You are currently viewing Kellokosken sairaalamuseo

Kellokosken sairaalamuseo

Kiitos kun jaat tämän!

Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa

Olemme asuneet Kellokoskella kohta kuusi vuotta, mutta vasta nyt pääsimme visiitille Kellokosken sairaalamuseoon. Useasti on kuitenkin tullut käytyä kävelyllä sairaalan puistoissa ja koko alueella. Nyt kun viimeisetkin toiminnat on lopetettu sairaalassa, oli todellakin korkea aika tutustua sairaalamuseoon ja päästä sairaalan päärakennukseen.

Sairaalamuseossa on tällä hetkellä avoinna myös näyttely PÄÄÄÄNI!, jonka teokset ovat lähtöisin ääniä kuulevilta taiteilijoilta, osa Kellokosken sairaalassa aikaansa viettäneiltä. Kun kävimme sairaalamuseossa, näyttely oli vielä museon vintillä ja kellarissa, mutta nyt se on siirtynyt Kellokosken sairaalan päärakennukseen, entiseen kartanorakennukseen. 

Kellokosken sairaalamuseon aukioloajat ja muuta tietoa löytyy HUS:in sivuilta.

PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo
PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo
Vintillä pyöri video, jossa etanoiden avulla kuvioitiin maalausta.
PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo
PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo
Kellari oli aika jännittävä paikka...
PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo
PÄÄÄÄNI! Kellokosken sairaalamuseo

Sattumalta sairaalamuseossa oli juuri alkamassa opastettu kierros kun menimme paikalle, joten saimme saman tien kiertää museon alueella entisen kartanorakennuksen, Prinsessan muistomerkin ja sairaalan kappelin, jonka kellarissa on ruumishuone. Käsittääkseni opastettu kierros pidetään jokaisena museon aukiolopäivänä klo 13 alkaen. Ehdimme ennen kierrosta kuitenkin käydä museon huoneet läpi.

Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa
Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa
Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa
Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa
Kellokosken sairaalamuseo - Kohti avaraa maailmaa
Kellokosken Prinsessalle omistettu seinä
Prinsessan ylilääkäri Paavali Alivirralle tekemät tohvelit. Taidokasta työtä!

Kellokosken kartano

Kellokosken kartanon historia alkaa 1700-luvun jälkipuoliskolla, mutta monien vaiheiden jälkeen Kondrad Zilliacus rakennutti perheelleen palatsimaisen kartanorakennuksen, jonka vihkiäisjuhlia vietettiin vuoden 1889 alussa. Saman vuoden keväällä ”Konni” kuitenkin jo pakeni velkojiaan ulkomaille jättäen suuren perheen jälkeensä. Lyhyt historia löytyy täältä.

Vuonna 1909 kartanon maat siirtyivät valtiolle. Maat käytettiin asutustarkoituksiin ja päärakennuksen ympärille jäi vain noin 10 ha suuruinen tonttialue puistoineen. Se erotettiin 1915 joidenkin Uudenmaan ja Hämeen lääneihin kuuluneiden kuntien piirimielisairaalaa varten.

Kellokosken sairaala päätettiin lakkauttaa vuonna 2015. Sen toiminnan puolesta kirjoitettiin adressi, mutta  sairaalan alueen ja rakennusten  myymisestä uutisoitiin vuonna 2020 ja 2021 sekä Ylen että  HUSin toimesta.

Kellokosken sairaalan päärakennus
Katsoessa vanhaa kuvaa huomaa, että sisääntulo on muutettu. Ennen sekä ala- että yläkerrassa oli parveke. Nyt keskelle on tullut ulokkeet uudelle sisäänkäynnille ja ilmeisesti portaikolle.
Kellokosken sairaalan päärakennus
Entisajan kartanorakennuksen sisustuksesta muistuttaa vain katto yhdessä huoneista
Kellokosken sairaalamuseo

Kellokosken sairaalamuseon kierros kulkee kartanorakennuksen kautta Prinsessan muistomerkille, kappeliin ja takaisin museolle. Sairaalan puistoalue on kaunis ja levollinen paikka käydä. Näkymät päärakennuksesta ovat varmasti inspiroineet myös siinä työskenteleviä ihmisiä kautta aikain. Joen ranta kutsuu kulkemaan ja rauhoittumaan veden äärelle.

