Axarquía
Málagan itäinen alue on nimeltään Axarquía, ja se ulottuu Välimeren rannalta sisämaan vuoristoon asti. Alueen pääkaupunki on Vélez-Málaga, ja muita tunnettuja paikkoja ovat esimerkiksi Nerja, Frigiliana ja Cómpeta. Rannikolla (”Costa del Sol Oriental”) on pitkiä hiekkarantoja, kun taas sisämaassa maisemaa hallitsevat oliivilehdot, viinitarhat ja valkoiset vuoristokylät. Kulttuurisesti alueella on vahvat maurilaiset juuret, mikä näkyy esimerkiksi kylien arkkitehtuurissa ja perinteissä.
Käydessäni läpi asuntoilmoituksia, niistä monet löytyivät Axarquían kylistä, joiden nimet eivät sanoneet minulle mitään. Aloin sitten vähän kerrassaan muistaa kylien ja kaupunkien nimiä ja sijaintejakin suurin piirtein. Asuntoja oli varsinkin Canillas de Aceitunossa, Canillas de Albaidassa, Sayalongassa, Perianassa, mutta myös alueen muissa kylissä.
Costa Tropical
Axarquían alueelta itään päin on Costa Tropicalin rannikkoalue Andalusiassa, Málagan ja Almerían välissä. Alue tunnetaan leudosta subtrooppisesta ilmastostaan, jossa kasvaa mm. avokadoja ja mangoja. Tärkeimpiä kaupunkeja ovat Almuñécar, Salobreña ja Motril. Costa Tropical tarjoaa rantojen lisäksi historiallisia nähtävyyksiä ja vuoristomaisemia Sierra Nevadalle saakka.
Kun tutkin reittejä vuoristokyliin Málagan suunnasta, suurin osa kulki Salobreñan kautta. Motril on myös isompi taajama, jonka läpi kulkee liikennettä. Marika selitti myös Costa Tropicalin olevan nimensä veroinen, eli puusto vaihtuu toisenlaiseen, samoin viljeltävät hedelmät. Lämpötila on koko vuoden noin 20 astetta.
Ítrabo
Olin tullut juhannuksen jälkeisenä perjantaina Fuengirolasta Torre del Mariin. Marika oli sopinut lauantaille näytön Ítraboon ja sen lisäksi kävisimme muutamassa muussa kylässä, joista olin katsonut taloja, vaikka niihin ei näyttöjä saatukaan sovittua.
Ítrabo sijaitsee hiukan ulkona Axarquían alueesta, Costa Tropicalilla, mutta sinne on kuitenkin vain noin tunnin matka Torre del Marista Nerjan ohi itään. Kylässä oli myynnissä kolmikerroksinen talo, jossa oli pihantapainen ja tilaa yllin kyllin. Hinta oli naurettavan edullinen, mutta korjattavaa varmasti paljon.
Isovanhempiensa taloa tuli esittelemään hyvin miellyttävä nuorimies, jonka kanssa pohdimme korjattavia asioita ja mietimme pihan laajennusta. Talo oli avara tiloiltaan, paitsi että ulko-oven vierestä lähti portaat yläkertaan ja suoraan oven edessä oli tyypilliseen espanjalaiseen tapaan sohva.
Seuraavassa kerroksessa oli todella tilava parvekkeellinen makuuhuone, johon mahtui parisängyn ja suuren vaatekaapin lisäksi pöytäryhmä. Se oli sisustettu antiikkikalustein, joista ainakin osa olisi kelvannut itsellenikin sisustukseen, ehkä hiukan muokattuna. Kerroksessa oli toinenkin makuuhuone ja porrastasanne.
Kolmannessa kerroksessa oli yhden hengen makuuhuone ja portaat kattoterassille. Kaikki sisätilat olivat hyvässä kunnossa, mutta seiniä olisi pitänyt purkaa alakerrassa, että olisi saanut keittiön ja olohuoneen avoimemmaksi tilaksi. Se olisi kuitenkin onnistunut aivan hyvin.
