Kiitos kun jaat tämän!
Artikkeli on päivitetty 9/2026
Ao Yon Beach on pieni ja rauhallinen ranta Phuketin kaakkoisosassa, Cape Panwan tuntumassa. Täällä tunnelma on aivan erilainen kuin saaren tunnetuilla länsirannikon lomarannoilla: rannalla näkyy enemmän veneitä kuin rantatuoleja ja ympärillä on majoituksia, pieniä ravintoloita ja vehreitä rinteitä. Me vietimme Ao Yonissa kolme yötä aivan meren äärellä – tosin omalta osaltani loma muuttui tällä kertaa lähinnä toipumiseksi vatsataudista.
Matkamme ajoittui aikaan, jolloin Thaimaahan matkustaminen vaati vielä koronatestauksia ja erilaisia dokumentteja. Vietimme ensin viikon Phuket Sandbox -ohjelman mukaisesti yhdessä hotellissa ja sen jälkeen muutaman päivän Mueang Districtissä. Seuraavaksi siirryimme Ao Yon Beachille, josta olin varannut meille vähän tavallista kalliimman majoituksen aivan meren rannasta.
* Kohti avaraa maailmaa -sivusto käyttää affiliate- eli kumppanuuslinkkejä. Jos varaat jotain linkistäni, saan siitä pienen komission. Sinulle ei koidu siitä lisäkuluja eikä se vaikuta hankintasi loppusummaan. Kiitos kun tuet toimintaani.
Ao Yon Beach ja sen ympäristö
Ao Yon muodostuu kahdesta rantapoukamasta. Suurempi niistä on varsinainen Ao Yon Beach, ja pienempi ranta sijaitsee hieman lännemmässä.
Alueella ei ole samanlaista pitkää rantakatua tai varsinaista keskustaa kuin monissa Phuketin vilkkaammissa lomakohteissa. Palvelut ovat levittäytyneet rannan tuntumaan ja teiden varsille.
Meidän käyntimme aikaan alkuvuodesta 2022 alue oli vielä poikkeuksellisen hiljainen. Kolmen päivän aikana tuli käveltyä lähinnä rannalla ja pienellä kyläalueella.
Kolme yötä Ao Yon Beachilla
Ao Yonille siirtymisen aamuna olin saanut vatsataudin ja olin todella huonovointinen. Onneksi matka edellisestä majapaikastamme ei ollut pitkä. Ensimmäisen päivän vietin käytännössä kokonaan sängyssä kuumeisena, ja mies hoiti ruoka- ja apteekkiasiat.
Apteekista oli myyty hänelle antibiootit ja ties mitä, ravintolassa taas miehen pyydettyä tilaamaani munakasta, tarjoilija oli päättänyt minun tarvitsevan keittoa sen sijaan. Keitto maistui itse asiassa paremmalta kuin näytti.
Seuraavana päivänä jaksoin jo lähteä hetkeksi ulos ja syömään. Kolmesta Ao Yonissa vietetystä päivästä tulikin minulle aivan erilaisia kuin olin suunnitellut – lähinnä lepoa ja vähitellen pieniä kävelyjä rannalla ja kylässä sekä joko altaassa tai meressä vilvoittelua.
Pesulakokemus Phuketin Ao Yon beachilla
Emme ole montaa kertaa pesettäneet vaatteita reissussa. Nyt se kuitenkin oli tarpeen ja katsoimme kylällä käydessämme, että pesulapalveluita löytyi monesta paikasta ja ne olivat todella edullisia.
Niinpä keräsimme pyykit ja mies vei ne pesulaan. Seuraavalla kerralla kun lähdimme kävelylle, näimmekin minun mummokalsarit iloisesti kuivumassa pesulan pihassa 😂
Pyykit palautuivat meille hyvältä tuoksuvina, täsmällisesti viikattuina ja pakattuina seuraavana päivänä. Kokemus tuntui senkin vuoksi hyvältä, että myös tämän kylän hiljentyneen kyläraitin yritykset tarvitsivat varmasti kaikkia pennosia, jotka turistit niihin tuovat.
Uimaan suoraan majapaikan edestä
Majapaikalla oli pieni infinity-allas, jota käytimme silloin, kun siellä ei ollut muita. Pihalla olisi ollut myös grillausmahdollisuus ja kajakki käytettävissä.
Kävin uimassa myös suoraan talon edessä olevassa meressä ja keräämässä lisää kiviä ja simpukoita kokoelmaani. Olen perinyt tämän taipumuksen äidiltäni, joka myös kantoi matkoilta ylimääräisiä kivikiloja laukussaan. Nythän tämäkään ei ole aivan näin yksipiippuinen asia.
Ranta oli tässä kohtaa hyvin rauhallinen ja mukava uimiseen. Merellä riitti katseltavaa veneiden ja laivojen muodossa, ja rannalta avautui näkymiä myös ympäröiville rannoille ja rakennuksiin.