Kellokosken sairaalamuseo

Kellokosken sairaalan kaksi kuuluisaa naista

Tunnetuin Kellokosken sairaalan potilas oli nimellä Prinsessa tunnettu Anna Lappalainen, joka asui suurimman osan elämästään mielisairaaloissa ja Kellokosken sairaalassa pisimpään, yli 50 vuotta. Anna oli omasta mielestään Buckinghamin palatsissa syntynyt prinsessa Anna, jonka aarnikotka oli kuljettanut Suomeen. Sairaalassa hänellä olikin suuri henkilökunta. Kellokosken Prinsessaa on muistettu kirjalla, elokuvalla ja muistomerkillä, joka sijaitsee sairaalan puutarhassa.

Toinen muistomerkillä palkittu nainen oli ylihoitaja Anna Pakalén, joka teki paljon uudistuksia sairaalan toimenpiteissä saaden niistä inhimillisempiä, ja jonka toimesta myös rakennettiin sairaalan alueelle pieni kappeli. Tämän Annan patsas löytyy sairaalan viereisestä Annanpuistosta. Olen kirjoittanut alueesta vuosia sitten… Se on ilmeisesti uudistettu vastikään, joten minunkin olisi syytä tehdä uusi kävelyretki sinne!

Prinsessan muistomerkki

Kellokosken sairaalan tunnettu ylilääkäri Ilkka Taipale vaikutti paljon sairaalan toimintaan ja ympäristöön. Hän myös kuulemma päätti Saksaan suuntautuneen matkansa jälkeen, että sairaalan kuuluisin potilas ansaitsee muistomerkin. Matkallaan hän oli nähnyt tällaisen potilaalle tehdyn muistomerkin, ja nämä kaksi ovat jota kuinkin ainoat potilaille pystytetyt muistomerkit maailmassa. 

Muistomerkin suunnitteli kuvanveistäjä Rauni Liukko ja se paljastettiin vuonna 1995. Prinsessa oli kuollut vuonna 1988, joten hän ei muistomerkkiä ehtinyt näkemään. 

Kellokosken Prinsessan muistomerkki
Kellokosken Prinsessan muistomerkki
Kellokosken Prinsessan muistomerkki
Aika ja ilkityöt ovat syöneet muistomerkkiä. Siihen kuuluvat kukka ja spiraali, sekä niiden kautta kulkeva vesi. Vesi ei nyt kuitenkaan kulje...
Kellokosken Prinsessan muistomerkki

Sairaalan kappeli ja ruumishuone

Pääsimme lyhyehkön kierroksen aikana käymään myös pienessä sairaalan kappelissa ja sen kellarissa sijaitsevassa ruumishuoneessa. Kellarissa oli tilaa neljälle ruumiille ja kymmenkunnalle kierrokseen osallistuneelle ihmiselle. Ihan mielenkiintoista!

Kappeli oli yksinkertaisen kaunis. Senkin käyttöä tulevaisuudessa mietitään sairaalan rakennusten ollessa nyt myynnissä. Minusta se sopisi vallan hyvin juuri Hilpi-oppaan mainitsemiin tarkoituksiin, eli ristiäisiin ja pieniin vihkimisiin.

Kellokosken sairaalamuseo, kappeli
Kellokosken sairaalamuseo, kappeli
Kirkoissa ja kappeleissa on yleensä käsinkudotut tekstiilit, oletko huomioinut? Näin pienessä tilassa tekstiilien kauneus korostuu.
Kellokosken sairaalamuseo, kappeli
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Sairaalan puistoalueella on paljon isoja puita, joiden katveessa on ilo kuljeskella. Sivilisaatio on lähellä: meidän suuri 24h Alepa 🙂

Kellokoski, Suomen neljänneksi idyllisin kylä

Tänä vuonna kylämme sai myös tällaisen tittelin. Vuonna 1996 Uudenmaan liitto valitsi Kellokosken vuoden kyläksi. Pienessä kylässä riittää nähtävää melkein päiväksi! Se onkin mukava paikka käväistä ajelulla, kävelyllä ja vaikka syömässä päiväsaikaan. Olen kirjoittanut Kellokoskesta Annanpuiston lisäksi muutaman artikkelin:

 

Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kellokosken sairaalamuseo
Kohti avaraa maailmaa artikkeleiden tilaus
Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Kiitos kun jaat tämän!

