You are currently viewing Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Kiitos kun jaat tämän!

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Pääsin viimein katsomaan Helsingin Roihuvuoren Kirsikkapuistoa, jonka olen halunnut nähdä jo jonkin aikaa. Tänä vuonna kevät on ollut niin myöhässä, että ei ollut vielä aivan otollinen hetki vierailla paikalla, vaikka Hanamijuhla olikin jo seuraavana päivänä. 

Halusimme käydä paikalla varsinaista juhlaa edeltävänä päivänä välttääksemme liikaa väkeä ja hulinaa. Kyllä sitä väkeä riitti tällekin päivälle, ja välillä oli hiukan haastavaa ottaa kuvia, mutta siihenhän on jo totuttu tämän kaltaisilla suosituilla alueilla. 

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puutarha

Miten Roihuvuoreen ilmestyi japanilainen kirsikkapuisto?

Vuonna 2005 Helsingissä asuva japanilainen yrittäjä Norio Tomida teki kaupungin rakennusvirastolle aloitteen kirsikkapuiston perustamisesta. Hänen ideansa oli, että kaupungissa asuvat japanilaiset lahjoittaisivat kirsikkapuut, eli pienen palan Japania Helsingille kiitokseksi siitä, että kaupunki on niin hyvä paikka asua.

Puiden lahjoittajiksi löytyikin Tomidan innostamana Suomessa asuvia japanilaisia. Rakennusviraston suunnittelija Kaisu Ilonen keksi kirsikkapuille paikan Roihuvuoren aluepuiston rinteeseen, joka oli tarpeeksi aurinkoinen alue kirsikkapuiden viihtyvyyden kannalta. Lyhyen matkan päässä oli myös toinen japanilaistyylinen puisto, joten se oli omiaan kirsikkapuistoksi. 

Ideaan tarttui Rakennusviraston kehittämä Hyvä kasvaa Helsingissä liike ryhtyen hankkimaan puistolle yrityskumppaneita tukemaan puiston perustamis- ja ylläpitämiskustannuksia. Hankkeeseen saatiin mukaan neljä japanilaistaustaista yritystä. Näiden yritysten, Helsingissä asuvien japanilaisten ja kaupungin yhteistyössä puistoon istutettiin vuonna 2007 ensimmäiset 52 kirsikkapuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä puistossa oli 152 vaaleanpunaisena kukkivaa rusokirsikkaa, Prunus sargentii.

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Kirsikkapuisto laajenee ja uudistuu

Roihuvuorelaiset istuttavat joka vuosi vuoden roihuvuorelaiseksi valitulle uuden kirsikkapuun puistoon. Alueen käytäväverkostoa on parannettu, valaistusta lisätty ja sinne on rakennettu iirislammikko siltoineen. Viimeisimmät uudistukset ovat valmistuneet viime vuoden lopulla. Puistoon on suunniteltu kuuden uuden kirsikkalajin lisäksi istutettavaksi japaninjalopähkinöitä, poppeleita, lehtikuusia ja loimaankoivuja. 

Roihuvuoren hanami-sivustolla on lisää aiheesta, ja siellä voi vuosittain seurata kirsikkapuiden kukinnan edistymistä. Sieltä tutkin itsekin, ehtiikö kukkia avautua suunnittelemaamme ajankohtaan mennessä. 

Hanami

Mikä on Hanami?

Hanami on yksi tärkeimmistä vuotuisista kansanjuhlista Japanissa. Sana tarkoittaa kukkien katsomista, ja juhlan ajankohta sijoitetaan kirsikkapuiden kukinta-aikaan. Kaikkialla Japanissa kokoonnutaan Hanamin aikaan puistoihin ihailemaan  kukkien loistoa ja nauttimaan juhlahumusta, monesti ottaen mukaan piknik-tarvikkeet. 

Aasiamatkat.fi –sivustolta ilmenee, että kirsikkapuilla on japanilaisille aivan erityinen merkitys: Japanissa elää lähes 90 miljoonaa buddhalaista, ja yksi buddhalaisuuden kulmakivistä on ajatus kaiken katoavaisuudesta. Ja juuri tätä kirsikankukinta symboloi. Kukinta-aika tarjoaa mahdollisuuden mietiskellä ja pohtia luonnon kauneutta – ja elämää yleensäkin.

Kirsikankukinnalla on myös toinen merkitys. Se symboloi nimittäin uuden alkua, sillä uusi kouluvuosi ja uusi tilivuosi alkavat molemmat 1. huhtikuuta.

