Ainola taitaa olla häpeäpilkkuni kulttuurin saralla, koska olen asunut Järvenpäässä vuodesta 1977 (muuttaen kyllä välillä Helsinkiin, Tukholmaan ja Ouluun, asuen monessa Tuusulan kylässä, viimeisimpänä Kellokoski…), en ole koskaan käynyt siellä! Aikomus on kyllä ollut, ja ainakin pari kertaa olen päässyt paikallekin, mutta se on sattunut olemaan kiinni näinä kertoina. Vuosikymmenet sitten Ainola ei ollut avoinna yleisölle samaan tapaan kuin nyt. Aivan sattumalta sitten tapaaminen ystävän kanssa syyskuussa johti extempore-tutustumiseen tähän kotimuseoon.
Ainolan historiaa
Aino ja Jean Sibelius rakennuttivat monen muun kultakauden taiteilijan tapaan itselleen kodin Tuusulanjärven maisemiin. Aiemmin lähistölle oli jo muuttanut ainakin Juhani Aho perheineen. Ahola on myös kotimuseona. Vuonna 1904 silloiseen Tuusulaan, nykyiseen Järvenpäähän valmistunut hirsitalo oli Lars Sonckin suunnittelema. Hän sai Sibeliukselta kaksi toivetta talon suhteen: työhuoneen ikkunasta tuli näkyä Tuusulanjärvelle ja ruokasaliin haluttiin vihreä takka.
Sibeliusten Ainolassa asumaan aikaan kuuluu monenlaisia vaiheita sekä perheen että Suomen historiassa. Jean Sibeliuksen osittain suvun perintönä tulleet boheemit elämäntavat ja taiteilijayhteisön miesten paljon julkisuuttakin saaneet illanvietot vaikeuttivat perheen elämää sekä henkisesti että aineellisesti. Sotavuodet myös toivat miltei suoranaista köyhyyttä perheeseen. Aino perusti talon pihaan puutarhan, josta saatiin ravintoa niin mielelle, sielulle kuin lautasellekin.
Jotain perheessä vallitsevasta ilmapiiristä kuitenkin mielestäni kertoo se, että Ainolassa myös asuneet palvelijat, keittäjä ja sisäkkö viihtyivät talossa miltei 60 vuotta. Sibeliusten Helmi-keittäjälleen järjestämissä 60-vuotisjuhlissa sisäkkö Aino Karin mukaan Sibelius piti keittäjälleen hienon puheen: ”tämä ei ole kauppiaskoti eikä virkamieskoti, vaan taiteilijakoti ja Helmi on häntä aina niin hyvin ymmärtänyt”. ”Toinen Aino”, eli sisäkkö piti puolestaan aina huolen siitä, että säveltäjällä oli terotettuja lyijykyniä työpöydällään.
Ainolan pihapiiri
Ainolan pihapiiriin kuuluu myös muita rakennuksia. Ensimmäisenä parkkipaikalta tultaessa on vastassa uudempi rakennus, jonka tyttären aviomies, arkkitehti Aulis Blomstedt suunnitteli vahtimestarin taloksi. Rakennus valmistui vuonna 1974, jolloin Ainola toimi jo museona. Nykyisin rakennuksessa toimii kahvila Aulis ja lipunmyynti, josta saa ostettua myös muistoja käynnistä mukaansa. Kuvasin kahvila Auliksen pari päivää sitten, kun liikuin siellä päin. Se on nyt suljettuna seuraavaan kauteen saakka.
Kierrämme vasemmalla näkyvän Ainolan pihaan puutarhan ja saunarakennuksen kautta. Pihakäytävä kulkee talon alapuolella ja sen varrelta löytyy istutuksia sekä puutarhan mullassa että lavakauluksissa. Ainon ja Jannen aikaan tuskin käytettiin lavakauluksia, ja hyötypuutarhakin on eri paikassa kuin silloin. Aino kasvatti suurella alueella ravintokasveja ja säilöi niitä talven varalle.
Tumman saunarakennuksen edessä on kaivo. Sisällä saunassa on myös kekseliäästi vesipadan yläpuolella puusta tehty kouru, jota pitkin saatettiin lähettää lämmintä vettä Sibeliuksen löylyhuoneen vieressä sijaitsevaan kylpyammeeseen. Pyykinpesulle oli alueensa, ja kaiken kaikkiaan perheen saunatilat olivat avarat.
Pihakäytävä johtaa kohti taloa, mutta sitä ennen pysähdymme Sibeliusten hautamuistomerkille. Sibelius kuoli vuonna 1957 ja Aino vuonna 1969. Minulla on mukanani äidiltäni peritty ystävä Helena, joka kertoo olleensa Sibeliuksen hautajaisissa 8-vuotiaana. Helena on käynyt Ainolassa monet kerrat ja toimii minulle oppaana ja käyttäytyykin oppaan lailla päästessään tärkeään tehtävään.
Helena on opastanut täällä ennenkin, ja eräs opastettava oli kuulemma kertonut, että ei ihan muista mitä se Sibelius olikaan kirjoittanut… Ehkä minun häpeäni täällä käymisen lykkäämisestä ei olekaan niin suuri.
Myös hautamuistomerkin on suunnitellut Sibeliusten Aulis-vävy, ja se on ajan saatossa saanut vihreän patinan päälleen. Hautapaikka on valittu pihan etelärinteeseen.