Näistä kolmesta päivästä Ao Yonissa muodostui lopulta todellinen lepo- ja rauhoittumisaika, varsinkin minulle. Suunnitelmissa oli ollut käydä näköalapaikalla ja tutkia lähialueita enemmänkin, mutta tällä kertaa lyhyet kävelyt kylällä ja rannalla saivat riittää.
Majoitus Ao Yon Beachilla
Ao Yon Beachilla on nykyään paljon enemmän majoitusvaihtoehtoja kuin meidän vierailumme aikaan vuonna 2022. Hintataso on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Nai Yang Beachilla. Todella edullisia majapaikkoja on vähemmän, ja monet alueen majoituksista ovat tasokkaampia hotelleja, huviloita ja rantamajoituksia.
Rauhallisesta sijainnista ja merinäköaloista saa siis usein myös maksaa enemmän. Alue sopii varsinkin jos Phuketissa haluaa majoittua rauhallisemmassa ympäristössä eikä kaipaa Patongin tai muiden vilkkaiden ranta-alueiden menoa.
Me majoituimme aivan rannalla *Mango Tree Villa -majoituksessa, jonka piha-alueelta ja rannasta on suurin osa tämän jutun kuvista. Parasta majapaikassa oli sen sijainti aivan meren äärellä. Olin kuvitellut varaavani huoneen meren puolelta, koska kuvista ja silloisesta kuvauksesta oli vaikea saada selkoa.
Majapaikassa oli kahdeksan huonetta kahdessa kerroksessa, joista luonnollisesti puolet meren puolella ja toisten ikkunasta avautui näkymä kylän pääväylälle kulkevalle tielle.
Ao Yonin alueelta löytyy myös muita vaihtoehtoja aivan rannalta sekä ylempää vehreiltä rinteiltä. Hinnat ja saatavuus vaihtelevat paljon ajankohdan mukaan, joten majoituksia kannattaa vertailla hyvissä ajoin.
Bungalowiin yksityiselle ranta-alueelle pääsee kuitenkin aika edullisesti ja tasokkaasti majoittumaan *The Mooring Resortiin. Maailmanluokan palvelua taas luvataan *My Beach Resort Phuketissa, jossa osassa huoneita on oma uima-allasosio.
Edullisemmin, mutta silti aivan laadukkaasti voi majoittua rannan äärellä huoneistossa *Chaota Modern Housessa.
→ Katso Ao Yon Beachin majoitukset Booking.comista
Lisää Phuketista
Phuketista löytyy blogistani paljon muutakin luettavaa. Olen kirjoittanut muun muassa Nai Yang Beachista, Phuket Townista, saarihyppelystä, James Bond Islandista ja Phuketin eri alueista ja nähtävyyksistä.
Tulossa ovat myös omat artikkelit Phuketin majoituksista sekä retkistä, joihin kokoan hotellivinkkejä eri puolilta saarta sekä retkiä ja päiväretkiä Phuketista.
Lue myös:
- Nai Yang Beach – rauhallinen ranta lentokentän lähellä
- Phuket Town – värikkäitä taloja ja kiehtova Chinpracha House
- James Bond Island – Retki viidelle saarelle
- Meditatiivinen Aquaria Phuket
- Wat Mongkol Wararam – vehreä temppeli Nai Yang Beachilla
Kiitos kun jaat tämän!
17 Responses
Tuo on kyllä aina pieni pettymys, kun saa majapaikasta huoneen johonkin sisäpihaan päin kun mielessään kuvittelee iltaisin katselevan kaupungin vilinää tai muuta vastaavaa. Ihana tapa työllistää paikallisia tuon pesulapalvelun kautta, pesulat on kyllä tosi käteviä ja niitä pitäis käyttää useammin, niin ei tarvis varata niin paljon vaatetta mukaan lapsille 🙂
Sairastuminen tai vatsapöpö reissulla on kyllä todella ikävää. Kerran olimme Thaimaassa mieheni kanssa molemmat todella pahassa vatsataudissa, niin siinä olikin haasteellista, että kumpi pystyy lähtemään hakemaan meille syötävää ja juotavaa. Onneksi siitäkin selvittiin. 🙂
Me ollaan käytetty usein oikein mielellämme pesulapalveluita Thaimaassa. Aina toiminut oikein hyvin.