Talon sivussa olevan makuuhuoneen parvekkeen alta meni portaat kellarin ovelle ja siitä vielä alaspäin ”pihaan”. Kellarissa oli ollut eläinsuoja ja sieltä meni vielä toinen ovi pihan puolelle. Pihassa kasvoi suuri puu ja se oli reunustettu muurilla. Naapuritalon ulkotila oli muurattu huomattavasti kauempaa, ja koska taloilla oli raja ilmeisesti kaupungin maalle samassa kohtaa, olisi ”minun” talon pihan muuria tai muuta rajausta voinut siirtää kasvattaen siten piha-aluetta suuremmaksi.
Talo tarvitsi myös pihan puolelta rappausta, kuten kuvista näkyy 😁 Sillä puolen taloa, talon sivuissa olevia naapureita lukuunottamatta, ei näkynyt muuta kuin ylöspäin kohoava rinne. Rinteen päällä sijaitsee kylän bussipysäkki, joka on tyypillistä monissa kylissä katujen ollessa liian kapeita busseille.
Minusta talossa oli paljon potentiaalia. Suunnittelin jo parvekkeelta tulevat rappuset suoraan talon sivustalta laajennettuun pihaan. Karjasuojasta voisi rakentaa erillisen yksiön vuokrakäyttöön. Rahaa jäisi kattaviin remontteihin, koska talon hinta oli niin alhainen.
Talon katsastamisen jälkeen oli aika syödä, joten lähdimme kulkemaan pitkin kylän katuja etsien ruokapaikkaa. Kylä vaikutti kovin hiljaiselta ja rauhalliselta. Ehkä liiankin hiljaiselta ja rauhalliselta… Eihän tällaiseen paikkaan kukaan eksyisi yöpymään? Ja jos tarjolla on vain yksi baari, niin ehkä Ítrabo ei todellakaan ole sopiva paikka. Harmi.
Molvizar
Ítrabosta jatkoimme matkaa kohti Costa Tropicalin rannikkoa, Molvizariin, jossa oli myytävänä talo suurella takapihalla. Pihasta ei kuitenkaan kuvien perusteella saanut oikein käsitystä, muuta kuin että siellä on oliivipuita ja kaivo, epätasaisella maastolla ja kastelujärjestelmillä. Tämä oli ainoita kohteita, jossa olin saanut myyjään (ja hänen tyttäreensä) kontaktin. Talo oli myös välittäjällä myynnissä, tietenkin isompaan hintaan.
Minulle luvattiin videota paikasta, että saisin siitä paremman käsityksen, mutta eihän sitä sitten kuitenkaan kuulunut. Marikakin oli ollut yhteydessä tähän myyjän? tyttäreen ja yrittänyt sopia käyntiä samalle päivälle, kun olimme liikenteessä. Perheellä oli kuitenkin jokin juhla tai suuri tapaaminen, jonka vuoksi kukaan ei suostunut tulemaan taloa näyttämään.
Päätimme joka tapauksessa käydä katsastamassa Molvizarin kylän ja talon ulkoapäin, koska olimme vajaan kymmenen kilometrin päässä sieltä. Molvizar sijaitsee siis myös Costa Tropicalilla. Marika yritti vielä saada omistajia kiinni ja kysyä voisiko joku kaikesta huolimatta tulla näyttämään asunnon, mutta ei onnistunut. Molvizar vaikutti hiukan vilkkaammalta kuin Ítrabo.
Taloa oli vähän vaikea löytää. Päädyimme jonkinlaiseen sisäpihaan, jossa oli monta ovea. Yksi niistä oli varmaankin oikea, mutta tuntui käsittämättömältä, että sen takana olisi suurehko talo ja vielä puutarha. Paikalle sattunut naapuri vahvisti joka tapauksessa asian. Hän kehui vuolaasti taloa ja suurta puutarhaa sen takana, ja ihmetteli miten kukaan ei tullut näyttämään sitä.
