Toissa syksynä vuokrasimme auton Dubrovnikin lentokentältä ja ajoimme saman tien Montenegron Kotoriin. Matkasta kirjoitin aiemmin, samoin Kotorin kaupungista ja linnoituksesta. Linnoitukseen tutustumisen jälkeisenä päivänä päätimme lähteä ajelemaan serpentiinitietä pitkin Lovćenin kansallispuistoon.
Lovćenin kansallispuisto
62 neliökilometrin kokoinen Lovćenin kansallispuisto perustettiin sen erityisen ilmaston aikaansaaman ekosysteemin lisäksi historiallisten, kulttuuristen sekä arkkitehtonisten piirteiden takia. Luonnonolosuhteet mahdollistavat yli tuhannen kasvilajin viihtymisen alueella.
Kansallispuisto on nimetty vuoren mukaan ja Kotorin kaupunkikin lepää Lovćen-vuoren kyljessä. Alue sijaitsee mutkittelevan, perhosen malliseksi kutsutun Kotorinlahden päässä. Arkkitehtonisia nähtävyyksiä alueella ovat Njegušin kylään vievä serpentiinitie ja toiselle Lovćen-vuoren huipuista, Jezerski vrh-huipulle rakennettu Njegušin mausoleumi.
Njegušin kylä tunnetaan Montenegron kuningasperheen, Petroviċ-suvun synnyinpaikkana ja kansallispuiston huomionarvoisin muistomerkki on ruhtinas Petar II Petrović-Njegušin muistoksi rakennettu mausoleumi.
Tämä Montenegron isäksikin kutsuttu maan suurin sankari on saanut poikkeuksellisen muistomerkkinsä Jezerski Vrhin 1657 korkean huipun laelle. Mausoleumi rakennettiin vuosina 1970-1974, mutta sitä edeltävät pitkät ja vaiheikkaat tapahtumat. Sisäänkäynnille täytyy nousta 461 porrasta saavuttaakseen hautamuistomerkin, jota vartioi kaksi graniittijättiläistä.
Hautamuistomerkin takaa lähtee kivetty polku pyöreälle näköalatasanteelle, josta voi ihailla joka suuntaan avautuvia maisemia.
Serpentiinitietä Lovćenin kansallispuistoon
Syyskuun alkupuolella tällä yhä ylemmäs vuoristoon kiipeävällä tiellä riittää kaikenlaista ja kokoista ajoneuvoa. Serpentiinitiessä, jota kutsutaan myös hiusneulatieksi, on kuulemma 25 mutkaa. Me menimme laskuissa sekaisin, vaikka osa mutkista olikin merkitty. Tai ehkä kaikki, mutta meiltä meni merkinät ohi. Matka Kotorista mausoleumille on reilun 30 kilometrin pituinen, mutta meillä meni matkaan noin kolme tuntia. Alkumatkasta tiellä oli hyvinkin väljää, mutta sitten tilanne muuttui kokonaan.
Sen lisäksi, että jouduimme odottelemaan vastaantulevien ohituksia kapealla tiellä ja sitä, että isot ajoneuvot saivat käännyttyä tiukoissta mutkissa, pysähdyimme tietenkin ottamaan kuvia ja hengähtämään. Jälkikäteen otin selvää, että ravintola jonka luona pysähdyimme, oli Horizont Bar. Ajoimme siitä vielä pari kilometriä toiseen ravintolaan syömään. Tästäkin paikasta oli mukavat näkymät ja kotoinen tunnelma. Ravintola oli nimeltään Nevjesta Jadrana.
Näköaloja on vaikea sanoin kuvata, eikä niitä pysty myöskään valokuviin saamaan sellaisina, miten ne kokee paikan päällä panoraamana. Voisin väittää, että vastaavia saa kyllä etsiä. Pysähtymiset eivät haittaa ketään muuta kuin rakasta kuskiani, joka muuten rauhallisena miehenä ei näköjään siedä jatkuvaa seisahtelua. Paikalliset ovat tottuneet olosuhteisiin eikä täällä näytä syntyvän kriisejä, vaikka joku onkin vähän aikaa jumissa ja muut odottelevat että liikenne saadaan taas etenemään.
Njegošin mausoleumi
Pääsimme sitten viimein perille Lovćenin kansallispuistoon. Tiellä oli puomi, jonka kohdalla meidät rahastettiin. Sisäänpääsymaksu on 7 euroa koko kansallispuistosta: 2 euroa kansallispuistosta ja 5 euroa mausoleumista.
Tie kiertää vielä jonkin matkaa kansallispuiston paikoin kuumaisia maisemia, ennen kuin mausoleumin pyöreänmuotoinen piha tulee vastaan. Vaikka tiellä oli kovasti liikennettä, saimme auton ihmeeksemme parkkiin aivan mausoleumin eteen. Njegošin mausoleumi sijaitsee 1660 m merenpinnan yläpuolella ja se oli valmistuessaan 1974 maailman korkeimmalla paikalla sijaitseva mausoleumi.