Tällä artikkelilla on 18 kommenttia

  1. Aila ja Juha

    Olipa ihana vinkki! Tuli heti ajatus: ”Mitäpä jos lähtisit käymään Kellokoskella?” Luin senkin kirjoituksesi, koska asia kiinnostaa. Olemme muuttaneet Tuusulaan viime vuonna ja kierrelleet tutustumassa yhteen jos toiseen paikkaan ja pyöräilleet maisemissa. Kellokoski on täältä Riihikallion suunnasta vähän kaukana, mutta kirkossa olemme kerran käyneet. Sekin oli tosi mielenkiintoinen, mutta sellainen jäi mieleen, että penkit olivat niin ahtaat ja pienet, että messun ajan istuminen otti vähän voimille. Nyt tuli kyllä ehdottomasti laitettua Kellokoski uudelleen listalle. Siellä näyttää olevan tosi paljon asioita, jotka kiinnostavat. Museot, muistomerkit, kävelyreitit – ihan meidän juttu. Ja kävin katsomassa myös pihasivustoasi, meilläkin on piha, jota koko ajan hoitelemme ja kehittelemme. Nyt pitääkin lähteä kastelemaan kukkia. Luen mielelläni jatkossa lisää Kellokoskesta. Aila

    1. Raija Salo

      Kiitos Aila! Olipa ihanaa palautetta! Tervetuloa Kellokoskelle! Ruukin ehdoton helmi, ystäväni putiikki Ruosteinen Kuu on ikävä kyllä lopettanut juuri, ja täällä odotellaan jännittyneinä mitä siihen ihanaan tilaan tulee seuraavaksi. Toivottavasti jotain kivaa. Mutta onhan täällä kaikkea muuta vielä. Kannattaa tosiaan tutkia aukioloajat museolle ja Kinuskillalle, jossa voi nauttia hyvää ruokaa tai kahvit. Ruukissa on myös Saviset, harrastajakeraamikkojen tila. Jos sellainen kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä sinne niin sinnekin saattaapi päästä sisään. Löytyy nimellä Ruukin Saviset. Ruukin Kirppis on myös vaihtanut omistajaa ja pessyt kasvonsa (ja ikkunansa, joita riittää!) totaalisesti ja on nykyään Ruukin Kirppis. Meidän postitoimistomme Hemmalla ikävä kyllä myös lopetti, mutta tilassa on putiikki Popliini, jossa ainakin nyt kesällä on jotain pop-up-putiikki -Kellokoskituotteita ja muuta mukavaa… Sieltä voi myös vuokrata sup-laudan ja lähteä joelle! 🙂 Popliini on Kinuskillan vieressä. Ompelimon puoti on avoinna tiettyinä päivinä viikossa. Tänä kesänä Ruukissa on filmattu lastenelokuvaa, ja Ruukin kujan voi nähdä myös tv-mainoksessa, olikohan DNA… Elokuun toisena perjantaina Tuusulan taiteiden yö levittäytyy myös Kellokoskelle ja silloin on ehkä joka paikka auki ja voi olla, että tänne on kuljetustakin, ainakin olemme jonakin vuonna ajelleet bussilla etelään samaisena päivänä. Minulle ovi laittaa viestiä jos tulee jotain kysyttävää vielä, kaipaa opasta tai jos haluaa poiketa katsomaan meidän pihaa 🙂

      1. Aila ja Juha

        Kiitos lisäinfosta! Kaikki muu meni listalle, paitsi SUP joessa, alkaa olla ikärajoitteita 😀. Ihan mahdollista, että vielä jopa nähdään.

  2. Kuulostaapas mielenkiintoiselle! En ole koskaan kuullut tällaisesta museosta Suomessa mutta jos olisin lähettyvillä, niin ehdottomasti vierailisin kyllä. Tuo Prinsessan tarina on kyllä jostain tuttu vaikka paikka varsinaisesti ei olekaan.