Lobres
Seuraavaankaan taloon emme saaneet esittelyä, mutta kävimme kuitenkin katsomassa sijainnin ja näkymät. Ajoimme vielä pikkkuisen lähemmäs merta Lobresiin. Täällä olikin tyystin erilaista kuin aiemmissa kylissä! Tasainen maasto, oikeastaan vain yksi suora tie, jonka varrella talot olivat. Kyseessä olikin enemmän asutusalue kuin kylä.
Asunto oli vaikuttanut hyvin kiinnostavalta sisätiloiltaan, ja siinä olisi ollut kunnollisen kokoinen pihakin, mutta sijainti ei kyllä nyt innostanut ottamaan uudelleen yhteyttä myyjään. Ihan liian tylsän näköinen ympäristö ei houkutellut yhtään.
Sayalonga
Lobresista suuntasimme rannikkoa pitkin Axarquían alueelle Sayalongaan vajaan tunnin matkan. Salobreñan valkoinen vanhakaupunki linnoituksineen näkyi kukkulalla lähempänä merta. Sinnekin olisi mukava mennä käymään joskus.
Marika oli aiemmin käynyt Sayalongassa katsomassa kahta taloa minua varten. Toisessa olisi ollut suuri piha viinikellareineen, mutta itse myytävä kohde muodostui kahdesta vierekkäisestä sokkeloisesta talosta, joten päätimme poistaa sen listaltani. Marika hehkutti Sayalongan suloisuutta, joten tietenkin menimme tsekkaamaan kylän siltä varalta, että siellä ilmaantuisi joku uusi kohde myyntiin.
Jo vain olikin Sayalonga suloinen! Siellä oli aivan ihania kivistä sommiteltuja kuvioita joka puolella teitä (tällaisia varten olen joka reissulta roudannut kiviä kotiin 🤣 ), virkattuja koristeita katujen yllä ja kaikkea muuta somaa. Marika näytti minulle myös sen talon pihan, joka hänelle oltiin aiemmin esitelty. Sayalongasta ajoimme Torre del Mariin lepäämään ennen seuraavan päivän ajeluja.
Nerjan kirpputori ja Moclinejo
Sunnuntaiaamuna lähdimme Nerjaan, jossa piti olla antiikki- ja kirpputorimarkkinat. Annoin suosiolla Marikan ajaa ja etsiä parkkipaikka, mikä olikin hyvä sillä markkinoilla oli paljon väkeä ja autoille vähän tilaa. En tehnyt mitään löytöjä tällä kertaa. Tarjolla oli sekalaista tavaraa ja vaatteita, ja kuljimme alueen nopeasti, koska meillä oli vielä tarkoitus suunnistaa seuraavaan kylään, eli Moclinejoon.
Moclinejo sijaitsee alle 30 kilometrin päässä Málagasta ja vain 10 kilometriä rannikolta. Sen lähimmät rannat ovat Torre de Benagaldónissa ja Rincón de la Victoriassa. Tie rannikolta on mutkainen, mutta tarpeeksi leveä ohituksiin ja hyvässä kunnossa.
Matkan varrella on aivan ihanat maisemat, ja pienempi El Vallesin kylä ennen Moclinejoa näyttää kauempaa siltä, kuin joku olisi rakentanut leikkikylän talopalikoista.
Ajoimme kylään ja jätimme auton keskustan liepeille. Aukiolla oltiin juuri pystyttämässä lavaa ja järjestämässä muutenkin rekvisiittaa jotain kylän fiestaa varten. Katos oli jo pystyssä ja baari auki sen vieressä, joten menimme tapaksille. Meillä oli hyvin aikaa ennen sovittua näyttöä Moclinejossa.
Moclinejossa sijaitseva talo oli suurin suosikkini ja olin siitä jopa jo vähän innoissani, kun saimme sovittua sinne näytön. Myynti-ilmoitus oli harvinaisen selkeä ja asuntoa jopa hiukan stailattu kuviin. Niinpä en paikan päällä sitten ottanut kuvia siitä, koska minulla oli ne jo myynti-ilmoituksessa.
Asunto sijaitsi kylän aukiolta katsottuna huomattavasti ylempänä, ja lähdimme nousemaan sitä kohti. Aika pian havaitsimme, että nousu oli aivan kaamea: ei portaita, vaan uritettua jyrkkää rinnettä. Google maps ei osannut johdattaa meitä talolle, joten Marika soitti välittäjälle, joka lähti meitä vastaan.