Uskonnollisen ja opetuksellisen symboliikan lisäksi kirsikankukilla on myös kaupallinen merkitys.

Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Kirsikkapuisto ja japanilainen puisto Roihuvuoressa

Meillä oli oppaana Helsingissä asuva ystäväni, joten voimme kerrankin matkustella julkisilla välineillä ilman huolen häivää. Olen näissä asioissa luottanut tähän ystävääni aina, koska olemme nuorena käyneet yhdessä monet junamatkat interrailaten! Jotkut ihmiset ovat näköjään sellaisia, että kaikki reitit ja aikataulut pysyvät muistissa, ja sitä kannattaa käyttää hyväksi… 

Tulimme Helsinkiin lähijunalla ja jatkoimme metrolla Roihuvuoreen. Kuljeksimme kohti kirsikkapuistoa aika koleassa säässä mutta silti ihastellen puistoon vastikään tehtyjä uudistuksia. Paikka näyttäisi huomattavasti hehkeämmältä kun päästäisiin lähemmäs kesäisiä lämpötiloja ja puut saisivat lehtensä. Seuraavina vuosina myös nyt juuri istutetut kasvit ovat jo ehtineet kasvattaa itseään.

Roihuvuoren kirsikkapuisto

Olimme sopineet eväistä ystäväni kanssa: minä tein pororullia (koska olemme Rovaniemeltä kotoisin), kaveri toi mukanaan pakastimestaan vappuna leipomiaan munkkeja ja kahvia. Minä toin myös mieheni kantamaan eväskassia. 

Jonkin aikaa puistossa pyörittyämme oli aika nauttia eväät, tällä kertaa ihan penkillä istuen sään takia.  Sitten jatkoimme kulkureittiä pitkin talojen ja vesitornin välistä kohti japanilaista puistoa.

Kovin paljon opasteita ei matkalta löytynyt, ja tultuamme leikkipuistoon eksyimme hiukan väärälle reitille. Se ei kuitenkaan haitannut mitään, vaan jouduttuamme 50-luvun kerrostalojen yhteiselle piha-alueelle saimme vain lisää ihasteltavaa. Talot sijaitsevat kumpuilevassa maastossa ja niiden piha-alueet on suunniteltu ja hoidettu aivan valloittavasti. 

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Kohtasimme pihassa asukkaan koiransa kanssa ja saimme opastuksen etsimäämme japanilaiseen puistoon, mukavaa jutustelua ja vielä helpotusta rapsutuspulaan! Tämä japanilainen puisto on ymmärtääkseni ollut täällä jo ennen kirsikkapuistoa.  

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto
Roihuvuoren japanilainen puisto
Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto
Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Rakastan japanilaisia puutarhoja ja olen omaankin pihaani ottanut vaikutteita niistä. Rakastin siis tätäkin. Vaelsin vähän matkaseuraa hitaammin tutkien tarkkaan monia yksityiskohtia puistossa. 

Kirsikankukkien aikaan - Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto
Roihuvuoren japanilainen puisto

En pitäisi mahdottomana, että tulisin tänne ensi vuonna uudelleen! Ehkäpä uskaltautuisin jopa siihen ihan varsinaiseen Hanami-juhlaan ja ottaisin vielä enemmän evästä mukaan… 

Jos sinä jäit paitsi Hanamista, niin puistossa varmaan kukkii vielä kirsikkapuita, koska siellä on eri aikoihin kukkivia lajikkeita ja kevät on vielä hiukan myöhässä. Oma kirsikkapuummekin vasta aloittelee kukintaansa. 

Ja aina on tulossa uusi kevät ja uusi Hanami!

Hanami Kodintuntu
Oman pihan hanamia vuoden takaa.

Kokosin Pinterestiin kansion hanamista, siellä on kuvia ja hiukan eri kaupunkien hanami-tulkintoja. 

Kiitos kun jaat tämän!

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Kävin joitain vuosia sitten keväällä Japanissa ihailemassa kirsikankukkia. Sen jälkeen olen katsellut ihaillen kuvia Roihuvuoren kirsikkapuistosta ja miettinyt haluavani itsekin päästä käymään siellä. Vielä ei ajankohta ole kalenteriin sopinut, mutta ehkäpä ensi vuonna…

    1. Raija Salo

      Mutta Mikko! Olet siis päässyt Japaniin… On siellä varmaan ollut aikamoiset Hanamit! Ensi kevättä odotellessa, ja uusia kirsikankukkia…

Vastaa