Pyöreät muodot ovat selvästi olleet lähtökohtana mausoleumialueen suunnittelulle. Alimmalla tasolla olevaa kahvila/museota kiertää kehässä terassi, jolta luonnollisesti on mitä parhaimmat näkymät ympäristöön. Mausoleumin toisella puolen alue päättyy niinikään pyöreään näköalatasanteeseen.
Parkkialueelta lähdetään nousemaan portaita kahvilan vierustaa pitkin ja saavutaan ensimmäiselle tasanteelle. Jo tässä kohtaa ihastelimme jälleen maisemia. Seuraavaksi on vuorossa portaat edessä näkyvän tunnelin suulle. Kaiken kaikkiaan portaita on siis 461. Suuri osa näistä kulkee tunnelissa, joten kuumuus ei niin haittaa, ainoastaan portaalta toiselle nousu.
Ulkoilmaan päästyämme ja ihailtuani taas kerran alueen heiniä kuvaten niitä joka vinkkelistä, jatkoimme kivettyä tietä pitkin mausoleumin sisääntuloon. Ensivaikutelma on pelkistetty ja karu, johtuen ensimmäisinä näkyvistä vaaleista kivimuureista. Ovella vartioi aiemmin mainitut kaksi kansallispukuun puettua naispuolista graniittijättiläistä. Itse muistomerkki on myös graniittia ja painaa 28 tonnia. Meštrovićin tekemässä veistoksessa on kuvattuna Njegoš kotka olkapäällään ja kirja sylissään.
Mausoleumin sivusta kulkee laatoitettu polku pyöreälle näköalatasanteelle, joka on oiva paikka valokuvaukseen ja selfieiden ottamiseen. Mietimme taas, että jos paikka olisi kotimaassamme, joka puolella olisi huomattavasti enemmän suojakaiteita. Täällä niitä ei näkynyt missään, ja ihmiset istuskelivat matalilla muureilla ja kulkivat lähellä kulkureittien reunoja. Vaikka väkeä ei aivan valtavasti ollutkaan, niin sen verran kuitenkin, että en saanut kuvattua paikkoja ilman ihmisiä.
Ennen lähtöä kävimme sisällä kahvilassa (vai museo?) sen verran, että ehdimme kummastella sisustusta ja minä piipahdin vessaan. Olimme suunnitelleet palaavamme Kotoriin toista reittiä, eli ensin Cetinjeen, ja kuljimmekin ensin tietä, lehmiäkin tuli vastaan. Jotenkin vaan huomasimme yhtäkkiä olevamme taas serpentiinitiellä, eikä matka sujunut kovin sutjakasti. Aurinko alkoi laskea ja olimme majapaikassa vasta aika myöhään illalla.
Olen ajanut aikoinani tuon saman tien ja todellakin ruuhkaa oli myös silloin. Maisemat alas lahdelle olivat 100!!!
Kotor sinällään ei niin kovasti minua viehättänyt. Oli jo silloin hyvin turistisoitunut paikka, mihin saapui aivan liian isoja risteilijöitä.
Kyllä, hienot maisemat mutta aika paljon seisomista ja odottelua tiellä. Kotorista tykkäsin kyllä. Koska yövyimme lähistöllä, kävimme siellä monta kertaa. Ne risteilijät pienessä satamassa näyttivät kammottavilta!
On kyllä upeaa maisemaa! 🙂 Tykkään kovasti tällaisista paikoista, yhdistyy luonto ja historia. Tuolla hyvin voisi viettää päivän kierrellen ja kaarrellen serpentiinitietä ja maisemia katsellen, maisematerassilla syöden ja paikkoihin tutustuen. Kiitos kivasta reissuvinkistä!
Kiitos, Tiina ja ole hyvä 🙂
Olemme Montenegrossa käyneet vain Kororissa, Budvassa ja pääkaupungissa Podgoricassa. Näistä itse asiassa Podgorica oli kivoin, ehkä siksi, että se oli eniten oikea kaupunki ja vähiten turistinen 🙂 Koror erityisesti jos osuu paikalle sellaiseen aikaan, että siellä on joku risteily laivakin satamassa, on kovin ruuhkainen paikka.
Kiitos Pirkko, juuri sen takia Kotorissa pitää kytätä milloin ne isot risteilyalukset ovat tulossa. Meillä tosiaan kävi onni että päästiin aika väljille vesille.
Näköalat ovat kyllä niin huikeat, että niistä mielellään maksaa pari euroa. Montenegro ei vielä ole oppinut hinnoittelemaan nähtävyyksiään.