Saimme kuulla, että hiukan talon yläpuolella kulkee tie, jonne olisi voinut jättää auton ja tulla sitä kautta talolle. No, joskus olisi varmaan tarve kuitenkin kulkea suorinta tietä kylän keskustaan, ja silloin pitäisi kivuta tuollaista jyrkkää rinnettä edestakaisin. Talolle johti kyllä toinenkin, hiukan helpompi reitti.
Välittäjä oli englantilainen, joten saatoimme keskustella niin että minäkin ymmärsin. Talo oli suloinen. Keittiö olisi pitänyt uusia, ja se oli eri tasossa kuin olohuone, jossa taas oli ainakin kolme oviaukkoia, joten se ei ollut helpoimmin sisustettava asunto. Piha oli pieni, mutta sitä olisi voinut jatkaa aitaa ja porttia siirtämällä. Näköalat olivat se JUTTU täällä!
Taloon kuului kaksi erillistä varastoa, joihin piti kulkea vaikeasti epätasaista pikkutietä talon toiselle ja sitten vielä toiselle puolen. Varastoista saisi puhkaistua oviaukot itse taloon, mutta kyllähän tässä taas hommaa alkoi olemaan yllin kyllin.
Aivoni ovat sellaiset, että niitä ei voi estää suunnittelemasta koko ajan jotain sitä mukaa, kun näkökenttään avautuu uusia tiloja. Niinpä ehdin jo miettiä rakennusten välissä olevaan monttuun uima-altaan ja ikkunan tilalle oven, josta sinne pääsisi. Huonejaon muuttaminen tuntui vaikealta, koska jokainen oli vähän eri korkeudella.
Ja sitten tuo pääsy talolle alakautta kylästä. Marika sanoi, että kuljetus toimii, eli kauppareissuille ei tarvitsisi itse lähteä aina. Moclinejoon kulkee myös bussi rannikolta, ja itse kylä vaikutti huomattavasti vilkkaammalta kuin aiemmat vierailemamme.
Tästä linkistä pääset katsomaan videon talon sisätiloista.
Välittäjällä oli lyhyen matkan päässä, vähän alempana rinteessä (ja niin ollen helpomman matkan päässä keskustasta) toinenkin talo myynnissä. Kävimme siis katsomassa senkin. Tässä talossa oli vähän enemmän espanjalaisia (maurilaisia) vaikutteita, ja suurempi piha.
Talo oli kaksikerroksinen, makuuhuone ja toinen tosi pieni huone yläkerrassa. Ainoa kylpyhuone/vessa oli alakerrassa ja portaat ylös aika jyrkät, joten yöllä ei oikein paranisi lähteä pissalle alas. Keittiö oli pikkuriikkinen, eikä sille ollut tehtävissä mitään, vaikka kuinka käytin aivonystyröitäni. Hintaa myös hiukan liikaa minulle.
Tästä linkistä kakkostalon terassille 😊
Kävelimme vielä ylös tielle, jossa oli taas kylän bussipysäkki, sekä leikkikenttä. Katselimme ihastuneina ympärillä avautuvia maisemia. Moclinejo todellakin vei sydämeni, mutta järki sanoi että siellä ei voisi asua 😥
Seuraava yö oli levoton. Minulla oli kurkku kipeä, ja alkoi yskittää. En saanut nukuttua juuri ollenkaan. Samanlaisilla oireilla oli alkanut kuukautta aiemmin Italiassa keuhkoputkentulehdus (matkakaverilla keuhkokuume), jonka takia kävin monta kertaa lääkärillä ja söin aikamoisen määrän lääkkeitä ennen kuin paranin.