  3. Mielenkiintoinen postaus kaikin puolin. Nyt tuli taustatietoa Sleepy Sleepersin tekstille ”viekää mopo kaatopaikalle ja poika Kellokoskelle”.

    1. Raija Salo

      Kiitos, Rami! Minäpä en ole kuullut tuota biisiä, joten viisastuin minäkin 🙂

  4. Melissa

    Mielenkiintoinen postaus. Itse olen nähnyt elokuvan prinsessasta muttei ole käynyt mielessä käydä tuolla. Olen kyllä seurannut mitä kaikkea Kellokosken sairaalle on suunniteltu ja mitä ei.

    1. Raija Salo

      Minä yritin katsoa Prinsessa-elokuvaa, mutta en pystynyt. Vaikeuksia katsoa suomalaisia elokuvia… Mutta nyt pääsin museoon. Pitää toivoa, että tosiaan sairaala-alueelle käy hyvin jatkossa.

  5. Olipa mielenkiintoista! Eli mielisairaala on ollut, jännä nähdä mihin tarkoitukseen tämä kiinteistö myynnin kautta päätyy… Oon nähnyt tuon prinsessa elokuvan ja se tulikin heti mieleen tästä, kunnes mainitisit myöhemmin että prinsessa Annasta on tehty myös elokuva. Sama tapaus siis!

    1. Raija Salo

      Joo, toivottavasti joku ostaa tuon sairaala-alueen ja tekee siihen jotain hienoa! Olisi sääli jos se mätänisi paikoilleen 🙁

  6. Ehkei nähtävyys, jonne vartavasten lähtisin ajamaan, mutta kyllä tuolla kaikenlaista ihan kiinnostavan tuntuista vaikuttaisi olevan!

    1. Raija Salo

      Niinpä. Sanoinkin, että Kellokoskella menisi melkein koko päivä! Jos tykkää kävelyistä Ruukki-alueilla ja hyvästä ruuasta, niin siinä samalla katsastaa muutaman kivan paikan sairaalamuseon ohella.

  7. Minäpä olen tehnyt retken Kellokoskelle, mutta itse museo oli valitettavasti kiinni. Nyt kun näen, niin näyttää olevan paljon samanlaista kuin itselleni tutummassa Lapinlahden sairaalassa. En tiedä, mitä olisi jos potilaalle tai tutkittavalle tehtäisiin muistomerkki sairaalan puistoon. Lapinlahdessahan oli Aleksis Kivi. Minä olin sillä tavalla ovela Lapinlahden tutkittava, että sain sieltä terveen paperit. Siinähän ei nyt mitään ihmeellistä ole. No, sairaalat ovat kiinni ja kaikki hullut ovat irrallaan. Sepäs vasta hullua onkin.

    1. Raija Salo

      Niin, hulluksi menee maailman meno 🙂

  8. Tämä voisikin olla kiinnostava vierailukohde. Joskus oli mielessäkin, mutta pääsi sittemmin unohtumaan. Mille vuosille museon näyttely muuten ajoittui?

    1. Raija Salo

      Nytpä pistit pahan, Mikko! Otaksuisin että vähän koko historiaan. Kierroksella kerrotaan päärakennuksen rakentamisesta ja sen historiasta, itse museorakennuksessa on esineitä varmaan monelta aikakaudelta. Ehkä Prinsessan aika on eniten taltioitu. Hilpi-opas soitti meille vielä lopuksi Prinsessan laulua, kun mies kiinnostui näkyville olevasta kasetista tms. Prinsessahan oli muistaakseni esiintynyt jossain varieteessa Helsingissä aikoinaan.

  9. Juha

    Kellokoskella on tullut käytyä moneen kertaan, mutta sairaalamuseo on nyt kyllä ihan uusi juttu mulle. Pitääpä tulla käymään. Kiitos vinkistä!

    1. Raija Salo

      Ole hyvä, Juha! Museossa kyllä kannattaa käydä. Saa vähän tuntumaa siihen, millaista hoito Kellokoskella on joskus aiemmin ollut ja mistä sen historia alkaa.

Vastaa