Terhi, niinpä, ei olekaan! Vertaamalla taas Kambodzaan, joka todellakin on oppinut niin, että meni maku koko maahan sen takia.
Balkanin luonto on kyllä upea! Toivottavasti jonain kesänä olisi aikaa roadtrippailla siellä kunnolla 🙂 Noita serpentiiniteitä olisi (ja on!) kiva ajaa!
Eveliina, kesällä tuonne ei varmaan kannata lähteä, vaan syksyllä tai aikaisin keväällä. Olin Kroatiassa vuosi sitten toukokuun alussa, ja joka paikassa oli aika hiljaista. Täytyy vaan osata varautua siihen, että rantoja ei ole siivottu ja ravintolat voivat olla vielä kiinni. Ilmat kyllä suosivat!
Hienoja paikka ja mielenkiintoinen tie varmasti olisi ajaa. Montenegrossa olisi kiva käydä uudestaan ja oikein ajan kanssa. Vuonna 2011 kävin vain päiväretkellä Kotorissa Dubrovinkista käsin. Ehkäpä parasta tuonne olisi mennä hieman turistisesongin jälkeen tai sitä ennen. Muistelen että Kotorissa kesällä oli kovat ruuhkat.
Olet aivan oikeassa. Kotorista kertovassa jutussani sanoinkin, että kyttäsin milloin sinne tulee risteilyaluksia ja ajoitimme käyntimme sen mukaan. Majoituimme muutaman kilometrin päässä kaupungista. Emme siis joutuneet siellä kovin suureen turistipaljouteen, mutta tiellä oli ruuhkaa. Ilman muuta kannattaisi mennä aikaisin keväällä tai myöhemmin syksyllä.
Käytiin Lovcenissa tänä kesänä osana pidempää Balkanin matkaa. Vaikuttava paikka, hienoja kuvia olet ottanut. Minä en erityisemmin nauti serpentiiniteistä, vaikka Mikko on aina ajanut ne ongelmitta ja pysähtelisikin mielellään maisemia varten.
Kiitos, Marika! Niin me ollaan erilaisia! Minun mieheni ei siis pidä ajamisesta eikä pysähtelystä. Silti hän haluaa ehdottomasti ajaa, jos autolla ollaan liikkeellä. Tuolla reissulla olin maksanut lisäkuskista, mutta en saanut ajaa metriäkään 😂
Balkanin luonto on yksi Euroopan kauneimmista, ja olen samaa mieltä, ettei kuvat oikein tee oikeutta niille maisemille. En yhtään ihmettele, että Balkan on nyt viime aikoina ollut monen kohdevalintana. Me oltiin tuolla kolme vuotta sitten ja lähdetään parin kuukauden päästä uudelleen, tosin nyt niihin maihin, mitkä jäi viimeksi välistä.
Ai että, tulossa siis mahtavia juttuja luettavaksi! 🙂
Vitsit mitkä maisemat. Tuskin jaksa odottaa syksyn reissua tänne!!! Moni menee nykyään Albaniaan ja Montenegroon.
Montenegrosta on vaikea valita kohteita, minne mennä! Ehdimme lyhyen loman aikana vain niin pienen hipaisun…
Lovcen on aivan mahtava paikka. Ihan Montenegron parhaita meidän mielestämme. Mekin olemme nuo serpentiinitiet sinne ajelleet ja maisemista monin tavoin nauttineet. Tuo ruuhka ei meitä kyllä mitenkään kohdannut, mutta törmäsimme tietöihin, joiden takia lyhin reitti oli suljettu ja kiersimme paljon pidemmän reitin Cetinjen kautta. Ei kyllä haitannut, maisemat ovat joka suuntaan niin hienot, kuten kuvistasi näkyy. Voi kunpa nämä Montenegron hienot paikat tunnettaisiin paremmin, ainakin meistä esim. Durmitorin maisemat ja nämä vuorinäkymät olivat paljon parempia kuin turistiruuhkainen Kotor. Hienoa, että olet nähnyt. Aila
Kiitos, Aila! Juuri tämän takia halusin nyt vielä kirjoittaa tästä, vaikka aikaa on kulunut! Emme ehtineet paljon neljässä päivässä, mutta jo paikallaan pyöriminen aiheutti monessa kohtaa pyörrytystä maisemien takia. Ja kun ennen matkaa ja sen jälkeen tutkin Montenegron nähtävyyksiä, niin kyllä oli mielestäni runsauden pulaa. Haluaisin ehdottomasti uudelleen. Meillä ei ole Kotoriakaan vastaan mitään, koska yövyimme sen lähellä ja satuimme sopivaan, epäruuhkaiseen aikaan mestoille. Siitä kirjoittelin edellisessä jutussa Montenegrosta.