Minulla oli lento keskiviikolle ja olimme Marikan kanssa suunnitelleet käyvämme vielä muutamassa kylässä, ehkä jopa näytön kanssa, mutta minusta tuntui että en voi odottaa tulenko taas sairaaksi vai en, ja olenko parin päivän päästä lentokunnossa. Italiassa selvisin nipin napin koneeseen. Niinpä varasin lennon aiemmin kotiin, ja minulta jäi Benamargosa ja joku muukin kylä tällä reissulla käymättä…
Sayalonga ja Moclinejo vaikuttavat oikein herttaisilta pieniltä kyliltä. Toki voisin uskoa että huokailisin ihastuksesta kaikissa näissä pienissä kylissä. 😀 Voin vain kuvitella mikä työmaa on löytää mieleisensä asunto + sitten vielä kaikki käytännön jutut, sijainti ym. Mutta mielenkiintoista luettavaa.
Nuo vuoristokylät ovat ihastuttava, mutta portaat, tasoerot ja muutenkin tuo jatkuva kiipeäminen johonkin suuntaan estäisivät minulta siellä asumisen.
Ihailtavaa tuo sinun taitosi heti pystyä prosessoimaan erilaisia vaihtoehtoja rempan suhtaan. Minulta menisi siihen iäisyys.
Kiitos, Anna! Niin, samaan asiaan päädyin, eli pitää miettiä arkea eikä haavekuvia. Tuo prosessointiominaisuus on välillä rasittava, kun ei voi missään tilassa olla skannaamatta ja prosessoimatta ympäristöä.
Monenlaista asiaa täytyy kyllä miettiä, kun on ostamassa asuntoa! Ja hyvähän se tosiaan on, kun iso sijoitus kyseessä ja jos haluaa vuokrata asuntoa niin täytyy myös olla sellainen paikka jossa muutkin viihtyisivät. Olen myös itse Suomesta asuntoa ostaessa käynyt katsomassa asuinalueen tunnelmaa, ja joistain paikoista tullut heti fiilis etten haluaisi asua kyseisessä paikassa oli itse asunto millainen tahansa 🙂
Kiitos, Sarianne. Kyllä minustakin se kokonaisvaltainen fiilis ratkaisee. Ja se voi olla todella yllättävä välillä!
Komppaan Cillaa, hurjan taustatyön olet toden totta tehnyt! Mun haihattelijaluonteelle tuollainen ei sopisi lainkaan 😀 Tai no, ehkä jaksaisin sitten keskittyä, jos oikeasti pitäisi hommata jotain noin pysyvää kuin asunto. Saattaisi jopa olla, että vuokraisin alueelta ensin asunnon pidemmäksi aikaa, jotta saisin varmistuksen siitä, että paikka todella tuntuu omalta.
Eveliina, et ole yksin mielipiteesi kanssa! Olen varmaan jokaisessa Espanja-osassa (tässäkin) selittänyt, että en voi jäädä asumaan jokaiseen kylään, tai edes yhteen. Ei vain ole aikaa! Koska kriteereinä oli omien mieltymysten lisäksi ehdoton vaatimus vuokrattavuudelle, niin asioita joutuu katsomaan monesta näkökulmasta. Ja kyllä se jonkunlainen fiilis tulee heti noista kylistä ja asunnoista, ihan niinkuin Suomessakin asuntoa etsimässä. Kodin tuntee heti, eikö? 🤩
Piti vielä sanoa, että olen todella iso haihattelija itsekin, mutta kun on kyse taloista, pihoista ja sisustuksista ja ylipäätään kaikesta kauniista, niin… Seikkailuahan tämä on ollut, sen lisäksi että on saanut nähdä monta paikkaa ja varsinkin espanjalaisten sisustusmieltymykset 😆
Oijoi, nyt oli taas kovin tuttuja maisemia, erityisesti Axarquían alueelta! Onhan nuo vanhat kylät kerrassaan ihastuttavia, erityisesti hieman ylempänä rinteillä sijaitsevat. Paljon olet kiertänyt asunnonetsinnän merkeissä, ja voin kuvitella tuon, että näytöissä alkaa mielikuvitus laukkaamaan ja syntyy remppasuunnitelmia ja sisustusideoita, vaikka asunto tai sijainti ei edes osoittautuisi potentiaaliseksi.