Ainola kotina
Sisälle taloon astuttaessa tunnelma on heti kotoinen. Ihmettelen seesteisiä sävyjä seinissä ja huonekaluissa. Joudun vetämään syvään henkeä ja ottamaan rauhan vastaan. Muistan lukeneeni, että Ainolan ulkoseinän väristä on tehty tutkimuksia ja että kunnostuksessa seinät on niiden perusteella maalattu kellertävämmäksi aiemman valkoisen sijaan. Myös vihreät ikkunapuitteet olivat olleet tummemmat havunvihreät.
Keittiön ovet ja karmit ovat olleet muistaakseni kirkkaan punaiset, joten talo on kyllä harmonisempi väritykseltään nykyisin. Niin tai näin, ainakin ruokasalin takka on alkuperäinen vihreä.
Keittiö on suuri ja sisältää vielä valtavan valikoiman välineitä, joita on käytetty perheen aterioiden valmistamiseen. Talossa on myös kestitty paljon arvovieraita ja järjestetty juhlia, joissa keittäjien ruuanlaittotaito on päässyt kunniaan.
Keittiön takana on palvelijain pikkuruinen huone, ja ihmettelen, ovatko molemmat todellakin asuneet tässä huoneessa liki 60 vuotta. Tilassa on ainakin tällä hetkellä vain yksi sänky, eikä oppaani osaa kertoa asiasta enempää.
Yläkertaan ei ainakaan tällä hetkellä pääse, koska lattia on painunut eikä ehkä kestä vieraiden kulkemista siellä. Sibeliuksen sänky kuitenkin on paikallaan hänen työhuoneessaan. Ihastelemme sen päällä olevaa reikäompeleista peittoa.
Ainolassa käytyäni tekee mieli käydä tutkimassa saman tien kaikki muutkin taiteilijayhteisön huvilat. Siitä on aivan liian kauan, kun olen esimerkiksi käynyt Halosenniemessä. Onhan tämä seutu aivan ainutlaatuinen:
”Tuusulan rantatie mainitaan kirjallisissa lähteissä jo 1600-luvun lopulla.
Tien varrelle, Tuusulanjärven itärannalle syntyi 1800-luvun lopulla huvilayhdyskunta,
johon asettui asumaan joukko aikakauden nimekkäimpiä suomalaisia taiteilijoita.
Tuusulanjärven taiteilijahuvilat muodostavat rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden.
Tuusulanjärven yhdyskunnasta tuli merkittävä taide-elämän keskus, joka heijastaa tuolloin herännyttä suomenmielistä maaseutu- ja kansanelämän ihannointia.” (Ote Senaatin sivustolta)
Ainola on ihana. Aikanaan kun asuin pääkaupunkiseudulla, siellä tuli vierailtua. Nyt täältä Oulusta on hieman pitkä matka.
On tullut joskus luettua myös Sydämen aamu – Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä, ja sitä vois suositella.
Kiitos, Anna, myös kirjasuosituksesta! Oulusta kannattaa käydä välillä etelässäkin, vaikka se ihana kaupunki onkin 🙂
Taiteilijakodit on nähty js suositelen kyllä kaikille noita kohteita, eniten pidin kyllä Ainolasta vaikka meille ei suostuttu myymään mitään kahvilasta. Oltiin kuulemma liian suuri ryhmä 🤣
No johan on kumma, että ei myydä! Pitää varmaan tehdä toinen reissu pienemmällä ryhmällä 😀
Kiitos mukavasta kirjoituksesta. Ehkä Ainola on liian lähellä (Riihikalliota), ettei ole tullut siellä aikoihin käytyä. Jannelle olen paljosta velkaa musiikin saralla. Pianokappaleellaan Kuusi pääsin Sibelius-Akatemiaankin. Nyt täytyy ryhdistäytyä ja suorittaa ensi tilassa Ainola.
Juha
Kiitos Juha! Sibelius-Akatemian käyneenä sinulla varmaan onkin tärkeä suhde Janneen ja hänen musiikkiinsa. Ensi kesänä on hyvä aika korjata tilanne ja käydä pitkästä aikaa kurkkaamassa Ainolaan.
Heh, vaikka asummekin noin 50 kilometrin päässä Ainolasta, niin olemme viimeisen 3 vuoden aikana käyneet siellä kahdesti 🙂
Ensin ihan tarkoituksella ja sitten vielä toisen kerran, kun pääkohteemme oli Villa Kokkonen, mutta muistelimme sitten, että Ainolan kahvila on kiva ja poikkesimme siellä sitten toistamiseen. Tuo hauta on kyllä vaikuttava ja kaunis ja paikallaan tuolla.
Pirkko, välillä on helpompi lähteä vähän kauemmas kuin omaan kylään 🙂 Villa Kokkonenkin on minulla käymättä!
Ainolassa on tullut käytyä monia vuosia sitten. Ensi kesälle voisi miettiä uusintavierailua kun ei olekaan enää niin hyvässä muistissa ja tämä postaus palautti mieleen kivan kohteen!
Kyllä, ja kannattaa tietenkin käydä myös muut taiteilijakodit katsastamassa.
Ei ole Ainolassa tullut käytyä. Se, ja moni muukin Tuusulanjärven kohde kyllä kiinnostaisi, ja olemme niistä useana vuonna puhuneetkin. Ainola näyttää muuten todella hienolta syysaikaan. Ehkä jo ensi vuonna…
Mikko, kannattaa kyllä tulla Tuusulaan (ja Järvenpäähän). Taiteilijakodithan rakennettiin Tuusulaan, vaikka se nykyisin on Järvenpään aluetta. Samaan retkeen mahtuu ehkä myös ”meidän” Kellokoski 🙂