Tuo on kyllä kamalaa, jos molemmat on yhtä huonossa kunnossa! Onneksi meillä mies pystyi toimimaan. Hän katsoi tv:stä jotain sumopainia sillä aikaa kun minä nukuin 🙂
Kurja tuo vatsatauti 🙁 Thaikuissa sen saaminen on periaatteessa epätodennäköistä, kun syö siellä, missä paikallisetkin, mutta ei tietenkään mahdotonta. Keitto oli varmasti paras vaihtoehto ruuaksi siinä kohdassa, nimenomaan paikallinen mausteinen keitto. Pesulapalvelut Thaimaassa ovat tosiaan hyviä, jos kohta joskus pitää olla tarkkana, ettei anna punaisia ja valkoisia vaatteita yhtä aikaa, ne kun helposti pestään samassa pyykissä 🙂 Pesulapalveluja muuten tarjoavat useimmiten Thaimaan kiinalaiset. Eräs pesulanpitäjä, vanha rouva, jopa vastasi hyvän päivän toivotukseen ”ni hao”.
Meille jäi Phuketin kaupungista mieleen kansankuppila, jossa lounastimme. Ruoka oli erinomaista ja maksoi 60 eurosenttiä. Tästä tosin on jo toistakymmentä vuotta aikaa, joten nykyään saisi varmasti pulittiaa jo hyvinkin yli euron 🙂 Rannalla emme Phuketissa käyneet, kun majapaikka oli Khao Lakissa, mutta oikein kivalta tuo näyttää.
Meillä on vastaava ravintolakokemus Sri Lankassa, Negombossa. Käytiin ruokalassa, missä näkyi paljon paikallisia. Valtava annos, eikä kyllä maksanut juuri mitään. En tosiaan tiedä tuliko minun vatsatauti ruuasta (samaa söi mieskin) vai siitä oluttölkistä. Nyt kun sanoit noista pesulapalveluista, niin mies taisi myös mainita, että pesulan pitäjät olivat kiinalaisia.
Kuvien perusteella näyttää ko.päivät mukavemmilta kuin olivatkaan. Ihana pesula- ja keittokokemus – juuri vastaavanlaisia itselläkin Thaimaasta
Pesulakokemus oli kyllä hellyttävä. Ja se keitto varmaan siinä kohtaa aivan nappiin. Kyllä sieltä jäi hyviäkin muistoja, muun muassa juuri se rauhallinen ranta, josta pääsi nopeasti sisälle, jos tuli hätä…
Todella harmittavaa sairastua reissulla. Onneksi sentään siitä toivuit. Itse sain aikanaan Vietnamissa ripulin. Koko ajan piti vahtia, missä on vessat…..
Niinpä. Olisi muitakin nähtävyyksiä katseltavana kuin vessat 🙂
Majoituksia tutkiessa saa kyllä olla tarkkana, mutta eipä sekään auta, jos ilmoituksessa huijataan. Onneksi vatsatauti ilmeisesti laantui ennen lentoa?
Niin, en tiedä yritettiinkö tuossa huijata, mutta ei ainakaan kerrottu ihan kaikkea. Vatsatauti kesti kyllä monta päivää, mutta lennostakin selvittiin…
Itselläni on usein reissussa vaikeaa asettua aloilleni, kun yleensä aina jo jollain suunnalla vähintään jotain kiinnostavaa katsottavaa tai koettavaa 🙂 – mutta joskus on sitten tietysti pakko pysähtyä eikä sekään ehkä huono vaihtoehto aina ole, leikkiä hetki kotia maailmalla.
Niin, ehkä se lepääminen on ihan hyvä juttu välillä. Sitä varten vaan saisi olla pitempi loma! 🙂
Harmillista olla lomalla vatsataudin kourissa, toivottavasti kuitenkin edes välillä oli helpompaa ja pystyi nauttimaan olostaan. Noiden majapaikkojen kuvausten kanssa saa kyllä välillä olla tarkkana, eikä kuvatkaan aina vastaa todellisuutta.
Joo. Monesti kuvista saa aivan vääränlaisen kuvan paikasta. Pitäisi näyttää kuvat ja luettaa tekstit monella ihmisellä, kun itse ei aina hoksaa kaikkia yksityiskohtia. Ja laittaa viestiä majapaikkaan varmistaakseen varauksen ja saadakseen lisätietoa. Tästä majoituksesta muistan parhaiten sen järkyttävän kovan sängyn, sen verran paljon siinä tuli maattua paikat kipeiksi…
Harmi, että näkymä ei ihan vastannut odotuksia. Ja ikävää myös tuo vatsatauti, itse olen niiden osalta ollut melko onnekas eikä niitä reissussa juuri ole ollut. Itse asiassa tulee mieleen vain yksi tapaus Meksikosta viime helmikuulta jolloin sellainen oli. Sen perusteella voi kuitenkin jo todeta, että on se kyllä ikävää.
Heh… Ei ole minullakaan ollut lukuun ottamatta vuoden 2019 pientä oireillua Sri Lankassa. Juuri ennen tätä vatsatautia sukulainen varoitti syömästä mitään tuoretta ja vastasin että olen aina syönyt kaikkea ja minun maha kestää 🙂