”heitteille jätetyt” kissat pitäisi loukuttaa! Muualla maailmassa ei tulisi mieleenkään kenellekään…