Olet tehnyt valtavan urakan kierrellessäsi eri paikoissa. En tiedä, jaksaisinko itse panostaa noin paljon. Toki kaikki asiat on otettava huomioon, mikäli aikoo tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja hankintoja, esimerkiksi tuo muutoin viihtyisän kylän liiallinen rauhallisuus. Meinasiko usko ja toivo loppua missään kohtaa vai jaksoitko uskoa, että se oikea tulee vielä vastaan?
Nerja ja Frigiliana ovat jääneet kevyesti listalleni muutaman tuolle suunnalle suuntautuneen vierailun jäljiltä, mutta varsinaisiksi syiksi lähteä Aurinkorannikolle niistä ei vielä tunnu olevan. Tuollaisella kirpputorilla tuli poikettua joskus kun vietimme jonkin verran aikaa Portugalin puolella tammikuussa muuten hiljaisessa Tavirassa. Portugalissa pohdimme hetken huviksemme täällä talvehtimista, mutta ainakin juuri tammikuu tuolla viettäen ei varsinaisesti innostanut, etenkään kun asunnot olivat kylmiä tai ilmalämpöpumpuilla ”pistemäisesti” lämmitettyjä vaikka sitten ulkona aurinko paistoikin. Myös monet ravintolat tuntuivat sydäntalvella olevan kiinni.
Kylläpä olet jälleen jaksanut nähdä vaivaa asuntoa etsiessäsi. Ja kuulostaa monissa kohdin juuri siltä kuin noissa Espanjan valkoisissa kylissä, kun on portaita, jyrkkiä ja kapeita katuja kiipeiltäviksi. Olemme käyneet useissakin noista kylistä ja ihastuksesi Moclinejoon kuulosti tosi ymmärrettävältä. Mekin muistamme sen oikein viehättävänä paikkana, vaikkakin noita jyrkkiä pikkukujia riitti. Mutta myös kauniita kadunkulmia ja varsinkin maisemanäkymiä. Sen lähellä oleva El Valles oli nähtävyys Gaudia kopioivien rakennusten takia. Sayalonga näytti myös oikein kivalta, sitä emme tunne. Kartallasi oli neljä sellaista kylää, joissa olemme käyneet tosi useita kertoja, eli Colmenar, Riogordo, Comares ja Periana. Odottelen tässä, oletko etsinyt jo niistäkin? Yksi noiden kylien hyvänä ominaisuutena muistelemani piirre on aika hyvät autotiet perille ja sieltä rannoille ja muualle. Asunnoista en osaa sanoa mitään kylläkään. Aila
Kiitos Aila! Enpä tuota taas tiennytkään El Vallesta! Sinne ei ehditty, eikä noihin sinulle tuttuihin kyliin myöskään. Noista on tosiaan ihan mukiinmenevä tie ja matka ilmeisesti kaikista rannikolle. Seuraavassa osassa tätä projektia lähdetäänkin sitten ihan muualle 😁
Olet ihailtavasti käynyt kiertämässä asuntoja. Mikäli itse päätyisin vastaavaan projektiin, haluaisin varmaankin asua kylässä ensin vuokralla (tai lähellä sitä mahdollistaen useat vierailut).
Kiitos Marika, näinhän moni on minulle sanonut. Mutta kun ei monessa paikassa pysty asuskelemaan. Pitäisikö tyytyä ensimmäiseen kohteeseen ja jäädä sinne viikoiksi? Minulla ei ole sellaiseen ollut aikaa eikä halujakaan, koska olen etsinyt sitä täydellistä paikkaa. Ja senkin kriteerit ovat vaihtuneet monesti matkan varrella.
Itse tykästyin tällä alueella sisämaan vuoristokyliin. En ole kyllä varma miten sieltä löytäisi oman yhteisön. Ehkä rantaviivan kylä olisi varmempi. Ehkä sitä ulkkarit kaveeraa ulkkareiden kanssa..
Tuo on aivan totta. Se juuri onkin ongelma, jos meinaisi muuttaa tuonne, tai olla vain vaikka puolet vuodessa. Näitä pitää siis miettiä myös. Tai piti 😉